ENSIMMÄISTÄ KERTAA TINDER-TREFFEILLÄ

Edellisessä postauksessani paljastin, että minulla on käytössä Tinder. Ajattelin, että voin avata tämän oven ja jättää sen ikään kuin auki. Antaa tsäänsille mahdollisuus. 

Itse asiassa eräs ystäväni suositteli tätä applikaatiota minulle. Tiedän myös henkilökohtaisesti yhden pariskunnan, joka syntyi kiitos Tinderin. Ei siis ihme, että olin kaikin tavoin utelias Tinderin suhteen.

Lauantaina olin sitten ensimmäistä kertaa Tinder-treffeillä. Suostuin tapaamiseen, koska viestitellessä huomasimme meillä olevan todella paljon yhteistä. Se oli tietenkin todella kiinnostavaa ja hauskaa.

Mies ei myöskään näyttänyt kuvissa hullummalta. Joskaan hän ei myöskään sytyttänyt minua. Muuten hän tuntui kolahtavan monien minulla olevien kriteereiden osalta. Hänen ammattinsa ei ollut ihan se, mitä olisin odottanut. Minä toivon yrittäjähenkistä miestä, mutta hän on ns. valtion virkamiehiä (funcionario). 

Ajattelin kuitenkin, että voin tässä kohtaa joustaa, jos mies muuten kolahtaa. En liioin tiennyt muutamasta minulle tärkeästä asiasta, jotka olisi kuitenkin parempi keskustella kasvotusten kuin kysyä viestitse.

Joku saattaisi ajatella minun olevan todella… hmm, pikkumainen, kun kirjoitan ylös, mitä mieheltä haluan. Minullahan on ihan lista, jonne olen kuvaillut unelmieni miehen. Haluan kuitenkin sanoa, että se on ihan ensimmäinen steppi: pitää tietää, mitä haluaa.

Minulla on takana kolme suhdetta. En enää suostu olemaan ihan kenen kanssa tahansa millään asteella. En todellakaan. Ennemmin olen vaikka yksin, kuin epätoivosta vain siksi, että voisin olla jonkun kanssa. EI. Se ei olisi reilua toista osapuoltakaan kohtaan.

Olen kuitenkin ehdottoman tyytyväinen jokaiseen aikaisempaan suhteeseeni. Ne kaikki opettivat minulle jotain arvokasta. Niiden ansiosta minusta on tullut se henkilö, joka olen tänään.

Minä siis tiedän, mitä haluan tai ainakin uskon tietäväni. Jos vielä joskus päädyn suhteeseen, on se tositarkoituksella. Mitään yhden yön juttuja en halua. Minulla on tarkat kriteerit, koska miten muuten universumi tietäisi lähettää oikean miehen elämääni?

Olen myös huomioinut sen, että universumi ei tunne sanaa ei. Eli kaikki kriteerit olen kirjoittanut positiiviseen sävyyn. Ja luotan 100 %, että oikea mies ilmestyy elämääni juuri oikeaan aikaan. Toivottavasti tämä tapahtuu ennemmin kuin myöhemmin.  

Mutta palataan eilisiin treffeihin…

Valmistautuminen

Laittauduin tietenkin treffejä varten. Miehillä on tässä kohtaa varmasti paljon helpompaa! Itse ainakin naisena pohdin, mitä ihmettä laitan päälle? 

Varsinkin, kun vietän tällaista matkalaukkuelämää. Eli ne edustavimmat vaatteet olivat myös ryppyisiä, eikä täällä ole silitysrautaa. Olen juuri ystäväni kämpällä koiranhoitajana. En siis voinut silittää vaatteitani, joten se vaikutti osaltaan vaatevalintaani.

Mitä sitten laitoin päälle? Ihanan pirtsakan keltaisen minihameen ja mustan, silkkisen ja sopivasti väljän raitapaidan, joka on suomalaista suunnittelua. Muuten olisi pitänyt päätyä housuihin ja se ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta kahdesta syystä.

Ensinnäkin sää oli tosi kuuma, joten hame olisi miellyttävämpi. Toisekseen haluan miehen, jolla on maskuliinista energiaa. Tällöin minä edustan feminiinistä naisenergiaa, joten minun naiseuteni saa näkyä.

Matkalaukkuelämästä johtuen minulla oli mukanani vain mustat tennarit. Ei kovin naisellista! Niinpä ostin paikallisesta kenkäkaupasta itselleni uudet kengät. Hankin mustat sandaalit sekä perinteiset, espanjalaiset kengät eli espadrillot (las alpargatas).

Mustat sandaalit sopivat hienosti vaatevalintaani. Oli kiva laittautua pitkästä aikaa, vaikka pohdin, olinko laittautunut liikaa? Toisaalta kyseessä ovat normaalit kesävaatteet ja Teneriffalla on vielä todella lämmin sää. Illallakin voi vielä kulkea ilman takkia, joten lämpöä piisaa!

Meikkasin myös, mutta en mitenkään räikeästi. Vaaleaa luomiväriä ja siihen seuraksi rajauskynällä mustat rajaukset ripsiväriä unohtamatta. 

Huuliin laitoin punaista huulipunaa. Tulin siihen tulokseen, että mikä tahansa muu valinta olisi ollut liian tylsä. Halusin myös huulipunani pysyvän, joten se oli ainoa, joka kestää monta tuntia kauniina.

Hiukset annoin olla vapaana, mutta pään takaosaan loihdin sellaisen mininutturan. Se tekee tyylistäni ihanan boheemin. 

Eeppinen matka tapaamiseen

Olimme sopineet näkevämme Los Cristianosissa. Minulla ei ole autoa, joten minun täytyi käyttää tämän saaren fantastisia bussipalveluja. Oikeasti ristin sormeni ja toivoin, että ehdin ajoissa paikalle. 

Odottaessani bussia, vaihdoin muutaman sanan erään chileläisen naisen kanssa. Hän kertoi elämästään ja kuinka osaa kahdeksaa eri kieltä. Olin todella yllättynyt! Koskaan ei tiedä, millainen tausta vierelläsi olevalla ihmisellä on.

Tämä bussimatka oli myös eeppinen toisestakin näkökulmasta. Kerrottakoon nyt tähän samaan syssyyn, että näköjään vieläkin tämän ikäisenä vaaleana ja laittautuneena saan huomiota. 

Yksikin mies hidasti autolla ajeluaan kohdallani. En usko, että hän ainakaan on tämän blogin lukija, joka olisi minut tunnistanut kadulla. Toiset autot joutuivat tööttäämään hänelle. Sitten näytti, kuin tämä sama autoilija olisi ajanut uudestaan ohi hetken päästä!

Kun lopulta pääsin bussiin, istahdin penkille, jossa ovi on suoraan minua vastapäätä. Eräällä bussipysäkillä huomasin, kuinka eräs nuorehko mies ulkopuolella tiiraili minun suuntaan bussin sisälle. 

Tuli epämiellyttävä tunne, että taisi yrittää katsella hameen alle. Minihameessa istuessa olen kuitenkin tiukasti jalat yhdessä, joten ikävä tuottaa pettymys tälle piip-haukalle.

Ensikohtaaminen ja treffit

Pääsin kuin pääsinkin Los Cristianosiin nippa nappa sovittuna ajankohtana. Myöhästyin ehkä pari minuuttia. Näin tämän tyypin kadulla ja tunnistin oitis kuvasta. Jähmetyin hetkeksi ja en tiennyt, miten tervehtiä. Yllätyin siitä, että hän oli minun pituiseni. Olen 165 cm.

Mies antoi minulle poskipusut, mutta huomasi epäröintini. No, siitä saimmekin sitten juteltavaa. Miten Suomessa tervehditään? Kerroin, että olen kyllä jo todella espanjalaistunut. En vain tiennyt, miten tervehtiminen tässä tapauksessa tapahtuisi.

Juttelimme kaikenlaista ja huomasimme meillä todellakin olevan paljon yhteistä. Etenkin henkisyys yhdisti meitä ja siitä riittikin keskustelemista. 

Miten jokainen sielu tekee sopimuksen omasta elämästään ja tulee maan päälle oppimaan ja käymään läpi tiettyjä tapahtumia. Miten sielut matkustavat yhdessä ja löytävät sielunperheensä. Ja tietenkin se suuri kysymys, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Näiltä osin ajattelemme hyvin samankaltaisesti.

Kysyin myös hänen ajatuksiaan maailmantilanteesta. Jollain tasolla hänkin on huomannut, että elämme eräänlaisessa Matrixissa. Toisaalta hän menee massan mukana ja tämä teki minut surulliseksi. Hän on tietoinen, mutta kuitenkin tekee, koska pakotetaan tai kauniimmin sanottuna ohjataan siihen suuntaan.

En tiedä, kumpi on pahempaa. Se, että eletään oravanpyörässä, omassa kuplassaan, eikä yhtään ajatella asioita isossa mittakaavassa. Vai se, että on tietoinen asioista, mutta silti tehdään, kuten sanotaan.

Menimme lopulta yhdelle terassille, jossa otimme juomista. Minä join kuplavettä, koska yksinkertaisesti oli niin kuuma. En halunnut alkoholia, vaikka en mikään absolutisti olekaan. Mies valitsi itselleen Piña colada -drinkin. Se näytti oikein hyvältä.

Tässä vaiheessa keskustelimme aikaisemmista suhteista ja ajatuksistamme liittyen suhteisiin ja elämään itseensä. Lopulta keskustelu ohjautui siihen suuntaan, näemmekö uudestaan ja voisiko välillemme syntyä jotain.

Kysyin, saanko olla aivan rehellinen. Hän näytti vihreää valoa. Kerroin, etten huomaa sitä energiaa, jota kaipaan. Hän tuntui minulle ennemminkin kaverilta. Kerroin myös, että haluaisin miehen, jolla on maskuliinienergiaa (kuten hänellä on), mutta sen lisäksi haluan miehen olevan minua pidempi.

Hän ymmärsi täysin ja oli oikein ymmärtäväinen asian suhteen. Minusta tuntui pahalta. Onhan kyseessä asia, jolle hän ei yksinkertaisesti voi yhtään mitään! 

Sanoin bussin lähtevän kohta ja halusin palata hoitamaan koiraa. Tämä oli tietenkin myös totta, eikä vain tekosyy poistua paikalta. Olimme kuitenkin jo jutelleet 2,5 tuntia.

Toisaalta kyseessä ei ollut vain se pituus. Tässä miehessä oli pari muutakin isoa seikkaa, joiden vuoksi en voisi ajatella jutun etenevän tästä pidemmälle. Palasin kotiin.

Olinko pettynyt? Ehkä vähän. Toisaalta… Tämä tapaaminen todisti, että olen lähempänä tavoitetta. Universumi on kuullut toiveeni ja laittaa elämääni kyllä sen oikean miehen. 

Matkan varrella universumi voi lähettää montakin miestä. Näin universumi toimii. Minä asetan rajat ja hyväksyn elämääni miehen, joka on minulle se oikea. Loppujen lopuksi en pyydä yhtään enempää kuin mitä itse annan.