Voi kääks, taas on
viikko mennyt! Tuntuu, että kerta toisensa jälkeen harmittelen
jatkuvasti tätä kiirettä. Sellaista se on. Kesä. Vuoden kiireisin
aika. ;)
Elokuvia ja sarjoja
olen taas nähnyt. Ei viikkoa ilman leffaa tai sarjaa. Ensiksi
mainittua näin peräti kolme kappaletta ja sarjoja vain sen yhden.
Mitä siis tuli seurattua viikon aikana?
Näin elokuvan
nimeltä Mr. Right. Olin lukenut aikaisemmin sen olleen
todella huono leffa. Juuri siksi halusin sen katsoa ihan ehdottomasti
selvittääkseni, millainen on surkea leffa noin niin kuin
käytännössä. Kuinkas kävikään? Minusta se oli ihan paras!
Sellainen humpuukileffa, jossa aika kuluu kuin siivillä, juoni on
perus, mutta just sellainen, joka tempaa mukaansa.
Tykkäsin kaikesta tässä leffassa. Erittäin viihdyttävä. Hyvät näyttelijät, vaikka aluksi en tykännyt siitä naisnäyttelijästä, mutta sitten huomasin hänen sopivankin rooliinsa vallan mainiosti. Sam Rockwell oli aivan ihana tässä leffassa. Todellakin täydellinen rooliinsa. Minusta heidän välillään oli myös oikeasti kemiaa. Elokuvan dialogi oli mukavan soljuvaa ja siinä oli paljon pilkettä silmäkulmassa. Mr. Right sai myös hyvälle tuulelle, sillä siinä oli hauskoja kohtia. Myös juurikin osuva vuoropuhelu sai hymyn huulille.
Tykkäsin kaikesta tässä leffassa. Erittäin viihdyttävä. Hyvät näyttelijät, vaikka aluksi en tykännyt siitä naisnäyttelijästä, mutta sitten huomasin hänen sopivankin rooliinsa vallan mainiosti. Sam Rockwell oli aivan ihana tässä leffassa. Todellakin täydellinen rooliinsa. Minusta heidän välillään oli myös oikeasti kemiaa. Elokuvan dialogi oli mukavan soljuvaa ja siinä oli paljon pilkettä silmäkulmassa. Mr. Right sai myös hyvälle tuulelle, sillä siinä oli hauskoja kohtia. Myös juurikin osuva vuoropuhelu sai hymyn huulille.
Mr. Righ on
elokuva tanssivasta palkkatappajasta, joka tappaa sen, kuka hänet
yrittää palkata. Samaan aikaan Martha eroaa
petturipoikaystävästään, eikä aikaakaan, kun hän tapaa Mr.
Right. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Se paljastuu vain katsomalla
leffa. ;)
****
Kuva on lainattu netistä. |
Katsokaa elokuvan traileri täältä klik.
Seuraavaksi katsoin London has fallen -elokuvan. Yhdysvaltain presidentti joutuu vaaraan, ja salaisen palvelun agentti Mike Banning yrittää pelastaa hänet.
Seuraavaksi katsoin London has fallen -elokuvan. Yhdysvaltain presidentti joutuu vaaraan, ja salaisen palvelun agentti Mike Banning yrittää pelastaa hänet.
Tässäkin
juoni oli sitä perushuttua ja kaiken lisäksi tähän aikaan sopiva,
sillä siinä oli juurikin terroristien hyökkäyksestä kyse.
Valitettavasti itse elokuva ei vakuuta. Se oli vain sellainen
toimintaleffa, jossa aika ei todellakaan käynyt pitkäksi, mutta
juuri muuta elokuvalla ei olekaan tarjota. Ikävä kyllä.
**
Kuva on lainattu netistä. |
Jatkoin
elokuvalinjalla. Katsoin Seven psychopaths, jossa näytteli Colin
Farrell ja Sam Rockwell. Koskapa olin aikaisemmin nähnyt Mr. Right
-leffan, halusin nähdä lisää elokuvia, joissa näyttelee itse
Sam.
***1/2
Kuva on lainattu netistä. |
Kuva on lainattu netistä. |
Voi kyllä se Haven vaan paranee jakso jaksolta! Nyt aloitin katsomaan jo toista kautta. Onneksi maltoin jatkaa niiden ensimmäisten ei-niin-koukuttavien jaksojen ohi eteenpäin.
VastaaPoistaLeffoista katselin: Inside Out, Into the grizzly maze, Frozen, Mr bean - Äärimmäinen katastrofielokuva ja Minions uudelleen! :)
Ohhop! Kiitosta tiedosta. Jospa pitäisi antaa sille uusi mahdollisuus. Carnivalehan oli kans sellainen sarja, että alussa oli niin tylsää kuin olla voi, mutta sitten siitä tulikin tosi hyvä sarja! :) Voi, että, sieki oot nähny paljon leffoja! :) Toi Minions on kyl hyvä! :) Ja Mr. Bean on aina. :) Mukavaa viikonlopun jatkoa! :)
PoistaPsykopaattileffa jäi kiinnostamaan, sen laitan listalle. :) Game of Thrones, hmmppp erinomainen, mutta jotain jää ajoittain uupumaan. Kivaa päivää ja mitäs täällä katsottu. Vikings yritin, ei oikein täydellisesti napannut ainakaan vielä.
VastaaPoistaJoo, toi Seitsemän psykopaattia on hyvä, hyvä, hyvä. Se on jopa sellainen, jossa on klassikkoelokuvan aineksia ja en ihmetteliskää yhtään, jos se joskus tulevaisuudessa tituurettaisiin klassikoksi! :) Mutta ah, kyllä toi Mr. Right oli myös aivan ihana! Taisin nyt tykästyä Sam Rockwelliin näyttelijänä oikein toden teolla. 8) Juuh, no tästä tämänkertaisesta Game of Thronesista tosiaan jäi uupumaan jotain. Miusta siitä yleensäkin uupuu kunnon rakkaustarina. Ei sellanen, joka heti päättyy jonkun kuolemaan, vaan jossa se pari sais ihan oikeasti elää toistensa kanssa... Aloitin joskus ton Vikings -sarjan, mutta se ei temmannut mukaansa. Ehkä sillekin voisi antaa uuden tilaisuuden jossain vaihessa. :) Mukavaa viikonloppua! :)
Poista