ELÄMÄNMUUTOS

Vihjailin edellisessä postauksessa muutoksenkaipuustani. Nyt se sitten tapahtui. Muutos.

Olen ollut jo todella pitkään tyytymätön omaan tilanteeseeni. Siihen, että elämä vain junnaa paikoillaan, eikä mikään ole muuttunut. Toisaalta olen kiitollinen, että perusasiat on ns. hyvin. Miksi siis olen tällaisessa tilanteessa, että en ole tyytyväinen?

Vika on minussa. Jos sisintä kalvaa tunne, että on riittämätön, ettei tee omaa osuuttaan yhteiskunnan ja kodin eteen, ettei ole kehittynyt, mikään ole muuttunut, niin silloin on ontto olo. Näin ei voi jatkua loputtomiin.

Minä haluan olla hyödyksi ja tehdä asioita. Minulla oli paljon unelmia ja suunnitelmia elämälle, mutta Espanjaan muuttaessani mikään ei ole mennyt suunnitellusti. Oikeastaan kaikki on mennyt aivan päinvastaisesti!

Ja lopulta tulee vain sellainen hetki, että en minä enää jaksa. En jaksa taistella tuulimyllyjä vastaan. Mikä minussa on vikana?

Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi sopeutunut elämään Espanjassa. Itse asiassa minusta tuntuu, että olen enemmän espanjalainen kuin suomalainen! Ja oikeastaan kaverit vielä sanovat, että olen aragonialainen tai ”maña finlandesa”. Pidän Espanjasta, kulttuurista, ihmisistä. Oikeastaan ihan kaikesta. Tämä outo tunne on jotain ihan muuta. Jotenkin minusta tuntuu, että olen aivan väärässä paikassa. Espanjaksi kuvailisin tunnetta näin: Estoy fuera del lugar.

Olenkin nyt viimeiset kuukaudet miettinyt tosissani, mitä minä haluan elämältäni. Mistä sen voi tietää? Pahinta on tosiaan, etten tiedä vielä vastausta. Haluaisin olla yrittäjä, mutta en haluaisi ottaa lainaa ja on vaikea aloittaa pienellä pääomalla. Ainakin sen liikeidean kanssa, mikä minulla on juuri päässä.

Toisaalta voisin työskennellä enemmän freenlancena, sillä joitakin artikkeleita olen julkaissut lehdissä korvausta vastaan. Kirjoittaminen on elämäni suurin intohimo, se menee kaiken edelle. En nauti mistään enemmän kuin kirjoittamisesta. Mutta vaikka olen luova, niin olenko tarpeeksi idearikas keksimään ideoita artikkeleihin? Ja jatkuvalla syötöllä?

Freelancena voisin työskennellä missä vain.  Mutta jäisinkö Zaragozaan, jos voisin valita asuinpaikkani? Minulle on alkanut vahvistua yhä enemmän tunne, että en vain näe itseäni Zaragozassa.

On jotenkin todella turhauttavaa, että ”kaikki on auki”.

Miksi elämän pitää olla niin vaikeaa? Eikö sen pitäisi olla niin helppoa kuin hengittäminen?

Samaan hengenvetoon huomautan, etten halua valittaa turhasta. Tiedän, että olen onnekas, kun olen terve, voin liikkua, nähdä ja kokea. Olen siitä äärettömän kiitollinen. Ja toki yritän huolehtia itsestäni, liikun, en polta ja yritän elää terveellisesti.

Pitkään mietin eri vaihtoehtoja ja lopulta tunne vain kasvoi. Minun paikka ei ole Zaragozassa, vaan jossain muualla. En ole onnistunut asettumaan kaupunkiin lukuisista yrityksistä huolimatta. Vuodet vain vierivät, mutta mikään ei oikeastaan ole muuttunut. Toki olen kasvanut ihmisenä ja muilla osa-alueilla olen oppinut valtavasti. Olen saanut kokea asioita, joista en osannut edes unelmoida.

Mutta en vain näe Zaragozaa enää minun kotikaupunkina. Se näyttäytyy minun silmissä tyhjältä, elottomalta.

Uskon myös kohtaloon, että on joku korkeampi voima, joka ohjaa jokaisen oikealle polulle. Jos antaa mahdollisuuden.

Tein elämäni yhden vaikeimmista päätöksistä. Oli kamalaa lähteä Zaragozasta. Sinne jäi minun entinen elämä ja mies.

Minulla oli kaksi isoa, painavaa matkalaukkua, reppu ja laukku. Mies saattoi linja-autoasemalle ja hyvästelimme toisemme, mutta emme parina, vaan ystävinä.

Nyt katselen ja ihmettelen maailmaa Teneriffalta käsin. Aloitin elämäni puhtaalta pöydältä. Aivan alusta. Olen nyt sinkku ja se tuntuu oudolta näin monen vuoden jälkeen. Lähdin ikään kuin etsimään itseäni. Miettimään asioita ja pohtimaan elämää. 

Miksi juuri Teneriffa? Muistatte varmaan, että tein sinne pari reissua tässä jokin aika sitten? Saari teki minuun vaikutuksen. Teneriffalla oli jotenkin ihana, maaginen tunnelma. Suomalaisia on kuulemma paljon ja töitä tekeville.

Asiat loksahtelivat paikoilleen. Ensin järjestyi kämppä –tosin vain helmikuun ajaksi. Tulin sunnuntaina, maanantaina minulla oli työhaastattelu ja tiistaina sain tietää, että minä todella sain työpaikan. En voinut uskoa asiaa!

Työ vaikuttaa varsin kivalta. Palkka ei ole iso, mutta pääsen alkuun ja eihän se ole mikään loppuiän paikka. Täältä käsin hoidan yritysprojektia, etäisyys tuo omat mutkansa matkaan. Lisäksi aion jatkaa kirjoittamista, bloggailua ja artikkeleiden tekoa freelancena. Annan nyt elämän viedä ja katsotaan mihin päädyn. Tiedä vaikka muutaman kuukauden kuluttua asun Suomessa pysyvästi. 

Joka tapauksessa tämä aika on ollut todella terapeuttista ja täällä minulla on pikku hiljaa alkanut palautua usko elämään. Ehkä asioilla on sittenkin tapana järjestyä?