KOLUMNI: JOULUAATON TRAGEDIA

Edellisessä postauksessa kerroin erilaisesta joulustani. Tässä postauksessa paljastan jotain, mitä en tuolloin sanonut. Mitä kauheaa tapahtui jouluaattona. Aikana, jolloin kaikilla pitäisi olla rauha ja iloinen mieli. En kertonut tapauksesta postauksessani, sillä se käsitteli minun jouluani. Mutta kaikilla joulu ei mennyt niin ruusuisesti… Kuten kämppäkaverillani. Nyt hänen luvallaan kerron, mitä tapahtui ja postauksen lopussa paljastan, miksi kerron kaiken tämän…

 

Oli siis 24.12. ja kämppäkaverini lähti joulunviettoon, kuten täällä tapoihin kuuluu. Espanjassa on tyypillistä kokoontua koko suvun kanssa illalliselle. Kämppikseni, hänen tätinsä ja tämän 14-vuotiaan lapsen jouluaatto oli kuitenkin monella tapaa erilainen ja sellainen, jota kukaan heistä ei tule hevillä unohtamaan, ainakaan ihan heti.

He menivät yhdessä La Lagunaan, joka on upea pikkukaupunki aivan Santa Cruzin kupeessa. La Lagunassa on paljon historiallisia rakennuksia ja se on silmiähivelevän kaunis, jonne pääsee kätevästi ratikalla. La Laguna on myös Teneriffan kylmin paikka, sillä lämpötila voi tippua jopa +10ºC. Siellä on kuitenkin näin joulun aikaan upeat valaistukset ja siksi monet tykkäävät mennä sinne fiilistelemään joulua. Niin myös he. 

Yhtäkkiä porukan nuorin hätääntyi ja alkoi huutaa ”Äiti, äiti, äiti! En näe mitään.” Hänen silmänsä olivat auki, mutta hän ei voinut nähdä mitään. Ilmeisesti verensokeri oli päässyt tippumaan niin alas, että hän oli pyörtymispisteessä. Pojan äiti ja kämppikseni menivät paniikkiin ja laittoivat tämän penkille tokenemaan. Ihmisiä tuli ympärille auttamaan. Kaiken sen hässäkän keskellä pojan taskusta tippui kännykkä.

Voitteko uskoa, että kaikilla ei olleet puhtaat jauhot pussissa? Joku noista ”auttajista” nappasi puhelimen itselleen. Puhelin hävisi. Tuosta noin vain.

Poika tokeni ja porukka hajaantui. Auttajat hävisivät ihmisvilinään. Vasta tässä vaiheessa poika huomasi, että kännykkä on poissa. Alkoi kännykän julmettu metsästys. Onneksi nykyaika on tehnyt sen helpoksi.

Äiti otti oman puhelimensa esille ja siitä he pystyivät näkemään reaaliajassa missä kännykkä on menossa. Ja he lähtivät siltä istumalta pitkäkyntisen perään. Applikaatio johdatti heidät ratikan luo, mutta ovet sulkeutuivat juuri nenän edestä ja ratikka lähti kohti Santa Cruzia. Ja sen mukana pojan puhelin.

Seuraavaksi he yrittivät soittaa siihen. He laittoivat myös viestiä kertoakseen tietävänsä tarkalleen, missä puhelin matkaa. Lopulta he blokkasivat puhelimen, jotta siitä ei ainakaan olisi tälle varkaalle iloa. Mutta puhelin oli teillä tietämättömillä. 

Porukka meni kotiin, jossa oli perinteiseen tapaan jouluaaton illallinen. Sanomattakin lienee selvää… Joulumieli oli maassa. 

Puhelimen menettäminen oli musertavaa. Hän oli saanut sen vasta vuosi sitten lahjaksi. Monille, jotka menettävät puhelimensa, kyse ei niinkään ole itse puhelimesta, vaan sisällöstä. Kuvat, viestit, muistiinpanot… Kaikki. Kaikki. Kaikki oli siellä.

Sitä paitsi… Kuka menee varastamaan puhelimen 14-vuotiaalta? Se on kuin veisi tikkukaramellin lapsen kädestä. Millainen ihminen tekee sellaista? Jos sitä edes ihmiseksi voi kutsua. Lisäksi tilanteen teki tuhat kertaa pahemmaksi se, että tuo lurjus hyödynsi pojan hätää. Tilannetta, jossa hän oli puolustuskyvytön.

Näin siis meni heidän jouluaattonsa. Kun kämppikseni tuli takaisin, puimme asiaa. Peli oli menetetty. Kunnes… Poliisi soitti eilen ja kertoi, että puhelin on löytynyt. Ja nyt poika on saanut sen jo itselleen takaisin. 

Mitä ihmettä tapahtui?

Ehkä pitkäkyntinen tunsi piston sydämessään… Ehkä karma kosti… Ehkä hän hukkasi puhelimen, jonka alun perin oli hankkinut epärehellisin keinoin… Ehkä joku rehellinen ihminen palautti sen.  Emme saa koskaan tietää. Pääasia, että puhelin löysi tiensä kotiin ja tarina sai onnellisen lopun. 

Kerroin tämän tositarinan, koska minusta se oli niin uskomaton kaikkine käänteineen aina loppuun asti, jolloin poliisi palautti puhelimen. 

Espanjassa sattuu toki varkauksia kaiken aikaa. Taskuvarkaita on liikkeellä, jopa täällä Teneriffalla vilkkaimmissa turistipaikoissa. Mutta että tällaista sattuu La Lagunassa… Nuorelle ihmisille, hädässä. Ja toisaalta se, miten hän sai puhelimensa viimein takaisin. 

Se oli minusta kuin ihme. Jouluaaton tragedia muuttui joulun ihmeeksi. Ja se on tarina, joka ansaitsi tulla kerrotuksi. Toisaalta, Espanjassa kun ollaan, ei ole niin itsestään selvää, että poliisi palauttaisi arvotavaran omistajalleen. Eräs kaverini on jo kuukausia yrittänyt saada poliisilta omaa pyöräänsä takaisin. Only in Spain. Se, miten pyörä päätyi poliisin haltuun, onkin jo toinen tarina se…

Onko sinulta varastettu koskaan mitään? Jaa kokemuksesi kommentissa.