tiistai 22. huhtikuuta 2014

SEMANA SANTA –JA HUPPUPÄISTEN TYYPPIEN SALAISUUS

Pääsiäistä, eli Semana Santaa, juhlitaan Espanjassa näyttävästi. Juhlamuodollisuudet alkavat hyvissä ajoin. Yksi niistä on näyttävän dramaattiset kulkueet, jotka näkyvät ja kuuluvat.
 
Kulkueita ympäröi salamyhkäisyys. Monesti siihen osallistuvat peittävät kasvonsa. Värit ovat tummanpuhuvia, mutta voimakkaita ja usein yhdistettynä valkoiseen. 
Huppujen alkuperä
Ryhdyin selvittelemään, miksi noita huppuja käytetään. Ei siinä olekaan taustalla sen kummempaa kuin historia. _Tietenkin!_ Huppujen käytön tausta liittyy inkvisitioon, katolisen kirkon harhaoppisuutta vastaan toimineeseen laitokseen. Inkvisitio sai alkunsa 1100-luvun loppupuolella. Silloin ammoin, kun ihmisiä rangaistiin uskonnollisista syistä, niin heidän selkänsä, rintansa ja kasvonsa peitettiin. Tämä siksi, että se osoittaisi heidän katumustaan ja saisivat anteeksi muiden edessä. Se oli myös häpeän merkki.

Värien käytöstä puolestaan ei oltu ihan niin yhtä mieltä. Yhden selityksen mukaan värit tulisivat maailmanlopusta. Valkoinen kuvastaa pyhimyksiä. Toisen selityksen mukaan värit riippuvat täysin veljeskunnasta. Veljeskunta valitsee sille sopivimmat värit ottaen huomioon sen historian ja alkuperän. 

Kulkueista
Nämä kulkueet ovat kuin kunnianosoitus Jeesukselle, joka kuolemallaan sovitti meidän syntimme. Itse asiassa ne kertovat Jeesuksen tarinan siitä, kuinka hän päätyi ristiin naulittavaksi. Taustalla kumahtelevat rummut.

Kuinka usein olenkaan nähnyt näitä kulkueita, ja lähes yhtä aina ne ovat hyvin pysäyttäviä. Kirjaimellisesti. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.  Vaikka olisi miten kiirus, mutta jos tällainen näky osuu kohdalle, niin sitä jää vain tuijottamaan. Viimeksi kiirastorstaina olimme katsomassa kulkuetta. Meidän paikalle saamiseen riitti se, kun kuulimme rumpujen pauhut sisälle taloon.

Pitkäperjantaina kylän ohjelmaan kuului Jeesuksen kärsimysnäytelmä, jossa yleisö sai seurata näytelmän mukana ja millaisissa maisemissa! Itse en tällä kertaa osallistunut, koska en voinut. 
Kuvia päiväkävelyiltä.
Yöllä keräännyimme aukion ääreen, jossa tunnelma oli odottava. Tasan kello 00.00 alkoi rumpujen soitto pienellä aukiolla, joka oli aivan tupaten täynnä ihmisiä. 10 minuuttia katselin ja kuuntelin sydän jyskyttäen. Meteli oli aikamoinen ja tuntui kuin rumpujen pauke menisi luihin ja ytimiin. Kun kysyin, mihin asti rumpuja on tarkoitus soittaa näin innokkaasti, niin sain vastaukseksi ”Kello 12!”. Siis hurjat 12 tuntia rummutusta, läpi yön! Ihan mieletöntä!

Me ei sentään jääty koko yöksi rummutusta seuraamaan, vaan menimme nukkumaan toiselle puolelle kylää, jonne rumpujen äänet eivät ihan yltäneet muuta kuin vaimeina paukahduksina. Yön saimme siis nukutuksi. Sitä en tiedä, jatkuiko rummutus täydet 12 tuntia, vai väsyivätkö kenties soittamiseen. Meillä oli kuitenkin hieno pääsiäinen kaikin puolin!
post signature

8 kommenttia:

  1. Sulla on ollut kiva pääsiäisreissu! Mä en ole koskaan nähnyt pääsiäiskulkueita ja piti oikein kysyä mieheltä, että onko Kanarialla moista perinnettä ; ja onhan siellä. Ei vaan ihan niin monessa kaupungissa kuin esim. karnevaalikulkueita. Varmasti sykähdyttävä kokemus.

    Ja tuo rumpuhässäkkä kuulostaa aika hurjalle. Varmaan on ollut "kivaa" niillä, jotka asuu siinä aukion laitamilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsiäisreissussa yhdistyi työ ja huvi, hih. :) Luulis, että näitä kulkueita on joka puolella Espanjaa, kun pääsiäinen on niin näyttävä juhla. :) Siun pitäisi ehdottomasti joku vuosi osua Espanjaan pääsiäisen aikaan! :) Hih, niinpä, voin vaan kuvitella millainen päänsärky mahdollisesti seuraavana päivänä, vaikkei olisi ottanut pisaraakaan. :D

      Poista
    2. 4 vuotta tosiaan asustelin siellä ja pääsiäisestä jäi vain mieleen paikoitusongelmat töissä, kun olin saaren eteläosan lomakohteissa töissä, jonne varmaan kaikki saaren asukkaat hurauttivat rannalle pääsiäisen viettoon... Grrrr....

      Poista
    3. Voi harmi! Toittavasti pääsisit joskus näkemään pääsiäisen muissa kuin työn merkeissä! :) Pahoittelut, kun vastaus hieman kesti, on ollut kiirettä! :P

      Poista
  2. Onpas ollut kiva reissu. Hieman pelottavan näköisiä nuo hupupäiset miehet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva reissu, jossa yhdistyi työ ja huvi! ;) Juu, jos ei tietäis, niin vois vaikka säikähtää tällaisen tullessa kadulla vastaan. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)