perjantai 23. joulukuuta 2022

KUVAUSMATKA GRAN CANARIALLE

Unohtamaton viikko on nyt takanapäin. Matkustin Gran Canarialle marras-joulukuun taitteessa, jossa työskentelin avustajana eräässä kansainvälisessä tv-sarjassa meidän huipputiimin kanssa.

Edellisestä matkastani kerroin tässä postauksessa, klik

Viikko oli täynnä naurua, iloa, hyviä keskusteluita ja tietenkin paljon töitä. Hoidin jopa omia copywriterin hommia kaiken sen keskellä. 

Miten viikko sujui Gran Canarialla?

Ensinnäkin menimme jälleen kerran naapurisaarelle laivalla. Aallokko oli tällä kertaa rajumpi. Hyvä, kun laivassa pystyi kävelemään horjumatta. Pysyimme siis kiltisti kahvilan tuoleilla.

Tällä kertaa mukana oli uusi seurueen jäsen, eräs laulajanainen. Olimme taas heränneet todella aikaisin, sillä emme halunneet riskeerata, että saavumme kuvauksiin myöhässä. Lopulta tulimme reilusti etuajassa. Saimme syödä heti alussa ja sitten kuvaukset alkoivat. 

Minä pääsin tekemään erikoisavustusroolin ja olinkin aivan kameran edessä. Vuorosanoja minulla ei ollut, vaan piti pelata eleillä ja ilmeillä. Nauroin itsekseni, miten kerta kerralta taso vain nousee ja kokemukset paranevat. 

Ohjaajan assistentti näytti minulle kuvia tästä suorituksesta kuvausten jälkeen ja olin aivan ihmeissäni. En voinut usko, että olin siinä! "Olenko tuo todellakin minä?" 

Tiistaina kuvauksia ei ollut, koska päänäyttelijä oli sairaana. Meille tuli siis yllättäen vapaapäivä, mutta silti saisimme siitä palkan. Minä tein samanaikaisesti copywriterin töitäni, eli en valitettavasti voinut hyödyntää vapaata.

Tämä tuli minulle kuin tilauksesta, sillä minun oli kiireellisesti palautettava kirjoitustöitä. En tiedä, miten olisin saanut ne tehtyä ilman tuota vapaapäivää. Kaiken lisäksi tein työt ensimmäistä kertaa kännykällä. En nimittäin ollut ottanut tietokonetta mukaan. 

Unohtumattomia kuvaussessioita

Keskiviikkona kuvaukset jatkuivat. Niihin sisältyi juhlimista ja rantakohtauksia. Minä pääsin niihin mukaan. Jos ei kaikkiin, niin ainakin suureen osaan.

Kuvausassistentti etsi pareja ja ilmoittauduin mukaan matkakumppanini kanssa. 

Eli se sama mies, johon olin tutustunut toisissa kuvauksissa Teneriffalla. Se sama mies, joka on lähtöisin Zaragozasta. Se sama mies, jonka synttärijuhlissa olin ollut. 

Ja nyt yhtäkkiä olimmekin tällä yhteisellä matkalla Gran Canarialla jo toista kertaa. Aika uskomatonta!

Pussasimme assistentin edessä ja hän kysyi yllättyneenä, olemmeko pari. Vastasimme:

- Acting, acting.

Kerroimme olevamme ammattilaisia. Ja sitä tietenkin olemme! 

Niin sitten pääsimme kohtaukseen, jossa tehtävämme oli esittää treffeillä olevaa paria. Ja kyllä, siinä oli suutelukohtauksia. 

Minä siis suutelin kuvauksissa ensimmäistä kertaa ikinä. Sarjan tuottaja-päänäyttelijä oli niin tyytyväinen, että hehkutti meille ”hyvin tehty!”.

Olimme myös pari eräässä toisessa kohtauksessa, jossa kävelimme kadulla ja pussasimme. Aluksi meidät oli meinattu erottaa, mutta kuvausparini oli toista mieltä.

Kuvausporukka heltyi ja laittoi meidät taas yhteen. Heidän mielestään näytimme aivan oikealta parilta.

Kuvasimme paljon rannalla, joten minäkin olin bikineissä. Ne vaihtuivat monta kertaa eli minulla oli monta eri lookia. 

Myös hiukset saivat kyytiä. Minulle osui taas se sama kampaajamies, joka oli jo edellisellä viikolla laittanut hiukseni. 

Nyt halusin, että nimenomaan hän laittaa hiukseni. Niin tyytyväinen olin hänen loihtimiin kampauksiin!

Niin hauskaa, että itketti

Yhdessä rantakohtauksessa minut laitettiin toisen miehen pariksi. Tehtävänäni oli hieroa hänen hartioita ja ottaa aurinkoa aurinkotuolin vieressä hiekalla. 

Yksi sarjan näyttelijöistä oli vitsikäs ja piti hauskaa meidän kustannuksellamme. Hän heitti alumiinipallon ja leivän meidän suuntaamme. Otimme asian huumorilla.

Tauolla tämä näyttelijä töräytti pierun ja laittoi sen meidän piikkiin. Reaktioni: nauroin vedet silmissä. En ollenkaan tajunnut, että meitä kuvattiin eli ”Action” oli sanottu ja kuvausparini yritti hienovaraisesti asiasta vihjaista. 

Kun viimein tajusin kameran pyörivän, hyppäsin oitis rooliin ja kirjaimellisesti heittäydyin rantahiekalle. Otin aurinkoa ja olin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Tiedätte tunteen, miten vaikea on yrittää olla vakava ja samanaikaisesti pidättää naurua. Juuri sellaiset olivat tuntemukseni sillä hetkellä. 

Viimeinen kuvauspäivä oli alusta loppuun eräällä upealla rannalla Gran Canarialla. Ja se huipentui kuviin ja erittäin energiseen ilmapiiriin. Aistin, miten energiat olivat todella korkealla!

Sain yhteiskuvat näyttelijän kanssa. Hän oli ne meille velkaa! Tosin en voi niitä tähän laittaa. 

Näiden paljastusten takia en myöskään tule kertomaan, mikä sarja on kyseessä. Eli on parempi, että se jää mysteeriksi. 

Tätä tosin on mainostettu jopa rapakon toisella puolella, eli ei mikään ihan pikkutuotanto ole kyseessä. Oletan, että sarjan näyttelijät ovat superjulkkiksia omassa maassaan. 

Kuvausviikon kruunasi yllättävä kohtaaminen. Tosiaan näin kaikki päänäyttelijät. Sattumalta törmäsin yhteen heistä yllättäen vessassa. Muistatte varmaan, kun kerroin tässä postauksessa, miten vessat toimivat kuvauspaikoilla? 

Tässäkin vessat olivat rekassa, miehet ja naiset. Tälle miesnäyttelijälle kerroin, miten hyvin hän näytteli. Hän kiitteli kovasti ja sanoi myös minun tehneen oikein hyvää työtä.  

Kotiinpaluu

Lauantaina tulimme laivalla takaisin heti kuvausten jälkeen ja menin siitä suoraan ystävän synttäreille, joita en halunnut missata.

Ei, vaikka olin ollut hereillä aamusta, klo 5 saakka. Lopulta olin hereillä jotain 20 tuntia! Tai no, laivassa olin nukkunut hieman. 

Aallokko oli niin iso, että laiva keikkui... Minä meditoin hetken ja ajattelin olevani vain kehdossa.

Kuvausmatkan jälkeen pää oli pyörällä kaikesta tapahtuneesta. Lyhyessä ajassa oli tapahtunut niin paljon. Tiimimme, jossa ensin olimme olleet toisillemme tuntemattomia, olikin nyt hitsautunut yhteen.

Mietin myös, että vaatii aikamoista rohkeutta suudella kuvauksissa. Ja silti olin sen tehnyt. 

Olen itse joskus toimittajana kysynyt eräältä näyttelijältä suutelukohtauksista ja tämä kertoi, että kyllä hän suuteli ihan oikeasti näyttelijäpariansa, eikä vain näytellyt suutelevansa. 

Itse mietin, että en kuitenkaan suutelisi ihan ketä tahansa – edes ”työn puolesta”. Tämä oli poikkeus, koska pidän tästä miehestä myös oikeassa elämässä. Vaikka emme ole tunteneet pitkään, meillä on yhteys. 

Voisi siis sanoa, että parasta kuvauksissa oli erilaiset ja monipuoliset kohtaukset, joissa olimme mukana. Meitä kokeneempia avustajia kohdeltiin kuin näyttelijöitä, eli todellakin piti näytellä, eikä vain hengailla mukana. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun todella tunsin olevani näyttelijä.

Olen niin onnellinen ja todella kiitollinen kaikista näistä hyvistä hetkistä. Nyt olen monta uutta kokemusta rikkaampi. Hienoa myös, että sain kiitosta omasta työstäni. 

Uravaihdosta ei silti ole luvassa. Jatkan työskentelyä copywriterina ja kirjoittajana. Jatkossakin aion toki vilahtaa elokuvien ja sarjojen maailmassa, mutta turvallisesti avustajana tai käsikirjoittajana. 

Ai niin, seurasi tästä kuvausreissusta jotain hyvää. Aloitan uuden käsikirjoitusprojektin. Käsikirjoitan nyt erästä tv-sarjaa. 

Tutustuessani paremmin meidän huipputiimin jäseniin, selvisi, että yhdellä heistä oli tv-sarjaidea. Kerroin hänelle omia ajatuksiani, joista hän innostui niin paljon, että lopulta mietimme, miksi emme työskentelisi yhdessä?  

Kotiin palasin väsyneenä, mutta onnellisena.

Ja juuri, kun oli tullut kotiin… Sain yllättävän kutsun La Palmalle! Tartuin kutsuun ja pian löysinkin itseni matkaamasta saarelle. 

Kuka minut kutsui ja miksi? Siitä lisää sitten ehkä seuraavassa postauksessa...

Stay tuned!

post signature

2 kommenttia:

  1. No onpa salakähmäistä! Ei toisaalta pidäkään tehdä suurempia "juonipaljastuksia".

    Mutta La Palman raporttia odotan mielenkiinnolla! Me käytiin kerran, kun saatiin pankista tiliä avatessa matkatoimiston lahjakortit kylkiäisenä. On ihana saari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, suurempia juonipaljastuksia en voinut valitettavasti tehdä. Nyt kerroin tavallista enemmän, mutta sarjan nimen jouduin jättämään pois.

      La Palma on todellakin upea saari! Yritän pian kirjoittaa seuraavan postauksen ulos. Lisäksi haluan hieman kertoa joulunvietosta täällä.

      Hyvää joulua!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)