sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

VAALEANPUNAINEN PANTTERI JA ESPANJALAISET SYNTYMÄPÄIVÄT

Ette varmaankaan arvaa, mitä yhteistä on vaaleanpunaisella pantterilla ja espanjalaisilla syntymäpäivillä? Kerron tuota pikaa… 
 
Meillä juhlittiin espanjalaisia syntymäpäiviä. Poikaystäväni oli päivän sankari. Monesti lahja tuottaa suurta päänvaivaa ja harmaita hiuksia, mutta tänä vuonna selvisin kuin koira veräjästä.

Olin sattumalta saanut käsiini erään kakkureseptin ja heti kun äkkäsin, minkä niminen kaakku onkaan kyseessä, tiesin leipovani juuri sitä syntymäpäiväksi. Vaaleanpunainen pantteri! 

Täällä Espanjassa vaaleanpunaiset pantteri-kakkuset oli todella suosittuja aikoinaan ja muistan poikaystäväni kertoneen sen olleen hänen lapsuuden suuri herkku. Vielä tänäkin päivänä noita kakkusia on myynnissä hyvin varustelluissa supermarketeissa Espanjan maassa.

Syntymäpäivä tuli ja leivoin kakun. Olin oikeasti todella innoissani, vaikka pelkäsin siitä tulevan ällömakea. Ajatus vaaleanpunaisesta pantterista syntymäpäiväkakkuna tuntui niin metkalta, että toteutin kakun kaikesta huolimatta. 

Syntymäpäiviä juhlittiin perheen kesken hyvän ruuan äärellä, niin kuin täällä on tapana. Jälkiruoka oli ruokailun kohokohta, koska syntymäpäivillä täytyy olla aina syntymäpäiväkakku. Sattuipa myös niin, että joku toinenkin oli ajatellut kakkuasiaa ja oli ostanut leipomosta suklaakakun lahjaksi. Näin poikaystäväni sai kakkuja kaksin kappalein! 

Vaaleanpunainen pantteri osoittautui nappivalinnaksi. Poikaystäväni oli aika hämmästynyt, mutta otettu. Kerroin, että halusin tehdä kakun, joka toisi hänelle lapsuuden mieleen. Loppujen lopuksi se ei ollutkaan niin makea, kuin olin pelännyt. Maku oli juuri oikeanlainen ja väri sähäkän vaaleanpunainen. Loppu hyvin kaikki hyvin!

Jos tekin haluatte yllättää rakkaanne vaaleanpunaisella pantterilla, niin tässä resepti. Espanjankielinen resepti löytyy täältä.

Vaaleanpunainen pantteri

Kakkupohja
- 2 jogurttimitallista tuorejuustoa
- 6 kananmunaa
- 4 jogurttimitallista vehnäjauhoa siivilän läpi
- 1 ½ jogurttimitallista sulatettua voita
- 2 pussia hiivaa (levadura en polvo = leivinjauhe, 2 rkl)
- 2 tuubia punaista elintarvikkeen väriainetta
- 1 ampolli vanilja-aromaa

Frosting
- 350 gr mascarpone juustoa, erittäin kylmänä
- 300 gr voitta, erittäin kylmänä
- 100 gr tomusokeria
- 2 ruokalusikallista vaniljaesanssia
 Valmistus
1.Laita uuni lämpiämään 150 ºC. 
2. Laita kakkupohjan ainekset yksitellen kulhoon sekoittaen sauvasekoittimella hellästi luoden kauttaaltaan tasainen vaaleanpunainen taikina.
3.Voitele kakkuvuoka ja kaada taikina siihen. 
4. Laita kakku uuniin ja anna kypsyä n. 1h.
5. Anna kakun jäähtyä täysin, jotta seuraava vaihe onnistuisi. Voit jopa jatkaa kakun tekoa seuraavana päivänä.
6. Valmista frosting. Laita juusto, voi, tomusokeri ja vaniljaesenssi kulhoon. Sekoita sauvasekoittimella luoden täyteläisen massan. Älä kuitenkaan sekoita liian pitkään, koska jos frosting lämpiää, siitä tulee käyttökelvoton. 

Kakun rakentaminen
1. Halkaise kakkupohja. 
2. Levitä frosting-täytettä reilusti ja melko paksulti pohjaan. 
3. Yhdistä kakkupalat. Lopuksi peitä kakku kauttaaltaan täytteellä. Halutessasi voit koristella sokerimassalla, tehdä esimerkiksi tassun jäljet. 
5. Laita jääkaappiin. Ota jääkaapista huoneenlämpöön 1h ennen tarjoilua.

post signature

4 kommenttia:

  1. Hih, onpa veikeän näköinen! Queso fresco batidon käännökseksi meidän espanjooli ehdotti vaan tuorejuustoa... Onnittelut sankarille ¡y que cumpla muchos más!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin..? :) Elintarvikkeiden väriaineilla saa ihmeitä aikaa. :D Olen nähnyt toisenlaisiakin ohjeita, joissa kakku on päältä vaaleanpunainen. :) Mutta tällä ohjeella tehty kakku todella maistui kuin oikea vaaleanpunainen pantteri. :) Niin tuossa kuvan juustossakin lukee, mutta kun se oli koostumukseltaan vähän löysempi, niin mietin voisiko olla joku muu. Korjasin sen tuohon ohjeeseen. :) Kiitos! Välitän terveiset. :)

      Poista
  2. Kuulostaa liian herkulliselta! Mun täytyy ihan varmasti kokeilla tätä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! :) Yllättävän helppo oli tehdä. Varmaan raaka-aineiden löytäminen oli haastavinta. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)