MITEN LÖYTÄÄ HUONE TENERIFFALTA?

Aikaisemmin kerroin vähän, millainen hulabaloo minulla oli metsästäessä huonetta Santa Cruzista.

Maalaiselämä Teneriffalla on ollut ihanaa koirien kanssa, mutta minä kaipaan kaupunkiin ja haluan jo ”asettua” johonkin suuntaan. Tarvitsin siis huoneen Santa Cruzista.

Santa Cruz on minulle täydellinen paikka monestakin syystä. Tiesittekö, että se yksi maailman rumimmista pääkaupungeista? Silti haluan juuri sinne.

Mielestäni se ei ole ruma. Jos nyt kuitenkin aivan rehellisiä ollaan, niin en todellakaan tykännyt siitä ensimmäisellä käynnillä. Mutta sen ensimmäisen käynnin jälkeen olen käynyt muutaman kerran ja olen totaalisen ihastunut paikkaan.

Santa Cruzissa on kaipaamaani kaupunkitunnelmaa ja helmipaikkoja, kuten Plaza del Príncipe tai Café Atlántico. Siellä on vielä espanjalaista ilmapiiriä, eikä se ole sellainen turistirysä kuin joku Puerto de la Cruz tai Los Cristianos.

Otin yhteyttä kaikkiin kavereihini ja tuttaviin, jotka asuvat tai ovat joskus asuneet Teneriffalla kysellen tietäisivätkö he ketään Santa Cruzissa, joka vuokraa huonetta. Tämä ei ole tuottanut tulosta.

Katsoin ilmoituksia mm. seuraavilta sivustoilta:

-Milanuncios

-Idealista

-Fotocasa

-Pisocompartido

Liityin eri Facebook-ryhmiin ja huhuilin siellä huonetta.

Tuntuu, että ylipäänsä tein kaikkeni huoneen löytämiseen ja alkoi todellakin jo tuntua, ettei sitä vain löydy.

Muistatte varmaan kuinka viime talvena Teneriffalle tullessa kaikki asiat järjestyivät niin hyvin, vain yhdessä päivässä! Siksi luotin, että nytkin asiat järjestyvät. Mietin vain, että miten. Jostain syystä minulla on sellainen tunne, että ehkä (paino sanalla ehkä) tämä saari voisi olla minun loppuiän paikka: satama, jonne rantautua. 

Voisin hyvin kuvitella tulevaisuuden kotini sijaitsevan tällä onnellisten saarella. Olen jo tavallaan rakentanut elämääni tänne. Olen saanut ystäviä. Ystäviä, joita voin halata tähtitaivaan alla ja katsoa yhdessä tähtiä. Ystäviä, joille voin kertoa huoliani. Ystäviä, jotka auttavat ehdoitta. Ystäviä, jotka luottavat oman autonsa minulle ja kannustavat autoiluun, vaikka minulla on ajopelko ja vielä uskaltavat istua kyydissä.

Ehdin jo pohtia onko näillä "vastoinkäymisillä" jokin syvällisempi tarkoitus? Aloin olla oikeasti epätoivoinen. Toki olin etsinyt vasta puolitoista viikkoa aktiivisesti, mutta tiesin, etten täällä kylässäkään voisi ikuisesti olla ja entä minne minä sitten menisin..? 

Oli otettava asenne: päivä kerrallaan.

Treffasin jopa yhden espanjalaisen miehen kanssa, joka oli myös tullut nyt saarelle ja tsempattiin toisiamme tämän huoneenmetsästyksen tiimoilta. Se oli aika huvittavaa, kun en häntä tuntenut, vaan Facebookin kautta aloimme jutella. En yhtään myöskään tiennyt minkänäköinen hän on. Profiilikuva oli todella mielenkiintoinen, hän istui siinä kallionkielekkeellä selkä kameraan päin. Hänestä sain yhden uuden kaverin. Ilmeisesti hänkin aikoo suunnata saaren pohjoisosaan samoista syistä kuin minä. 

Pohjoisessa, Santa Cruzissa, hinnat ovat kohtuulliset, elämä edukasta, rauhallisempaa ja espanjalaisempaa menoa, viileämpi ilmasto ja ennen kaikkea se on kaupunki. Kaupungissa on aina paljon enemmän aktiviteettia.

Etelä-Teneriffa taasen tuntuu sellaisesta turistipaikalta, jossa on aina menossa fiesta. Etelä on karumpaa ja siellä on melkein aina hyvä sää –mikä kontrasti. Itse en ole mikään rannalla lököttelijä, joten en tosiaan jää kaipaamaan etelän menoa. Minun sydän sanoo: suuntaa pohjoiseen ja niinhän minä teen. Päätin myös, että minun Teneriffalla oleilu jää siitä huoneesta kiinni. Jos huone löytyy, jään Teneriffalle. Jos ei, menen Suomeen lopullisesti. 

Epätoivon partaalla

Epätoivoissani soitin tietenkin ystävälleni, joka vasta pari vuotta sitten elämässään oli tehnyt yhtä suuren hypyn tuntemattomaan eli muutti Zaragozasta kokonaan uuteen paikkaan ja aloitti elämän nollasta. Hän neuvoi menemään heti seuraavana aamuna Santa Cruziin ja kiertelemään kaupungilla. Hän neuvoi istahtamaan kahvilaan, nauttimaan kahvista ja kehotti juttelemaan tarjoilijan kanssa, koska ”tarjoilijat aina kuulevat kaikenlaista”.

Näin tein. Heti seuraavana päivän menin kaupunkiin ja siihen minun lempikahvilaani. Tilasin ”café con leche” tiskiltä. Siinä vain sattui olemaan vanhempi nainen ja ajattelin, että en minä häneltä ainakaan voi kysyä. Niinpä selailin kännykällä ilmoituksia. Sivusilmällä huomasin, että kahvilan omistaja oli paikalla.

Espanjassa sen huomaa hyvin helposti. Ajattelin, etten nyt ainakaan voi keneltäkään tarjoilijalta mennä kysymään, kun omistajakin on paikalla. Niinpä join kahvini ja päätin piipahtaa vielä vessassa. Juuri silloin kohdalleni osui yksi niistä nuorista tarjoilijoista, jolloin minulta tuli jotenkin luonnostaan huoneasia esille. Mutta en ollut tajunnut, että se omistaja olikin minun takana! Sen seurauksena juttelimme ja jätin hänelle numeroni, jos hänellä sattuisi olemaan joku kontakti. Espanjassa moni asia menee juurikin kontaktien kautta.

Seuraava hauska sattuma sattui Zarassa, jossa olin sovittamassa paitaa. Siihen tuli kaunis ja sympaattisen oloinen espanjatar ja aloin juttusille kysymällä onko hän täältä kotoisin ja tietenkin myös tiedustelin tietääkö hän ketään, jolla olisi huone vuokrattavana. Lopulta vaihdoimme numerot. Luulen, että hänen kanssaan voisin mennä hyvinkin joskus iltaa istumaan. 

Myös puhelinlangat lauloivat. Olin sopinut torstaille, että menen katsomaan yhtä huonetta. Olin nähnyt vain yhden kuvan ja se ei suuremmin innostanut ja olin melkein perumassa koko näyttöä. Huone ei innostanut siksi, koska se oli kuvassa vielä keskeneräinen, eikä siellä ollut kirjoituspöytää.

Olin kuitenkin jo niin epätoivoinen huoneen suhteen, että halusin kääntää kaikki kivet ja kannot sen löytääkseni sen oikean. Matkasin bussilla taas Santa Cruziin ja menin asuntoa katsomaan. En tahtonut löytää sitä ensin, koska se oli hieman ihmeellisessä paikassa.

Minua vastassa oli todella pirteä, positiivisen oloinen nainen ja itse asunto todella yllätti minut. Se oli valoisa ja sopivan kokoinen, ei liian pieni eikä liian iso. Se oli sanalla sanoen täydellinen. Ja kyllä, minä varasin sen samointein itselleni!

Nyt minulla on vuokrattuna huone Santa Cruzista ja muutan sinne sunnuntaina! Meillä synkkasi naisen kanssa todella hyvin ja ylipäänsä meillä oli samanlaiset ajatukset vuokrauksesta, asumisesta ja siivouksesta. Yhteisiä kiinnostuksen kohteita löytyi kuten matkustaminen. Ja hän tosiaan tekee minulle sopimuksen.

Olen niin onnellinen! Onnellinen siitä, että asiat järjestyivät lopulta parhain päin. Tämä huone on Santa Cruzin keskustan ja El Corte Inglésin välimaastossa. Eli aivan mielettömän hyvä sijainti. Hinta on kohtuullinen. Kaikki vain loksahti paikoillaan.

Nyt sitten vain odotan sunnuntaina ja toivotaan, että lähestyvä hurrikaani kiertää Teneriffan kaukaa. Minä haluan sunnuntaina mennä Santa Cruziin!

YKSINMATKUSTAMINEN

Olin lähes koko viime kuun matkoilla, ensin Suomessa ja sitten Espanjassa. Vaikka olinkin reissussa yksin, niin pääsääntöisesti olin ystävieni luona. En siis ollut aivan yksin. Käytännössä olin yksin matkustaessa kaupungista toiseen, Madridissa ja San Sebastiánissa, joista olin vuokrannut huoneet Airbnb:n kautta.

Yksinmatkustaminen ei minusta ole mitenkään ihmeellistä. Emmehän me arjessakaan ole toisessa ihmisessä kiinni 24 h. Lisäksi nämä minun matkakohteeni olivat minulle turvallisia, kotoisia vaihtoehtoja, sillä olen asunut molemmissa maissa ja tunnen kulttuurin.

Tämä yksinmatkustaminen tuli esille ollessani juurikin Madridissa. Minulla oli tosi kiva host. Menin hänen ja tämän kahden ystävän kanssa konserttiin, jossa puhuimme aiheesta. Kovasti ihmettelivät, miten näin naisena uskallan olla yksin reissussa.

Vastasin, etten ollut ajatellut asiaa. Jos olisin matkustanut vaikka jonnekin Afrikan maahan, Etelä-Amerikkaan tai minne tahansa Euroopan ulkopuolelle, niin olisin aivan taatusti miettinyt asiaa kaksi kertaa. Nyt pieneen mieleeni ei tullut, että tässä olisi jotain kummallista. Olla yksin reissussa?

Yksinmatkustamisessa on paljon hyviä puolia, joista haluan kirjoittaa. Sen verran tässä tuli kokemusta, että tiedän, millaista se on. Enkä tosiaan ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Olin joskus kauan sitten Lontoossa yksin matkalla. Lisäksi olen asunut Madridissa ja Pariisissa, joten liikkuminen suurkaupungeissa tuli tutuksi. 

Yksin matkustaessa olet vastuussa omasta matkastasi. Ei tarvitse ottaa toista ja hänen mielipiteitään huomioon, vaan päätät itse kaikesta. Menet omaan tahtiin. Toki tällä matkalla jouduin sumplimaan, milloin olen kenenkin ystävän luona, mutta muuten matkajärjestelyt sujuivat hyvin ja kivuttomasti.

Yksin matkustaessa näet ja koet enemmän. Kyllä tai ei.Toisaalta keskityt paremmin huomioimaan ympäristöäsi, kun olet yksin. Jos toisaalta olisit jonkun kanssa, hän saattaa huomata tai keksiä jotain, mikä ei sinulle olisi tullut mieleen. Yksin on helpompi aloittaa keskustelu tuntemattoman kanssa jossain kahvilassa, mutta toisaalta ei ole pakko turista, jos ei halua. Muihin ihmisiin tutustuminen on asteen verran helpompaa yksin, sillä se tapahtuu ikään kuin luonnostaa. Esimerkiksi jos majoitut jossain majapaikassa, jossa on muita matkaajia. Luultavammin myös keskustelet heidän kanssaan, ellei välillä ole kielimuuria.

Matkalla yksin saat aikaa itsellesi. Opit tuntemaan itseäsi ja huomaat selviytyväsi, mikä taas kohottaa itsetuntoa ja virkistää mielialaa. Tiedät, mistä pidät, joten osaat valita sinulle sopivimmat kohteet. Voit kierrellä niin paljon tai vähän kuin haluat, eikä tarvitse potea huonoa omaatuntoa, jos toinen haluaisikin olla pidempään tai lyhempään.

Sinä olet oman matkasi parasta seuraa
Kuvittele tilanne, jossa voisit hankkia äkkilähdön aurinkoon ja kaiken lisäksi sinulla on kivasti vapaata. Kuvittele tilanne, että todella haluat reissuun. Kuvittele, ettei kukaan kuitenkaan ole lähdössä. ”Se on liian kallis”. ”Ei ole aikaa”. ”Minun pitää tehdä sitä tai tätä.” Tai vielä pahempi tilanne: kuvittele, että olisit varannut reissun ystäväsi kanssa, mutta jostain syystä hän joutuukin perumaan lähtönsä. Jäisikö sinun matkasi siis tekemättä?

Toivottavasti ei!

Yksin matkustaminen on aivan ok.

Ja nyt kerron teille salaisuuden… Yksin matkustamisessa kaikkein tärkeintä on oma asenne. Allekirjoitan tämän nimeen. Kuten ylipäänsäkin elämässä; oma asenne ratkaisee. Jos lähtee reissuun avoimin mielin ja antaa chancelle mahdollisuuden, niin taivas on rajana! Kohdalle voi osua yllättäviä, positiivisia kohtaamia.

Esimerkiksi minun matkalla sellaisia erikoisia kohtaamisia tai sattumia tuli vastaan. Tuntui, että tämä matka kannatti tehdä jo pelkästään niiden takia.

Uhka vai mahdollisuus?
Toki koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Menneisyys on oppimista, nykyisyys lahja ja huominen syy jaksaa eteenpäin. Terve maalaisjärki matkalla kuin matkalla on hyvä olla mukana.

Ihminen luonnostaan vastustaa muutosta, koska se merkitsee vaaraa. Jos et kuitenkaan lähde matkalle, voit olla varma yhdestä asiasta. Olet lähtöpisteessä.

Omalla matkallani näin unta, että minulta varastettiin passi, kukkaro ja rahat repusta. Olin paniikissa. Heräsin ja olin niin helpottunut, kun se olikin vain unta. Silti jäin miettimään, mitä jos se olisi tapahtunut kohdalleni oikeasti? Tulin silti siihen tulokseen, että vaikka matkalla on omat riskinsä, niin kannatti lähteä. Myös kotipuolessa voi sattua ikäviä asioita.

Elämää ei voi elää neljän seinän sisällä.  Meillä on vain yksi elämä. Tee siitä omannäköisesi. 

Oletko matkustanut yksin? Millaisia ajatuksia yksinmatkustaminen herättää?

ASUNTOSTRESSIÄ

Tulin Teneriffalle takaisin tavoitteena keskittyä omiin projekteihini kuten kirjoittamiseen ja sarjakuviin. Halusin myös etsiä osa-aikatyötä. 

Olen tällä hetkellä maaseudulla ystäväni luona. Pieni, ihana kanarialainen kylä, jossa on hervottoman kokoiset mäet ja bussi kulkee kerran tunnissa. Joka aamu herään kukon lauluun ja aloitan päiväni lenkkeilyllä koirien kanssa. Joka päivä on ollut auringonpaistetta ja lämmintä. 

Maisemat ovat sanalla sanoen upeita, maalaistalo kertakaikkisen viehättävä ja seura hyvää. Tämä on hyvin tyypillinen espanjalainen kylä, joka on pieni ja jossa on kapeita katuja ja talot vierivieressä mäkisessä maastossa tehden siitä labyrinttimaisen. Kylän keskus itsessään on helppo ja kompakti, oikeastaan täällä on vain kaksi pääkatua ja muutama liikenneympyrä. Liikkeitä on sitten yllättävän paljon.

Tämä on iso, kaksikerroksinen talo, jossa on kaksi huonetta kussakin kerroksessa, kaksi kylpyhuonetta, olohuone, keittiö ja iso terassi. 

Onhan tämä unelmapaikka. Jokin kuitenkin tökkii. Varmasti johtuu siitä, että oma elämäntilanteeni ei sovi maalaismaisemiin ja kaupungissa olo olisi kotoisampi. Lisäksi tuntuu, että niin kauan kuin olen täällä, en pääse vauhtiin omissa jutuissani. Oikeastaan olen edistynyt ainoastaan verkko-opinnoissani, mutta muuten kaikki muu tuntuu junnaavan paikoillaan.

Kämppäkaverini löysi lopulta huoneen ja nyt olen täällä kaksistaan lomalta palanneen ystäväni ja parin koiran kanssa. Kämppäkaverini oli jo luovuttamassa ja uhkasi ostaa paluulipun takaisin Valenciaan, mutta juuri viime hetkellä hänellä kävi tuuri ja hän löysi hän huoneen juuri sieltä, mistä halusikin.

Vielä, kun minä löytäisin huoneen! Huoneen etsintä stressaa ja käy melkein työstä.  Usko on kuitenkin kova, sillä tämä saari tuntuu niin maagiselta ja että täällä on jotain ihmeellistä, hyvää energiaa. Ja mikä tärkeintä, itselläni on tunne, että minä kuulun tänne.

Voisinpa olla ilman huolen häivää, mutta ei stressitunteelle mitään voi. Kämppää minulla ei ole mahdollista vuokrata, kun ei tosiaan ole säännöllisiä palkkatuloja tai takaajaa. Tällä vauhdilla tunnen kohta kaikki Etelä-Teneriffan pikkukylät, hehehe.

Kaipaan kaupunkiin aktiivisemman elämän, palvelujen ja hyvien kulkuyhteyksien äärelle. Mielessäni on Santa Cruz, Teneriffan pääkaupunki. Etelä-Teneriffa ei ole minulle. Kaipaan vähän viileämpää ympäristöä. Lisäksi etelässä on jo muutenkin vaikea asuntotilanne ja hinnat räjähtäneet käsiin. 

Santa Cruz.

Etsinnässä huone
Kun tiesin, että haluan Santa Cruziin, aloin kysellä ystäviltäni ja tuttavilta. Liityin erilaisiin Facebook –ryhmiin ja aloin selata eri nettisivuja läpi kuten esimerkiksi Milanuncios.

Juuri Milanunciosta löytyi pari huonetta, joita kävin ihan katsomassa. Ensimmäinen huone sijaitsi pienessä asunossa, El Corte Inglésin ja keskustan välimaastossa perheessä, jossa on äiti, poika ja kissa. Huone oli kiva, ei kovin iso, mutta aivan riittävä. 

Siinä oli ikkuna, iso kaappi, telkkari, sänky, kirjoituspöytä ja tuuletin. Asunnosta löytyi myös parveke. Asuinalue vaikutti kivalta ja kauniilta ja sijaintihan on melko hyvä, lähellä linja-autoasemaa ja keskustaa. Kaiken kaikkiaan tuli hyvä fiilis tästä asunnosta. Vaikka en tavannut äitiä, niin poika vaikutti todella rauhalliselta ja fiksulta. En kysynyt hänen ikäänsä, mutta arvioisin hänen olevan noin 25-vuotias.

Seuraava huone oli paljon lähempänä keskustaa, vain kahdeksan minuutin kävelymatkan päässä Plaza del Príncipe–aukiosta, eli kaupungin ydinkeskustasta ja sijaitsi melko ison kadun varrella. Löysin sisäänkäynnin melko helposti, mutta kun siinä ei ollut numeroa, niin laitoin viestin kysyäkseni onko oikea paikka. Lopulta jouduin soittamaan, kun huomasin, ettei nainen ollut lukenut minun whatsappia. Tapaamisenhan olin sopinut whatsappin kautta. Kun soitin, yllätyin naisen äänestä. Se tuntui paljon vanhemmalta kuin olin kuvitellut. 

Minua olikin vastassa keski-ikäinen nainen ja ensivaikutelmani hänestä ei rehellisesti sanottuna ollut positiivinen, sillä hän ei hymyillyt ja vaikutti muutenkin sellaiselta vakavalta. Hän selitti, että hänellä on flunssa, niin hän ei halua tervehtiä lähemmin. Tapasin kaksi hänen tytärtään, jotka olivat hieman minua nuorempia ja hekin siis asuivat asunnossa.

Asunto oli itsessään kiva ja melko tilava. Huone oli myös tilava ja siellä oli sänky, iso kirjoituspöytä, telkkari, ikkuna, vaatekaappi. Olohuoneen sohvalla makasi kissa. Nainen tietenkin kyseli, mitä teen työkseni ja kerroin olevani freelance ja sain sellaisen katseen, että lisäsin nopeasti, että minulla on rahaa ja voin maksaa kaksi kuukautta kerralla. Nainen sanoi vuokran olevan 300 €, vaikka ilmoitukseen hän oli laittanut 290 €.

Tykkäsin kyllä asunnosta, mutta kuten ensimmäisen huoneen kohdalla, halusin vähän miettiä asiaa. Niinpä sanoin naiselle, että hän voi miettiä asiaa rauhassa. Yllätyin, kun nainen sanoikin haluavansa minut! Jotenkin hämmästyin siitä niin paljon, että lupauduin vuokraamaan huoneen. Olin ajatellut, että meidän kemiat eivät kohdanneet ja siksi todella yllätyin.

Yllätyin vielä toistamiseen, kun nainen sanoi, että minun pitäisi ostaa tyynyt, lakanat ja pyyhkeet. Olin, että okei, eipä tuo nyt niin iso juttu ole. Olin siinä vaiheessa jotenkin helpottunut, että olin löytänyt huoneen ja vielä niin hyvältä paikalta.

Kun olin matkalla Santa Cruzista Los Cristianosiin, juttelin asiasta ystäväni kanssa puhelimessa ja ihmettelin, miten minä nyt näin nopeasti sain järjestettyä huoneen ja toisaalta, miten tilanne oli ollut outo.

Sitten mieleeni juolahti, että en ollut tajunnut kysyä sellaista perusasiaa kuin onko siellä wifi-yhteyttä. Kun kerta näitä ”pikkuyllätyksiä” oli tullut jo vastaan. Nainen vastasi ”Tietysti”.

Palasin asiaan myöhemmin ja ilmoitin, milloin voisin muuttaa ja että voisimmeko tehdä sopimuksen. Hän vastasi todella töykeästi ”En tee sopimusta”. Siinä vaiheessa päätin, että tämä oli tässä ja sanoin, että ilman sopimusta en tule ja hyvää päivän jatkoa.

Kyllä helpotti! Sain vahvistuksen tunteelleni, että se nainen olisi tuonut elämääni ongelmia ja negatiivista energiaa, eli jotain sellaista, mitä minä en tarvitse. Minä haluan olla positiivisten ihmisten kanssa. 

Etsintä jatkuu
Jatkan edelleen huoneen etsimistä, mutta mielessäni on vielä se ensimmäinen näkemäni huone. Olin ehtinyt jo ilmoittaa pojalle, että olin löytänyt toisen huoneen lähempänä keskustaa. Hän harmitteli kovasti, sillä olisi halunnut vuokrata huoneen minulle ja jos joskus tulevaisuudessa tarvitsen huonetta, niin voin ottaa häneen yhteyttä.

Tietenkin minua mietityttää, kun hän on miespuolinen henkilö, että onko se kiva asua ja siinä on äitikin vielä samassa. Toisaalta miesten kanssa voi olla jopa helpompi, vaikka he voivat olla sotkuisempia. Naisten kanssa voi tulla negatiivista energiaa ja kinaa helpommin jonninjoutavista asioista. Minähän olen itse todella rento tyyppi ja tottunut asumaan vaikka minkäikäisten ihmisten kanssa ja onhan minulla ystävissänikin monenikäistä tyyppiä.
Jos voisin valita, niin ehkä ideaalein minulle olisi asua samanikäisten naisten kanssa. Toisaalta kaikkea ei voi saada. 

Minulle ihan ehdoton olisi tuo hyvä sijainti ja mukava ilmapiiri ja tietenkin kiva huone.

Jos huoneasia ei ala ratketa pian, niin ottanen yhteyttä siihen poikaan. Ja jos niin käy, niin pitää toivoa, että huone olisi silloin vielä vapaa.

Olen vielä toiveikas sen suhteen, että löytäisin sen ”unelmien huoneen unelmien asunnosta”.

Santa Cruz.

TULIN TENERIFFALLE JA NÄINHÄN SIINÄ KÄVI…

Olen ollut Teneriffalla nyt 12 päivää ja tuntuu, että meno on ollut kuin vuoristoradassa. 

Juuri, kun kone laskeutui Teneriffalle, sain viestin vuokranantajaltani. Kyllä, juuri siltä samaiselta amerikkalaiselta, josta olin kertonut aiemmissa postauksissa. Kun viesti alkoi näillä sanoilla: ”Tengo malas noticias…”, voitte varmaan arvata, miltä minusta tuntui. 

Yhtäkkiä olin taas lähtöruudussa ja mikä pahinta, ilman huonetta. Onneksi olin ollut kaukaa viisas ja järjestänyt asiani niin, että ainakin pariksi kuukautta minulla olisi katto pään päällä. 

Lentoasemalta minut haki eräs suomalainen, jonka luokse pääsin ihastuttavaan maalaiskylään Etelä-Teneriffalle. Hän itse lähti matkoille ja minä jäin hoitamaan koiria. 

En kuitenkaan ollut aivan yksin koirien kanssa, vaan siellä majoittui eräs toinen nainen. Mustaihoinen, pitkä, hoikka, kaunis, aivan kuin malli. Ja tietenkin kovin mukava. Oli jotenkin jännittävä kuulla hänen tarinansa. Kuinka hän oli tullut Hollannista Espanjaan, Valenciaan. Valenciassa hän ei nähnyt työtilannetta enää hyvänä, joten hän tuli nyt Teneriffalle kokeillakseen onneaan. Kuulosti jotenkin niin kovin tutulta tarinalta…

Ensimmäisinä päivinä jatkoin verkkokursseja, jotka halusin saada tehtyä. Nautin auringosta ja olin relax yhdistäen opiskelun ja rentoilun. Opiskelu voi olla yllättävän hauskaa oikeassa ympäristössä!

Paitsi sitten huomasin, että olen sellaisessa paikassa, jossa auto olisi ehdoton. Ette voi uskoa, kun sanon… Mutta nämä mäet, ne ovat jotain ihan toisesta maailmasta! Minä, joka rakastan kävelyä, jouduin toteamaan, että ne ovat liian kova pala jopa minulle. Bussi kulkee vain kerran tunnissa vieden Los Cristianosiin. Eli nyt ollaan todellakin niin maalla kuin vain voi olla.

Liikkumiseni onkin rajoittunut koirien ulkoiluttamiseen ja kauppareissuihin. Sellaiset tärkeät palvelut kuten locutorio, jossa voisin tulostaa, skannata ja ladata espanjalaisen prepaid-liittymäni on 2,5 km päässä. Kiitos mäkien se tuntuu aivan 5 km. Suuntaansa.

Olen ollut aivan ystävieni varassa. Yhtenä päivänä ystäväni vei meidät rannalle. Toisena menimme ystäväni puolison synttärikemuihin. Silloin muuten jouduin ajamaan myös autoa kieputellen mutkaisia teitä, kun jouduin yllättäen kuskiksi! Voitin ajopelkoni, vaikka edelleen minua jännittää autolla ajelu Teneriffalla. 

Summasummarum.

Huomasin, että olen alkanut kaivata kaupunkiin! Lähelle palveluja, lähelle toimivia kulkuyhteyksiä… Ja kyllä, jos joskus haluaisin mennä ulos, niin sitä toivoisi, että olisi siihen edes mahdollisuus.

Asiaa ei tietenkään auttanut tämä minun kämppäkaverini, joka alkoi olla todella ”desesperada” muuttamisen ja työkuvioiden suhteen. Hän oli tullut minua aikaisemmin tänne ja alkoi melkein hyppiä seinille, kun ei ollut vielä työntouhussa ja hän toivoi jo asuvansa nimenomaan Las Galletas –paikassa.

Monet illat keskustelimme tilanteestamme ja miten meillä molemmilla on oma ”taistelunsa”. Ja miten monet kerrat aloinkaan kyseenalaistaa tätä omaa hullua seikkailuani. Päivä päivemmältä Santa Cruz, Teneriffan pääkaupunki, alkoi houkuttaa. Enkä voinut välttää ajatusta… Jos kaikki olisi mennyt kuin Strömsössä, niin olisin jo asumassa Santa Cruzissa!

Olen päättänyt, että tapahtui, mitä tapahtui, niin Teneriffalla aion olla jouluun asti. Suomeen palaan joulukuussa ja riippuen tilanteesta, palaan tai en.

Aloin etsiä aktiivisesti huonetta. Kämppää minulla ei ole mahdollista saada, koska siihen tarvitaan säännöllinen palkka tai espanjalainen takaaja, eikä minulla ole kumpaakaan.

Tämä etsiminen käy ihan työstä ja seuraavassa postauksessa kerron enemmän huoneen metsästyksestä. Ei ole helppoa.