lauantai 9. maaliskuuta 2013

VAATTEIDEN IHMEELLISET KOOT (JA IHANA SÄÄ)

Ulkona on nyt niin ylivoimaisen kaunis ja ihana (lue: aurinkoinen) sää, joten en malta jäädä sisälle ollenkaan, vaan menen ulos haukkaamaan raitista ilmaa ja nauttimaan auringosta. Samalla käväisen postissa. Sain jo eilen tilaamani vaatepaketin, nopeaa toimintaa by the way, mutta palautukseen menee suurin osa. 
Tällä viikolla kävin näin ihanaisessa kahvilassa, joko on tunnelmallinen niin sisältä kuin ulkoa.
Siis minä, joka olen Espanjassa kokoa S tai M tai se 36/38, niin jouduin toteamaan, että koko 36 on täällä Suomessa tosi, tosi reilunkokoinen! Onkohan tämä nyt miun mielikuvitusta vai mitä ihmettä, mutta jotenkin tuntuu, että noista kokoloista ei voi olla enää ollenkaan varma ja ne vaan suurentuu suurentumistaan, vaikka lapussa muuta lukee? Kyllä minä olin Suomessakin tuota kokoa vielä joitakin vuosia sitten. Missä välissä minä olen muka pienentynyt? ;)

Olisi vaateliikkeiden (etenkin näiden postimyynti) kannaltakin järkevämpää, että koot pysyisivät aina samoina, jotta tietää sen oikean kokonsa, eikä tarvitsisi itseään mittanauhalla mitata aina, kun haluaa jotain tilata. En kylläkään edes omista moista… näköjään kannattaisi.

Kyllä taas ketutti tilata yhtään mitään postimyynnistä. Pari paitaa jää kylläkin käyttöön. Se ensimmäinen on malliltaan niin kiva, ettei siinä haittaa se reilumpi koko ja toiseen laitan vyön päälle, niin sillä saan sitten piiloteltua sitä, että vaate on tosi asiassa minulle aivan liian iso. Ja puhutaan kuitenkin koosta S… Ja minä tiedän, etten minä oikeasti voi olla mikään xs tai xxs... en sitten millään. Sen lisäksi, että Espanjasta lähdön jälkeen olen saanut muutaman ylimääräisen kilon, niin olen vartaloltani kurvikas, joten olen nyt syystäkin hämilläni noiden kokoasioiden takia. Eikä voi edes laittaa sen piikkiin, että ne kyseiset vaatteet olisi malliltaan vain sellaisia löysiä. Niistä huomaa ihan selvästi, ettei ole minun kokoa. Ei niiden tarvitse vartaloa nuollakaan, kunhan vain olisivat sopivia. En myöskään halua alkaa kaventamaan, vaan haluan kerralla ostaa minulle oikean kokoisen vaatteen.
Sitten mietin vielä sitä, että onko niin, että koot ovat reilumpia vain tässä yhdessä firmassa vai koskeeko se kaikkia yrityksiä? Tietäisi sitten jatkossa tilata vaikka sen xs. Riemunkiljahduksiin ei kuitenkaan ole aihetta, koska tosiaan tiedän, etten ole noin siro ja pienikokoinen. Minun on nyt totta puhuen taas ruvettava kuntoilemaan ja syömään terveellisemmin. 

Pitemmittä puheitta lähdenkin nyt tästä sinne ulos tuulettumaan, vien palautuspaketin postiin ja menen kuntosalille, jossa saan käydä ilmaiseksi työni puolesta. Ja tietenkin nautin auringosta täysin rinnoin! 
post signature

6 kommenttia:

  1. Minullakin on ollut tottumista täällä taas toisinpäin vaatekokoihin. Suomessa 36:n paidat menevät hyvin ja housut/hameet 38, mutta täällä tunnen itseni niin jättiläiseksi vaatekaupassa kun pitää sovittaa 40-42 kokoja. :D Ainakin pitäisi sovittaa aina kaikki -mutta aina ei viitsi eikä ole mahdollistakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että en ole ainakaan yksin tämän asian kanssa. Onhan tuo ikävää, kun joudut isompia kokoja katselemaan. =/ Miksei kokoja vain voisi yhtenäistää -ainakin Eu-maissa? Ei sitä tosiaan aina jaksa sovitella vaateostoksilla, Espanjassakin kun voi kesällä olla sellaiset hellelukemat, ettei shoppailu ja vaatteiden kokeilu ole edes mielekästä.. toisaalta sama homma Suomessa talvella, kun joutuu kuoriutumaan sellaisen vaatekerroksen alta vain voidakseen sovittaa yhtä vaatekappaletta.. :D

      Poista
  2. Kyllähän ne koot vaihtelee paljon myös valmistajan ja merkin mukaan, sen oon huomannu! :) Tilasin tässä vähän aikaa siskon kanssa samanlaiset kengät, sama koko ja sama malli, mutta yllättäen mun kengät oli liian pienet ja siskon taas liian isot! Että kovasti näyttää ainakin kengissä heittävän jopa sama merkki :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh ja auts. Tuo ei oo kivaa. :( Ongelma on siis todellinen että vaatteissa mutta myös kengissä! Outo juttu. Toivottavasti lopulta kuitenkin saitte sopivat kengät itsellenne. :)

      Poista
  3. Tuo kokojen erilaisuus on niin ärsyttävää. Saatan olla jopa saman vaatemerkin sisällä kokoa S ja L, joten se on todella helppoa :D Et ole siis ainut, joka painii saman ongelman kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Höh, tuo on tosi yllättävää, että jopa saman merkin sisällä koot vaihtelee. Siitä sitten asiakkaan pitäisi osata arvata. :O Kiva kuulla, etten ole yksin tämän asian kanssa. En kylläkään kovin usein tilaa postimyynneistä, koska yleensä käyn kivijalkakaupoissa tai ostoskeskuksissa, mutta nyt se ei ollut mahdollista ja postimyynti oli käytännössä ainoa mahdollisuus. Mut sainhan minä joku aika sitten sen kivan talvitakin postimyynnistä ja nyt pari kivaa paitaa, joten kyllä siellä onnistaakin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)