ASUNTOSTRESSIÄ

Tulin Teneriffalle takaisin tavoitteena keskittyä omiin projekteihini kuten kirjoittamiseen ja sarjakuviin. Halusin myös etsiä osa-aikatyötä. 

Olen tällä hetkellä maaseudulla ystäväni luona. Pieni, ihana kanarialainen kylä, jossa on hervottoman kokoiset mäet ja bussi kulkee kerran tunnissa. Joka aamu herään kukon lauluun ja aloitan päiväni lenkkeilyllä koirien kanssa. Joka päivä on ollut auringonpaistetta ja lämmintä. 

Maisemat ovat sanalla sanoen upeita, maalaistalo kertakaikkisen viehättävä ja seura hyvää. Tämä on hyvin tyypillinen espanjalainen kylä, joka on pieni ja jossa on kapeita katuja ja talot vierivieressä mäkisessä maastossa tehden siitä labyrinttimaisen. Kylän keskus itsessään on helppo ja kompakti, oikeastaan täällä on vain kaksi pääkatua ja muutama liikenneympyrä. Liikkeitä on sitten yllättävän paljon.

Tämä on iso, kaksikerroksinen talo, jossa on kaksi huonetta kussakin kerroksessa, kaksi kylpyhuonetta, olohuone, keittiö ja iso terassi. 

Onhan tämä unelmapaikka. Jokin kuitenkin tökkii. Varmasti johtuu siitä, että oma elämäntilanteeni ei sovi maalaismaisemiin ja kaupungissa olo olisi kotoisampi. Lisäksi tuntuu, että niin kauan kuin olen täällä, en pääse vauhtiin omissa jutuissani. Oikeastaan olen edistynyt ainoastaan verkko-opinnoissani, mutta muuten kaikki muu tuntuu junnaavan paikoillaan.

Kämppäkaverini löysi lopulta huoneen ja nyt olen täällä kaksistaan lomalta palanneen ystäväni ja parin koiran kanssa. Kämppäkaverini oli jo luovuttamassa ja uhkasi ostaa paluulipun takaisin Valenciaan, mutta juuri viime hetkellä hänellä kävi tuuri ja hän löysi hän huoneen juuri sieltä, mistä halusikin.

Vielä, kun minä löytäisin huoneen! Huoneen etsintä stressaa ja käy melkein työstä.  Usko on kuitenkin kova, sillä tämä saari tuntuu niin maagiselta ja että täällä on jotain ihmeellistä, hyvää energiaa. Ja mikä tärkeintä, itselläni on tunne, että minä kuulun tänne.

Voisinpa olla ilman huolen häivää, mutta ei stressitunteelle mitään voi. Kämppää minulla ei ole mahdollista vuokrata, kun ei tosiaan ole säännöllisiä palkkatuloja tai takaajaa. Tällä vauhdilla tunnen kohta kaikki Etelä-Teneriffan pikkukylät, hehehe.

Kaipaan kaupunkiin aktiivisemman elämän, palvelujen ja hyvien kulkuyhteyksien äärelle. Mielessäni on Santa Cruz, Teneriffan pääkaupunki. Etelä-Teneriffa ei ole minulle. Kaipaan vähän viileämpää ympäristöä. Lisäksi etelässä on jo muutenkin vaikea asuntotilanne ja hinnat räjähtäneet käsiin. 

Santa Cruz.

Etsinnässä huone
Kun tiesin, että haluan Santa Cruziin, aloin kysellä ystäviltäni ja tuttavilta. Liityin erilaisiin Facebook –ryhmiin ja aloin selata eri nettisivuja läpi kuten esimerkiksi Milanuncios.

Juuri Milanunciosta löytyi pari huonetta, joita kävin ihan katsomassa. Ensimmäinen huone sijaitsi pienessä asunossa, El Corte Inglésin ja keskustan välimaastossa perheessä, jossa on äiti, poika ja kissa. Huone oli kiva, ei kovin iso, mutta aivan riittävä. 

Siinä oli ikkuna, iso kaappi, telkkari, sänky, kirjoituspöytä ja tuuletin. Asunnosta löytyi myös parveke. Asuinalue vaikutti kivalta ja kauniilta ja sijaintihan on melko hyvä, lähellä linja-autoasemaa ja keskustaa. Kaiken kaikkiaan tuli hyvä fiilis tästä asunnosta. Vaikka en tavannut äitiä, niin poika vaikutti todella rauhalliselta ja fiksulta. En kysynyt hänen ikäänsä, mutta arvioisin hänen olevan noin 25-vuotias.

Seuraava huone oli paljon lähempänä keskustaa, vain kahdeksan minuutin kävelymatkan päässä Plaza del Príncipe–aukiosta, eli kaupungin ydinkeskustasta ja sijaitsi melko ison kadun varrella. Löysin sisäänkäynnin melko helposti, mutta kun siinä ei ollut numeroa, niin laitoin viestin kysyäkseni onko oikea paikka. Lopulta jouduin soittamaan, kun huomasin, ettei nainen ollut lukenut minun whatsappia. Tapaamisenhan olin sopinut whatsappin kautta. Kun soitin, yllätyin naisen äänestä. Se tuntui paljon vanhemmalta kuin olin kuvitellut. 

Minua olikin vastassa keski-ikäinen nainen ja ensivaikutelmani hänestä ei rehellisesti sanottuna ollut positiivinen, sillä hän ei hymyillyt ja vaikutti muutenkin sellaiselta vakavalta. Hän selitti, että hänellä on flunssa, niin hän ei halua tervehtiä lähemmin. Tapasin kaksi hänen tytärtään, jotka olivat hieman minua nuorempia ja hekin siis asuivat asunnossa.

Asunto oli itsessään kiva ja melko tilava. Huone oli myös tilava ja siellä oli sänky, iso kirjoituspöytä, telkkari, ikkuna, vaatekaappi. Olohuoneen sohvalla makasi kissa. Nainen tietenkin kyseli, mitä teen työkseni ja kerroin olevani freelance ja sain sellaisen katseen, että lisäsin nopeasti, että minulla on rahaa ja voin maksaa kaksi kuukautta kerralla. Nainen sanoi vuokran olevan 300 €, vaikka ilmoitukseen hän oli laittanut 290 €.

Tykkäsin kyllä asunnosta, mutta kuten ensimmäisen huoneen kohdalla, halusin vähän miettiä asiaa. Niinpä sanoin naiselle, että hän voi miettiä asiaa rauhassa. Yllätyin, kun nainen sanoikin haluavansa minut! Jotenkin hämmästyin siitä niin paljon, että lupauduin vuokraamaan huoneen. Olin ajatellut, että meidän kemiat eivät kohdanneet ja siksi todella yllätyin.

Yllätyin vielä toistamiseen, kun nainen sanoi, että minun pitäisi ostaa tyynyt, lakanat ja pyyhkeet. Olin, että okei, eipä tuo nyt niin iso juttu ole. Olin siinä vaiheessa jotenkin helpottunut, että olin löytänyt huoneen ja vielä niin hyvältä paikalta.

Kun olin matkalla Santa Cruzista Los Cristianosiin, juttelin asiasta ystäväni kanssa puhelimessa ja ihmettelin, miten minä nyt näin nopeasti sain järjestettyä huoneen ja toisaalta, miten tilanne oli ollut outo.

Sitten mieleeni juolahti, että en ollut tajunnut kysyä sellaista perusasiaa kuin onko siellä wifi-yhteyttä. Kun kerta näitä ”pikkuyllätyksiä” oli tullut jo vastaan. Nainen vastasi ”Tietysti”.

Palasin asiaan myöhemmin ja ilmoitin, milloin voisin muuttaa ja että voisimmeko tehdä sopimuksen. Hän vastasi todella töykeästi ”En tee sopimusta”. Siinä vaiheessa päätin, että tämä oli tässä ja sanoin, että ilman sopimusta en tule ja hyvää päivän jatkoa.

Kyllä helpotti! Sain vahvistuksen tunteelleni, että se nainen olisi tuonut elämääni ongelmia ja negatiivista energiaa, eli jotain sellaista, mitä minä en tarvitse. Minä haluan olla positiivisten ihmisten kanssa. 

Etsintä jatkuu
Jatkan edelleen huoneen etsimistä, mutta mielessäni on vielä se ensimmäinen näkemäni huone. Olin ehtinyt jo ilmoittaa pojalle, että olin löytänyt toisen huoneen lähempänä keskustaa. Hän harmitteli kovasti, sillä olisi halunnut vuokrata huoneen minulle ja jos joskus tulevaisuudessa tarvitsen huonetta, niin voin ottaa häneen yhteyttä.

Tietenkin minua mietityttää, kun hän on miespuolinen henkilö, että onko se kiva asua ja siinä on äitikin vielä samassa. Toisaalta miesten kanssa voi olla jopa helpompi, vaikka he voivat olla sotkuisempia. Naisten kanssa voi tulla negatiivista energiaa ja kinaa helpommin jonninjoutavista asioista. Minähän olen itse todella rento tyyppi ja tottunut asumaan vaikka minkäikäisten ihmisten kanssa ja onhan minulla ystävissänikin monenikäistä tyyppiä.
Jos voisin valita, niin ehkä ideaalein minulle olisi asua samanikäisten naisten kanssa. Toisaalta kaikkea ei voi saada. 

Minulle ihan ehdoton olisi tuo hyvä sijainti ja mukava ilmapiiri ja tietenkin kiva huone.

Jos huoneasia ei ala ratketa pian, niin ottanen yhteyttä siihen poikaan. Ja jos niin käy, niin pitää toivoa, että huone olisi silloin vielä vapaa.

Olen vielä toiveikas sen suhteen, että löytäisin sen ”unelmien huoneen unelmien asunnosta”.

Santa Cruz.