HUOMIOITANI MUKAVUUSALUEEN ULKOPUOLELLA OLEMISESTA

Sanotaan, että elämässä ne mielenkiintoisimmat asiat tapahtuvat mukavuusalueen ulkopuolella. Mukavuusalue on henkinen tila, jossa henkilö elää elämäänsä saman kaavan mukaan. Kaikki on miellyttävää, tuttua ja turvallista. On kuin olisi kuplassa. Kuplan sisällä voi olla joko iloinen tai onneton.

Minä olin monta vuotta kuplan sisällä. Elämä meni samalla kaavalla. Jokin pieni ääni kuitenkin kuiski, etten ollut tyytyväinen. Sitten se ääni vain voimistui ja tein elämäni vaikeimman päätöksen. Hyppäsin kohti tuntematonta. Yksin. Menin mukavuusalueeni tuolle puolen. Halusin pois kuplasta.

Ja silti… vuosi sitten palasin kesäksi Suomeen. Siihen tuttuun ja turvalliseen. Miksi ihmeessä? Siksi, koska se oli niin helppoa. Siksi, koska todella pidin töistäni. Siksi, koska työkaverit olivat tuttuja. Siksi, koska sain nauttia Suomen kesästä ja olla perheen luona. Siksi palasin. Ja siksi, koska minulla ei ollut parempaakaan suunnitelmaa. Ei ollut rohkeutta jäädä tyhjän päälle epämukavuusalueelle.

Kuitenkin tuo ääni palasi kuiskuttelemaan… Minun on palattava Teneriffalle. Kun on monta vuotta asunut muualla, niin ei sitä vaan enää osaa kuvitella itseään Suomeen. Ei sitten millään. Vuoden takaisia ajatuksiani voi lukea paremmin tästä postauksesta klik. 

Ja niin minä palasin. Vasta silloin todella poistuin mukavuusalueeltani. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tiesin varmaksi vain yhden asian. Halusin löytää oman polkuni.  

Seurasin sydämeni ääntä ja aloin tehdä sitä, mistä kaikkein eniten pidän ja jossa olen hyvä. Olen lapsesta asti tuntenut olevani kirjoittaja. En vain koskaan uskonut voivani elää sillä. Se tuntui aina niin tavoittamattomalta haaveelta. ”Enhän minä, kun…” 

Toisaalta en ole koskaan kokenut olevani se paras, vaan kohtalaisen hyvä monessa muussakin, ei vain kirjoittamisessa.  Mutta tuon syksyn aikana opin, että kirjoittamisella voi elää. Ja olenhan minä hyvä.

Nyt elämäni ei todellakaan mene saman kaavan mukaan. Voisin olla jo takaisin Suomessa, takaisin sorvin äärellä. Täällä minä kuitenkin olen, Teneriffalla, omaa polkuani etsimässä. Mutta… kuinka pitkään?

Pois mukavuusalueelta

Mukavuusalueelta poistuminen vaati minulta rohkeutta. Rohkeutta toteuttaa. Rohkeutta hypätä kohti tuntematonta. Rohkeutta kestää paineita. Rohkeutta tehdä päätöksiä. Rohkeutta kohdata tulevaisuus. Toi se sitten tullessaan mitä tahansa.

Olen kiitollinen ajastani Teneriffalla. Olen oppinut niin paljon. Varsinkin yhtä jos toista mukavuusalueen ulkopuolella olemisesta. Minulle tosiaan mukavuusalueen ulkopuolella oleminen on juurikin sitä, että olen aivan yksin elämäni haasteiden kanssa ja silti yritän tavoitella omia unelmiani. Jos haluaisin elämäni olevan yksinkertaista, helppoa, ja tylsää, palaisin heti Suomeen.

Tämä on matka, joka on vielä kesken. Minä olen kesken. Meno on ollut toisinaan kuin vuoristoradassa. Varsinkin viime kuukaudet olen todella ollut mukavuusalueeni ulkopuolella. 

Ja olen huomioinut seuraavaa.

1. Pelko

Minua on monesti pelottanut tulevaisuus. Olen ollut huolissani. Olen miettinyt tämän kaiken tarkoitusta ja omaa hyppyäni tuntemattomaan. Olen lukemattomat kerrat stressannut. Monesti on jopa tuntunut, etten tiedä, miten edetä. Päämäärä on selvillä. Enää pitäisi vain löytää reitti sinne.

Minulle on avautunut uusia ovia. Mutta uskallanko tarttua tilaisuuksiin? Yksi tilaisuus olisi uuden kokeminen. Mutta uskallanko kokeilla uutta, jos se ei mielestäni ole välttämättä sen arvoista tai jos riski on liian suuri? Toki olen ehdottomasti sitä mieltä, että uusia juttuja pitää kokeilla. Mutta missä menee raja?

Yllättäen ystäväni ehdotti muuttoa ulkomaille. Siis toiseen maahan! Pois Espanjasta, pois Euroopasta. Juuri, kun ehdin sanoa, etten enää ikinä varmasti koskaan aio muuttaa minnekään minkään tai kenenkään takia. Voisiko se olla uhka vai mahdollisuus? 

Olen vasta ehtinyt tänne asettua ja tuntuu, että asiat ehkä viimeinkin alkoivat rullata. Mutta mitä jos pakkaisin taas laukkuni ja… lähtisin? Pelottavaahan tässä on se, että Espanja jäisi taakse. Minun rakas Espanja, joka on minulle kuin toinen kotimaa. Hyppäisin jälleen kohti tuntematonta. Menisin Atlantin toiselle puolelle. Pois ”tutusta ja turvallisesta Euroopasta”. 

Kun ystäväni ehdotti minulle tätä vaihtoehtoa, niin puhelumme aikana sattui maanjäristys! Hänelle ei käynyt kuinkaan, mutta hetken päästä puhelu katkesi sähkökatkon vuoksi. Tietenkin varmistin, onhan kaikki hyvin maanjäristyksestä ja sähkökatkosta huolimatta. Juuri hänen kanssaan juttelin mukavuusalueen ulkopuolella olemisesta. Hän on nimittäin koko ajan sen ulkopuolella ja meillä oli todella mielenkiintoinen keskustelu -ennen sitä maanjäristystä. Ystäväni kertoi, että hänen mukavuusalueensa kasvaa ja kasvaa koko ajan. Hänen on jatkuvasti etsittävä uusia haasteita.

Muutto Atlantin toiselle puolelle voisi siis olla yksi vaihtoehto. Tiedän, että jos olisin hänen kanssaan, oppisin todella paljon esimerkiksi yrittäjyydestä. Ja ajatus todella kiehtoo minua.

Mutta sitten minua on alkanut kiehtoa vieläkin enemmän ajatus matkustelusta maailmalla. Yksin tai hänen kanssaan. Nyt, kun en ole sidottu mihinkään. Matkustaminen yksin tuntuisi kyllä pelottavalta. Pelko. Typerin syy jättää jokin asia tekemättä. Mutta niin, en taitaisi kuitenkaan uskaltaa matkustaa yksin vaaleana naisena esimerkiksi jossain Etelä-Amerikassa. Mutta ehkäpä ystäväni kanssa voisin..?

Olen siis kokenut monenlaisia pelon tunteita. Menneessä ja tulevassa. Tiedän, että pelko on normaali tunne. Tiedän, että se ikään kuin kuuluu asiaan. Olisi epänormaalia, jos en tuntisi pelkoa. Pelko kertoo siitä, että ainakin olen elossa ja elämä ei ole tylsää.

2. Fokus

Olen yrittänyt pitää fokuksen yhdessä asiassa kerrallaan. Tullessani Teneriffalle, alkoi raivokas huoneen metsästys. Sitten opiskelu. Sitten työasioiden järjestäminen. Kun työasiani ovat järjestyksessä, siirryn seuraavaan vaiheeseen eli kirjoittamiseen. Opiskelut tulevat kuitenkin jatkumaan koko ajan. Minun on kehityttävä ja tultava paremmaksi. Myös kuntosalilla on käytävä.

Tavallaan yritän tasapainoilla monen asian kanssa, mutta pitää fokuksen sen hetkisessä tärkeimmässä asiassa.

3. Luovuus

Olen alkanut nähdä mahdollisuuksia joka puolella. Ideoin paljon ja mietin erilaisia vaihtoehtoja. Mistä saada töitä? Mistä löytää projekteja? Ketä voin auttaa? Olen kovasti yrittänyt kolkutella eri oviin, pitää silmät auki. Minulla on tunne, että kaikki järjestyy. Näin sen piti mennä. 

Tavoitteenani on ollut koko ajan etätyöt. En halua olla sidottu tiettyyn paikkaan.

4. Riskinotto

Muutama kuukausi takaperin minulla oli mahdollisuus palata Suomeen. Silti päätin jäädä tänne. Se tunne, että tänne minä kuulun, oli niin vahva… Sanoin ei tutulle ja turvalliselle. Sanoin ei Suomelle. Jäin Teneriffalle, vaikka siinä oli omat riskinsä. Näin sen kuitenkin enemmän mahdollisuutena kuin riskinä.

Mutta onko Teneriffasta tulossa ”tuttu ja turvallinen”? Pitäisikö minun vaihtaa taas maisemaa? Ollakseni liikkeessä? Toisaalta olen haaveillut, että voisin asettua paikoilleni ja vain kirjoittaa. Mutta ehtiihän sitä myöhemminkin? Eikö minun juuri nimenomaan pitäisi elää ja kokea, jotta voisin kirjoittaa?

5. Selviytyminen

Meno on ollut kuin vuoristoradassa. Kaikki ei mene aina odotetusti. Jotenkin ihmeellisesti olen kuitenkin selviytynyt monista yllätyksistä! Ajoittain tuntuu, kuin tämän matkan aikana olisi tapahtunut yksi jos toinenkin ihme.

6. Sattumia

Minulla on ollut onnea matkassa ja minulle todella on tapahtunut asioita, jotka ovat kuin ihmeitä. Ystäväni mukaan ne eivät kuitenkaan ole ihmeitä. Ne ovat vain sattumia, tilaisuuksia. Kaikilla meistä on elämässämme lukemattomia määriä tilaisuuksia. Meidän vain pitää osata hyödyntää ne ja olla valmiita tarttumaan niihin. Silloin ihmeitä tapahtuu ja saamme kiittää hyvää tuuriamme. Mutta jos emme osaisi tarttua noihin tilaisuuksiin, niin valittaisimme, miten huonoa onnea meillä on. Pidin ystäväni teoriasta.

Minun tapauksessa minä olen saanut projekteja mitä ihmeellisimmin. Kuin sattumalta olen ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Projektin avulla elin kuukauden. Sain veronpalautuksen. Selvisin toisen kuukauden. Sain lisää projekteja. Selviän kolmannen kuukauden. Sain elämääni ihmisiä, jotka haluavat työskennellä kanssani.

Eräs todella konkreettinen esimerkki tällaisesta tuurista on, kun olin eräässä yrittäjyystapahtumassa Etelä-Teneriffalla. Siellä oli puhujina tärkeitä henkilöitä, kuten vaikkapa Barack Obaman neuvonantajana toiminut mies. Tuolla matkalla jäin yöksi ystäväni luo. 

Seuraavana päivänä törmäsin kadulla yhteen siinä tapahtumassa olleeseen puhujaan, jonka kanssa aloin jutella. Niin minulle järjestyi tapaaminen. Sitä kautta saattaisin päästä yhteen projektiin. Tämäkin tuntuu ihmeeltä, vaikka projektiin pääsy ei ole ollenkaan varmaa. Se ei kuitenkaan haittaa. On upeaa törmätä tällaisiin jännittäviin sattumiin.

Mikähän mahtaa olla seuraava ihme, joka minulle tapahtuu?

7. Kivikkoinen polku ylä- ja alamäkineen

Ja kuten tiedätte, minun matkani Teneriffalla ei ole ollut helppo. Ei missään nimessä. Olen murehtinut. Olen stressannut. Olen pelännyt. Asun paratiisissa, mutta elämäni on ollut pitkälti neljän seinän sisällä.

Tietenkin minulle on tullut yllätyksiä, jotka ajoivat minut reunalle. Saivat minut kyseenalaistamaan päätöstäni. Tunsin itseni jopa tyhmäksi miettiessäni, että joutuisin palaamaan Suomeen ja olisin sitten ilman töitä, kun olisin voinut valita Suomeen paluun ja mennä töihin. Mutta minulla ei ole kristallipalloa. En näe tulevaisuuteen. En voinut tietää yllätyksistä, joita joudun kohtaamaan.

Asiat ovat kuitenkin järjestyneet.

8. Kyseenalaistaminen

Pohdin ja mietin paljon omaa elämääni. Olenko varmasti oikealla polulla? Missä on minun paikkani? Onko tämä sitä, mitä todella haluan?

Välillä haluaisin nauttia elämästä enemmän. Tiedän tämän kuitenkin olevan vain välivaihe. Vaihe, jossa etsin itseäni. Kokeilen rajojani. Minun on yksinkertaisesti nähtävä, että selviän. Yksi puoli minusta haluaisi jäädä Teneriffalle. Toinen puoli janoaisi uusia seikkailuja. Kun nyt kerrankin minua ei ole sidottu mihinkään tiettyyn paikkaan.

Voin työskennellä missä vain. Tarvitsen vain läppärin ja Internet-yhteyden. Olen aina ajatellut, että sellainen ei olisi minua varten. Etten osaisi työskennellä reissun päällä. Mutta… mistä sen voi tietää, kun en ole koskaan sitä kokeillut? Ainoastaan viime syksynä koin sellaista upeaa vapauden tunnetta, kun olin melkein kuukauden reissussa yksin. Toki se oli lomamatka ja ainoastaan kirjoittelin blogia. Mutta mietin vakavissani, millaista elämä olisi jatkuvassa liikkeessä? Kun olisin koko ajan mukavuusalueeni ulkopuolella?

Matkan ja työnteon yhdistäminen olisi minulle aivan uutta ja se todella olisi poistumista mukavuusalueeltani.

9. Sisu

Monet ei-vastaukset ja ylipäänsä ne vastoinkäymiset ovat tehneet minusta sisukkaamman. Sain juuri tietää, ettei minua valittu kirjoittamisen perusopintoihin. Minulla oli sama pistemäärä, kuin joillakin valituilla. Minun sisäänpääsyn ratkaisi arpa ja jouduin varasijalle. Mutta en ole pettynyt. Huomasin, ettei nyt olisikaan ollut paras mahdollinen momentti. Kirjoittamisen opinnot jääkööt odottamaan joskus tulevaisuuteen. Kyllä minä vielä pääsen sisään, jos niin on tarkoitettu.

10. Asenne

Olen sitä mieltä, että asenne ratkaisee. Se sinun mindset ja suhtautuminen eri tilanteisiin. Positiivinen ote ja reippaus. Aion kehittää omaa mindsettiä. Uskon, että olen pärjännyt täällä nimenomaan mielen voimalla. Uskomalla itseeni ja kykyihini. 

11. Seikkailun tuntu

Elämäni voi ymmärrettävästi kuulostaa tavallaan myös tylsältä. Olenhan niin tiukasti kiinni työasioissa viikon aikana. Teneriffa on kuitenkin siitä ihana paikka, että hetkessä voi mennä johonkin toiseen kolkkaan saarta ja silloin se tuntuu lomamatkalta. 

Monesti viikonloppuna saatan mennä ulos tuulettumaan. Näen ystäviäni, teen patikointireissun tai jonkun muun retken tai menen ulos viinilasilliselle. Vaikka yksin, jos on pakko. Teneriffalla olen tavannut ihmisiä ympäri maailmaa.  

Teneriffa on monikulttuurinen, täynnä mielenkiintoisia ihmisiä. Mutta silti ne ovat ne samat kasvot, joihin törmään. Pikku hiljaa olen tutustunutkin heihin. Yhtäkkiä ne eivät olekaan olleet vain niitä samoja kasvoja, joihin törmään kerta toisensa jälkeen. Nyt he ovat minun kavereitani. Ihmisiä, joilla jokaisella on oma mielenkiintoinen tarinansa. Noita tarinoita olen kuunnellut haltioituneena. On ihan parasta, kun voi jutella syvällisiä aamuyöhön ja pohtia elämän tarkoitusta. 

12. Toivo

Summasummarumina olen todella toiveikas. En vain Teneriffan suhteen, vaan myös tulevaisuuden. Koen olevani oikealla tiellä.

Minulla olisi kyllä monta syytä jäädä tänne Teneriffalle… Tämä on täydellinen paikka kirjoittaa. Täällä olen tavannut mielenkiintoisia ihmisiä. Täällä ovat minun ystäväni. Minun elämä. Kiva kämppäni ja kämppäkaverini. Täällä voin auttaa. Täällä olen hyödyksi. Mutta…

Mitä jos..? Mitä jos menisin ystäväni luo Chileen? Mitä jos lähtisin kiertämään maailmaa? Mitä jos työskentelisin vaikkapa Australiassa tai Uudessa-Seelannissa? Vuosi maailmalla voisi olla jännittävä kokemus.

JOS todella lähtisin ”maailmanympärysmatkalle”, niin se tapahtuisi ensi vuonna. Nyt haluaisin kartuttaa kokemuksiani ihan vain täällä maagisella, upealla saarella, jota Teneriffaksi kutsutaan.

Onko sinulla omia kokemuksia mukavuusalueen ulkopuolella olemisesta?