JOUDUIN ONNETTOMUUTEEN

Minulla piti olla etäpalaveri. Minulla piti olla lenkki ystäväni ja hänen koiransa kanssa. En päässyt kumpaankaan. Sen sijaan jouduin ensiapuun, josta pystyin juuri ja juuri laittamaan ystävälleni lyhyen viestin: ”En pääse lenkille, jouduin onnettomuuteen.”

Ystäväni hätääntyi, kun näki viestini, enkä enää vastannut hänen viesteihinsä. Samoin etäpalaverin toinen osapuoli huolestui. Olinhan vasta aamulla vahvistanut, että palaverissa nähdään. Ja sitten minua ei kuulunutkaan paikalle…

Mitä tapahtui?

Kelataan tapahtumia siihen hetkeen, kun olen kotonani. Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä, yhdessä hetkessä. En olisi voinut tehdä mitään estääkseni onnettomuutta. Se vain tapahtui.

Kokkasin pastaa. Nostin kattilan kaksinkäsin liedeltä. Juuri silloin, kriittisimmällä hetkellä, kattilan kahva irtosi. Kuuma, kiehuva vesi kaatui jalalleni.

Katsoin hämmentyneenä jalkaan ja yritin prosessoida tapahtunutta mielessäni. Sitten tunsin helvetinmoista kipua. En ole eläissäni tuntenut niin kovaa kipua kuin sinä hetkenä. Minulla oli pitkälahkeiset housut jalassa ja se vain pahensi asiaa.

Onnekseni en ollut kuitenkaan yksin kotonani. Ja onnekseni terkkari oli lähellä. Ensiapuna jalka piti tietysti jäähdyttää kylmällä vedellä. Juoksin heti kylpyhuoneeseen ja valutin kylmää vettä jalalleni. Siinä meni jonkun aikaa. En laskenut minuutteja. Halusin vain terkkariin ja saada apua. Hoin, kuinka minun on päästävä terkkarille. En ollut kokenut tällaista kipua. Itkin tuskasta. Minuutit kuluivat, kun annoin veden valua vammalle.

Ystäväni toimi kylmänrauhallisesti, ei panikoinut ja läsnäolollaan sai minut rauhalliseksi. Puin päälleni mekon ja niin lähdimme matkaan. Ystäväni oli tukenani, kun itse olin raajarikkona. Terkkarille ei onneksi ollut pitkä matka, sillä se on aivan lähellä.

Kävelin omin jaloin terkkarin ovelle
Minut laitettiin pyörätuoliin. Terkkarin henkilökunta toimi hienosti ja rauhallisesti. Muille ihmisille minun jalan näkeminen oli varmasti järkyttävää ilmeistä päätellen. Muistan sen espanjalaisen naisen, jonka silmistä näin kauhun ja säälin.

Minut vietiin huoneeseen, jossa hoito alkoi. Tässä vaiheessa muistin, että minun pitää ilmoittaa tapaamisten perumisesta. Laitoin silmät ristissä viestit kännykälläni. En ollut tajunnut ollenkaan ajankulua. Viestini tuli erittäin myöhässä.

Tilanne oli oikeasti paha ja akuutti. Minulle tuli toisen asteen palovamma laajalle alueelle jalkaa. Se hoidettiin oikein hyvin, mutta voin sanoa, että koski. Siitä huolimatta, että minulle oli annettu anestesiapiikki kivun poistamiseksi. En aluksi meinannut suostua ottamaan piikkiä. Lopulta pitkin hampain suostuin.

Hoitajan kanssa juttelimme koirista ja kuinka haluan adoptoida rescue-koiran. Ja ajattelin sitä koiraa, jota olin käynyt katsomassa. Ja niitä koiria, joita olin vapaaehtoisena käyttänyt lenkillä. Ajattelin maatilaa, jonne aion muuttaa. Ja itkin. Itkin niin paljon. Puristin ystäväni kättä ja tuijotin häntä silmiin.

Sitten pääsin lepäämään sohvan pohjalle jalka paketissa. En tuntenut enää kipua. Ystäväni haki apteekista kipulääkkeet ja antibiootin. Toinenkin ystäväni tuli kylään ja sain niin paljon herkkuja, että mikäs siinä oli ollessa.

Olen niin kiitollinen kaikesta avusta, jota sain ja huolehtivista ystävistäni. Olen myös kiitollinen siitä, että ei käynyt pahemmin. Minulla edelleen on sormet, joilla kirjoittaa. Silmät, jotka näkevät ja mieli, joka toimii.

Onnettomuuden jälkeen

Ensin ajattelin, että en jää sohvan pohjalle. Mutta melko pian huomasin, että minua väsytti ja sohva oli oikein kutsuva. Tein paljon meditaatiota parantaakseni jalkani. Harjoitan muutenkin nykyisin meditaatiota päivittäin aamuin illoin. Nyt tein sitä vieläkin enemmän. Parin päivän välein minun piti käydä terkkarilla vaihtamassa siteet. Ystäviltäni sain kävelykepit lainaan ja niiden avulla pystyin kävelemään rasittamatta jalkaa.

Uskon, että tämä tuli kohdalleni universumin opetuksena. Jostain syystä minun piti pysähtyä. Se kyllä tuli tarpeeseen. Tämä tapaus herätteli minua. Miten pienestä oma terveys voikin olla kiinni. 

Siitä yllätyin positiivisesti, että sain sairausloman ajalta korvausta yrittäjänä. Se ei ollut iso, mutta kyllä sekin tuli tarpeeseen. Myös hoitohenkilökunta hoiti minua oikein hyvin. 

Palovamma parani todella nopeasti. Lääkäri ja hoitaja ihmettelivät, miten nopeasti se parani. Itsehän en edes uskaltanut katsoa jalkaani, jotta se ei vaikuttaisi minuun. Keskitin kaiken energiani paranemiseen. Minulle myös suositeltiin, että kiinnittäisin erityistä huomiota proteiinin saamiseen. 

Olen toiveikas, että tähän ei jäisi arpea. Luultavasti siihen jää kuitenkin joku jälki. Mutta jos siihen jotain jää, ajattelen sen vain kertovan eletystä elämästä.

Joudun nyt välttelemään aurinkoa vuoden ajan. Aurinko ei saa osua yhtään jalkaani. Jos joskus tulevaisuudessa otan aurinkoa, pitää siihen laittaa aurinkorasvaa korkeimmalla suojauksella.

Aluksi en voinut pitää edes pitkälahkeisia housuja jalassa, vaan olin kotonani ilman. Jos piti päästä ihmisten ilmoille, laitoin päälleni mekon. Muuten olin vuode- tai pitäisikö sanoa sohvapotilaana. 

Kun pääsin lopullisesti siteestä eroon, aloin rasvata jalkaa terkkarilta saamallani nestemäisellä vaseliinilla. Sen jälkeen kokeilin hopeavettä ja nyt rasvaan sitä aidolla aloe veralla. 

Täällä Teneriffalla on paljon aloe vera-tuotteita myynnissä. Ystäväni hankki minulle putelin ja se on toiminut oikein hyvin. Pikku hiljaa olen päässyt normaaliin eloon kiinni ja totuttelen taas arkirutiineihin.

Tämä tapahtui perjantaina 17.9.2021. Ja se oli tähänastisen elämäni pahin ja tuskallisin onnettomuus. 

Oletko sinä saanut joskus palovamman?