sunnuntai 18. syyskuuta 2022

ONKO MIEHEN ULKONÄÖLLÄ MERKITYSTÄ?

Jäin pohtimaan ensimmäisiä Tinder-treffejäni. Olinko liian jyrkkä, kun tuomitsin heti ensitapaamisella? Eihän sitä heti voi tietää, tuleeko tästä mitään vai voiko?

Viime postauksessa kerroin elämäni ensimmäisistä Tinder-treffeistä. Ne eivät menneet aivan nappiin, vaikka yritin mennä avoimin mielin ja olla odottamatta mitään. 

Olin aikaisemmin tosiaan viestitellyt kyseisen miehen kanssa ja mielestäni koin meidän olevan samalla aaltopituudella. Kuitenkin ensitapaamisella minulle tuli heti ”ei”-tunne.

Luulen, että se johtui pituudesta. Toisaalta hänen ulkonäkönsäkään ei minua oikein sytyttänyt ja livekohtaamisessa se vahvistui. Enkä nyt sano, että mies olisi ollut jotenkin ällöruma, epähygieeninen tms. Hän ei vain kolahtanut. Olin kai vain toivonut, että samanlainen elämänkatsomus riittäisi yhdistämään meidät.

Toisaalta uskon vahvasti myös intuitioon. Jostain syystähän minulle tuli heti se tunne, että ei. Jostainhan se kumpuaa. Voin järjellä analysoida, että ehkä joo hänen ulkonäkönsä ei ollut ihan odotusteni mukainen. 

Mutta sitten on vielä energiataso, joka on tietenkin se kaikista tärkein. Energiatasolla energiamme kohtaavat. Siksi jotkut ihmiset kolahtavat heti, kun taas toisten kanssa voi olla pientä kitkaa.

Tiedän, että on olemassa rakkaustarinoita, joissa on ihastuttu/rakastuttu ensisilmäyksellä. Onko kyseessä se, että on katsottu ulkonäköä ja ihastuttu/rakastuttu siihen? Vai onko kyseessä kohtaaminen, jossa molempien energiat kipinöivät? Eli on ollut niin sanotusti sitä kemiaa.

Tuolla on monta tarinaa siitä, miten toiseen ihastutaan ulkokuoren ja/tai korkean aseman perusteella. Tämä yhteiskuntakin on ikään kuin rakennettu siten, että ulkoisia seikkoja (ulkonäkö, työ, raha) tuijotetaan monessa kohtaam

Jos päätyy tällaisten valintakriteerien perusteella valitsemaan kumppaninsa, silloinhan on todellista arpapeliä, osuuko lopulta se sisin omiin arvoihin ja ajatusmaailmoihin!

Olenko liian vaativa?

Ennen näitä treffejä en ollut tiedostanut, että minulla olisi jotain ulkonäkövaatimuksia miehelle. Listallani olevat ominaisuudet olivat enemmänkin henkisiä.  

Ulkonäkökysymyksen kuittasin niin, että tulevan mieheni on komea sisäisesti ja ulkoisesti. Komealla en tosiaan tarkoita sliipattua ulkonäköä tai lihaksikasta kroppaa, vaan että hänessä olisi ”sitä jotain”.

Nyt pohdin, voiko rakastua mieheen, jos tämä ei fyysisesti ole ihan sitä, mitä haluaisi, mutta kaikki muu kolahtaa? Voiko kemiaa olla, vaikka miehen ulkonäkö ei ihan vastaisi omia odotuksia? Onko mahdollista konnektoitua henkisesti toisen kanssa niin, että ulkonäöstä tulee toissijainen seikka, jopa merkityksetön asia?

Kauneus on katsojan silmissä

Kun mietin omia aikaisempia suhteitani, olen hyvin pitkälti ihastunut ensin toisen ulkonäköön. Tutustuessa Suomessa espanjalaiseen poikaystävääni v. 2005 olin heti ensisilmäyksellä aivan myyty hänen eksoottisesta ulkonäöstään.

Monet sanoivat hänen muistuttavan nuorta George Clooneyta. Kuitenkin hänen luonteensa teki minun suuren vaikutuksen. Sen takia olimmekin yhdessä niin pitkään. Kunnes lopulta vain kasvoimme erillemme.

Kaikki exäni ovat olleet pitkiä ja mielestäni myös komeita. Eli heidän ulkonäössään on ollut jotain vangitsevaa. Viimeisin exäni oli 181 cm.

Tässäkin on syytä muistaa, että kauneus on katsojan silmissä. Me ihmiset olemme niin erilaisia ja näemme asiat niin eri tavoilla.

En myöskään sano, että itsekään olisin mitenkään täydellinen. Täydellistä ei olekaan! On vain toisilleen sopivia ihmisiä. 

Pyrin toki pitämään itsestäni huolta ja elämään mahdollisimman terveellisesti. En polta, käytä huumeita ja alkoholiakin käytän minimaalisesti. 

En mielestäni pyydä mitään, mitä en itse pysty tarjoamaan. Mielestäni kaikista tärkein kriteeri miehessä on henkisyys eli hän ymmärtää, että maailmassa on meitä korkeampi voima, Jumala. Meidän arvomme ja maailmankatsomus kohtaavat. Hänellä on älykkyyttä ja huumorintajua. Haluan, että hän saa minut nauramaan ja meillä on hauskaa.  

Lopuksi

Tämä ulkonäköasia alkoi vaivata minua suuresti. Se tuntuu jotenkin niin pinnalliselta asialta. Aivan, kuten myös suuri ikäero. 

Enkä minä halua olla pinnallinen. Jos reagoin näin, on minun varmasti syytä mennä peilin eteen ja tarkastella näitä tunteita lähemmin. Mietin, onko tässä minulle jokin iso opetus.

Mitä, jos kohtaan miehen, joka kolahtaa 100  % henkisesti, mutta ulkonäkö ei ole ihan sitä, mitä toivoisi? Toisaalta tarvitaan myös jonkinlaista fyysistäkin vetovoimaa, koska sittenhän homma jäisi ystävyyden tasolle, eikö? Vai voisiko sittenkin rakastua ja alkaa nähdä toisen ihan ihmisenä, ilman fyysistä ulkokuorta?

post signature

4 kommenttia:

  1. En tunne ainuttakaan täysin sokeaa ihmistä, mutta jos tuntisin niin kysyisin että onko sokeille kumppanin ulkonäkö tärkeä asia. Väitän, että näkeville ihmisille se on. Eikä kyse ole pinnallisuudesta, vaan biologiasta. Jos joku ihminen tuntuu oikealta, hän tuntuu oikealta ulkonäöstä riippumatta - tarkoitan sitä että jos johonkuhun rakastuu niin hän näyttää kauniilta/komealta. Kääntäen: jos ulkonäkö ei miellytä, ei ihminen ole "se oikea".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen ajatus. Rakastumiseenhan tarvitaan yleensä aikaa. Vaikka toki on näitä salamarakastumisen kokeneita pariskuntia. Mutta voisin kyllä tuon uskoa, että jos oikeasti syntyy se rakkaus, on siinä sitten myös sitä vetovoimaakin. Toisaalta ajatus, että jos ulkonäkö ei miellytä, ei ihminen ole "se oikea" on hieman mustavalkoinen. Toivottavasti asia olisi noin helppo elävässä elämässäkin. Noh, pitää kai luottaa siihen, että kohdatessa miehen, sen tietää ja jos ei heti tiedä, niin ajan kanssa.

      Poista
  2. Hehkuvaisen ajatusta jatkaakseni; onhan ihmisillä erilainen vaate- ja vaikkapa sisustusmakukin. Ei siis välttämättä sinun silmää miellyttävä mies ole minun silmään miellyttävä. Eli minä en näe pinnallisena sitä, että etsit tietynlaista miestä, koska ne piirteet eivät välttämättä kiinnostakaan minua.
    Tai jos jonkun miehen silmään 180-senttiset blondit ovat viehättäviä, tiedän, että en ole sitä mitä hän etsii, eikä se haittaa. Ei sen enempää kuin se, että joku sisustaa kotinsa Marimekko-kuosiin, jota minä en voi sietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä samaa mieltä tuossa. Meillä kaikilla on erilaiset maut. En vain haluaisi ehkä edes ajatella tämmöistä ulkonäköasiaa. Toivoisin vain voivani luottaa ns. vetovoimanlakiin. Siihen, että omalla energiallani houkutan miehen, joka on kaikessa samalla viivalla kanssani.

      Rupesin miettimään myös, että Tinder ei taida olla se paikka, jossa voisin kohdata kaltaiseni miehen. En kyllä halua myöskään kaksoisolentoani, vaan eroavaisuuksia toki saa ja pitääkin olla. Kunhan näissä isoimmissa asioissa meillä olisi samanlaiset näkemykset. Ja toki toivoisi, että olisi katseenkestävä. Haluaisin löytää kumppanin sieluntasolla! Ei väkisin etsien, vaan olemalla avoin uusille kohtaamiselle.

      Lopultahan kauneushan on katoavaista... Mitä, jos vaikka itse olisin joutunut onnettomuuteen, jossa jalkani sijasta kasvoni olisivat palaneet. Toivoisin, että kumppanini pysyisi rinnalla siitä huolimatta, vaikka en enää olisi niin viehättävä. Niin tai näin, ei ole todellakaan helppoa löytää kumppania! Mutta jätän tämän(kin) asian universumin käsiin. Kohtaan juuri ne ihmiset, joiden minun on tarkoitus kohdata tässä elämässä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)