torstai 11. lokakuuta 2018

YKSINMATKUSTAMINEN

Olin lähes koko viime kuun matkoilla, ensin Suomessa ja sitten Espanjassa. Vaikka olinkin reissussa yksin, niin pääsääntöisesti olin ystävieni luona. En siis ollut aivan yksin. Käytännössä olin yksin matkustaessa kaupungista toiseen, Madridissa ja San Sebastiánissa, joista olin vuokrannut huoneet Airbnb:n kautta.

Yksinmatkustaminen ei minusta ole mitenkään ihmeellistä. Emmehän me arjessakaan ole toisessa ihmisessä kiinni 24 h. Lisäksi nämä minun matkakohteeni olivat minulle turvallisia, kotoisia vaihtoehtoja, sillä olen asunut molemmissa maissa ja tunnen kulttuurin.

Tämä yksinmatkustaminen tuli esille ollessani juurikin Madridissa. Minulla oli tosi kiva host. Menin hänen ja tämän kahden ystävän kanssa konserttiin, jossa puhuimme aiheesta. Kovasti ihmettelivät, miten näin naisena uskallan olla yksin reissussa.

Vastasin, etten ollut ajatellut asiaa. Jos olisin matkustanut vaikka jonnekin Afrikan maahan, Etelä-Amerikkaan tai minne tahansa Euroopan ulkopuolelle, niin olisin aivan taatusti miettinyt asiaa kaksi kertaa. Nyt pieneen mieleeni ei tullut, että tässä olisi jotain kummallista. Olla yksin reissussa?

Yksinmatkustamisessa on paljon hyviä puolia, joista haluan kirjoittaa. Sen verran tässä tuli kokemusta, että tiedän, millaista se on. Enkä tosiaan ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Olin joskus kauan sitten Lontoossa yksin matkalla. Lisäksi olen asunut Madridissa ja Pariisissa, joten liikkuminen suurkaupungeissa tuli tutuksi. 


Yksin matkustaessa olet vastuussa omasta matkastasi. Ei tarvitse ottaa toista ja hänen mielipiteitään huomioon, vaan päätät itse kaikesta. Menet omaan tahtiin. Toki tällä matkalla jouduin sumplimaan, milloin olen kenenkin ystävän luona, mutta muuten matkajärjestelyt sujuivat hyvin ja kivuttomasti.

Yksin matkustaessa näet ja koet enemmän. Kyllä tai ei.Toisaalta keskityt paremmin huomioimaan ympäristöäsi, kun olet yksin. Jos toisaalta olisit jonkun kanssa, hän saattaa huomata tai keksiä jotain, mikä ei sinulle olisi tullut mieleen. Yksin on helpompi aloittaa keskustelu tuntemattoman kanssa jossain kahvilassa, mutta toisaalta ei ole pakko turista, jos ei halua. Muihin ihmisiin tutustuminen on asteen verran helpompaa yksin, sillä se tapahtuu ikään kuin luonnostaa. Esimerkiksi jos majoitut jossain majapaikassa, jossa on muita matkaajia. Luultavammin myös keskustelet heidän kanssaan, ellei välillä ole kielimuuria.

Matkalla yksin saat aikaa itsellesi. Opit tuntemaan itseäsi ja huomaat selviytyväsi, mikä taas kohottaa itsetuntoa ja virkistää mielialaa. Tiedät, mistä pidät, joten osaat valita sinulle sopivimmat kohteet. Voit kierrellä niin paljon tai vähän kuin haluat, eikä tarvitse potea huonoa omaatuntoa, jos toinen haluaisikin olla pidempään tai lyhempään.

Sinä olet oman matkasi parasta seuraa
Kuvittele tilanne, jossa voisit hankkia äkkilähdön aurinkoon ja kaiken lisäksi sinulla on kivasti vapaata. Kuvittele tilanne, että todella haluat reissuun. Kuvittele, ettei kukaan kuitenkaan ole lähdössä. ”Se on liian kallis”. ”Ei ole aikaa”. ”Minun pitää tehdä sitä tai tätä.” Tai vielä pahempi tilanne: kuvittele, että olisit varannut reissun ystäväsi kanssa, mutta jostain syystä hän joutuukin perumaan lähtönsä. Jäisikö sinun matkasi siis tekemättä?

Toivottavasti ei!

Yksin matkustaminen on aivan ok.

Ja nyt kerron teille salaisuuden… Yksin matkustamisessa kaikkein tärkeintä on oma asenne. Allekirjoitan tämän nimeen. Kuten ylipäänsäkin elämässä; oma asenne ratkaisee. Jos lähtee reissuun avoimin mielin ja antaa chancelle mahdollisuuden, niin taivas on rajana! Kohdalle voi osua yllättäviä, positiivisia kohtaamia.

Esimerkiksi minun matkalla sellaisia erikoisia kohtaamisia tai sattumia tuli vastaan. Tuntui, että tämä matka kannatti tehdä jo pelkästään niiden takia.

Uhka vai mahdollisuus?
Toki koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Menneisyys on oppimista, nykyisyys lahja ja huominen syy jaksaa eteenpäin. Terve maalaisjärki matkalla kuin matkalla on hyvä olla mukana.

Ihminen luonnostaan vastustaa muutosta, koska se merkitsee vaaraa. Jos et kuitenkaan lähde matkalle, voit olla varma yhdestä asiasta. Olet lähtöpisteessä.

Omalla matkallani näin unta, että minulta varastettiin passi, kukkaro ja rahat repusta. Olin paniikissa. Heräsin ja olin niin helpottunut, kun se olikin vain unta. Silti jäin miettimään, mitä jos se olisi tapahtunut kohdalleni oikeasti? Tulin silti siihen tulokseen, että vaikka matkalla on omat riskinsä, niin kannatti lähteä. Myös kotipuolessa voi sattua ikäviä asioita.

Elämää ei voi elää neljän seinän sisällä.  Meillä on vain yksi elämä. Tee siitä omannäköisesi. 



Oletko matkustanut yksin? Millaisia ajatuksia yksinmatkustaminen herättää?
post signature

2 kommenttia:

  1. Kaksi viimeistä matkaa GC:lle ennen sinne muuttoa tein yksin. Kaverit tuumi, että ei voi koska opiskelut / poikakaveri / rahapula... Joten lähdin yksin. Ystäväni Kanarialla tuumivat osuvasti että "Mejor sola que mal acompañada".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teit ihan oikein! :) Tosi osuvasti sanottu, oonkin kuullu ton joskus. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)