torstai 26. tammikuuta 2012

MATKAKOHTEENA LONTOO

Syksyllä tein matkan Lontooseen, Iso-Britanniaan. Matkakohteeksi Lontoo valikoitui sattuman kautta. Sinne oli tarjolla edullisia lentoja, joten päätin tarttua tilaisuuteen. Miksi ei? Kerrankin, kun on aikaa ja vähän ylimääräistä rahaa.

Kolmas kerta toden sanoo
Lontoossa olin käynyt kaksi kertaa aikaisemmin, mutta kummallakaan kerralla ei tullut tutustuttua sen syvällisemmin Lontooseen. Jos totta puhutaan, niin minulle jäi melko ankea kuva Lontoosta. Muistan, kuinka kadut olivat täynnä ihmisiä ja kaikilla tuntui olevan mahdottoman kova kiire.

Päätin kuitenkin, että minun täytyy nähdä Lontoo ainakin vielä kerran ja tutustua kaupunkiin perusteellisemmin. Laadin matkasuunnitelman. Tein sen lähinnä siksi, että siinä olisi esillä tärkeimmät asiat. Niin kuin aina, itse paikan päällä suunnitelma eli ja muuttui. Kaikkeen ei aika taikka tarmo riittänyt, mutta toisaalta eteen tuli myös mielenkiintoisia ja yllättäviä asioita. Suunnitelman muuttuminen ei kuitenkaan menoa haitannut ja reissusta tuli ikimuistoinen.

Liitän tämän artikkelin loppuun matkasuunnitelman, jotta siitä olisi apua ja ideoita muille oman Lontoon matkan suunnittelussa. Sen verran muokkasin, ettei näy kaikki muistiinpanot (sää -ja valuuttatiedot, kartan sivunumerot jne.) taikka lentojen ja bussien aikatauluja.

Suosittelen lämpimästi matkasuunnitelman tekoa, koska se on paikan päällä varsin hyödyllinen. Matkasuunnitelmaan saa kätevästi jäsenneltyä ne paikat, joissa haluaa käydä ja samalla myös budjetti selkiytyy ja siten saa myös laskettua kuinka paljon tarvitsee käteistä eli tässä tapauksessa puntia. Minulle matkasuunnitelma on tärkeä apuväline, ohjenuora, jonka avulla saan kaiken irti matkasta. Teen matkasuunnitelmat aina sillä mielellä, että hienoa, jos ehdin näkemään kaiken, mutta ei todellakaan haittaa, jos reissussa mieli muuttuu tai eteen tulee joku mielenkiintoisempi juttu. 

Muutamia huomioita matkasuunnitelmasta ja säästövinkkejä
Kuten aiemmin mainitsin, matkasuunnitelma on minulle enemmänkin ohjenuora, kuin esimerkiksi minuutintarkka aikataulu, jossa pitäisi sinkoilla paikasta toiseen. On kuitenkin hyvä laittaa reilummin ideoita käyntikohteista, jotta ei ainakaan paikan päällä tule sellaista tilannetta, että minnehän sitä nyt menisi. Kaikissa paikoissa en millään ehtinyt käymään (Regent´s park, Catwalk Nearly New Designer Clothes, Olympia, Gardens of Buckingham Palace, The Geffrye Museum, British Museum, Spitafields Market), mutta ainakin jäi mielenkiintoisia kohteita seuraavalle kerralle.

Kannattaa pitää mielessä, että on mahdollista saada alennuksia, jos käy monessa paikkaa. Esimerkiksi jos tarkoituksena on käydä Madame Tussaudsissa ja London Dungeonissa, niin voisi harkita yhteislipun ostoa, jolloin se tulee edullisemmaksi kuin jos ostaisi liput erikseen. Alennuskuponkeja on mahdollista saada mm. karttojen yhteydessä. Monesti pääsylippu on mahdollista ostaa internetistä hieman edullisempaan hintaan.

Matkalla liikuimme pääsääntöisesti kävellen, koska siten näkee aina hiukan enemmän kuin pelkästään metrolla paikasta toiseen siirtyen. Lontoon metro on todella kallis, joten kävely on varteenotettava vaihtoehto, jos haluaa säästää rahaa. Lontoo on kuitenkin iso kaupunki. Välillä se metro on ihan hyvä vaihtoehto. Meillä oli käytössä Oyster Card, mutta muitakin vaihtoehtoja toki on esim. London Travelcard.

Hotelli
Hotelli oli sijaintinsa ja melko edullisen hintansa puolesta nappivalinta. Tärkeät nähtävyydet ovat kävelymatkan päässä ja Victoria-asema todella lähellä. Victoriasta on hyvät yhteydet esimerkiksi Stanstedin lentoasemalle, josta lähtee lentoja Suomeen. Terravision-bussit ovat edullinen vaihtoehto. www.terravision.eu. Hotellihuone oli pieni, mutta toimiva. Aamupala kuului huoneen hintaan. Se oli yksinkertainen. Hotellin miinuspuolina voisi mainita, että suihku oli todella pieni. Lisäksi jonkun verran kantautui muiden vieraiden ääniä, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Jos menemme Lontooseen uudelleen, niin luultavasti palaamme Huttons Hotelliin.

Parhaimmat palat reissun varrelta
Madame Tussauds on kuuluisa vahamuseo, jonka taidokkaat figuurit julkisuuden ja historian henkilöistä takaavat unohtumattoman elämyksen. Museo on kallis, mutta hintansa arvoinen. Ennen lipunostoa piti jonottaa jokunen tovi, mutta itse museossa käynti sujui hyvin. Madame Tussauds onnistui yllättämään.

Forbidden Planet oli mielenkiintoinen kauppa, joka on omistettu täysin sciencia fictionille. Siellä oli kaikkea mahdollista, jopa muumiaiheisia tuotteita! Erikoista olivat erikoisuudet, vai mitäpä sanotte juotavaksi tarkoitetusta verestä? Sarjakuvavalikoima oli erittäin vaikuttava.

Covent Garden Piazza on kaunis alue täynnä erikoisia kauppoja, kahviloita ja upeita esityksiä. Näimme mm. Charlie Chaplinin humoristisen esityksen, jota oli ilo seurata.

Jack The Ripper Tour Viiltäjä-Jack kävelykierros oli yksi matkamme kohokohdista. Kaikki varmaan tietävät Viiltäjä-Jackin? Sen kuuluisan tunnistamattomaksi jääneen sarjamurhaajan, joka kylmäverisesti tappoi todennäköisesti ainakin viisi prostituoitua Whitechapelin kaupunginosassa Lontoossa v.1888. Niinpä oli jännittävää osallistua opastetulle kävelykierrokselle, jossa pääsimme liikkumaan samoja katuja pitkin kuin itse Viiltäjä-Jack aikoinaan. Opas oli hyvä. Hän osasi tuoda jopa huumoria mukaan opastukseen. Ryhmä oli pieni, joten opastukseen pystyi keskittymään helposti.

Ace Cafe London on kuuluisa, erikoisempi kahvila ja suunnattu moottoripyörien, autojen ja rock n´rollin ystäville. Sieltä löytyy mielenkiintoisia tapahtumia ja kokoontumisia, joten pakkohan siellä oli käydä.  http://www.ace-cafe-london.com/

Harrods oli yksi niistä yllätyksistä, joka sattui matkan varrelle. Ylellinen tavaratalo täynnä ylellisiä ja kalliita tuotteita ja lahjaideoita. Mennessämme Harrodsiin ovella oli ovimies vihreässä univormussaan ja niin kohtelias, että jo pelkästään siitä tuli iloiselle mielelle. Harrodsissa kannatti ehdottomasti poiketa.

Big Ben: Lontoon ydinkeskustassa sijaitseva kellotorni, joka käynnistettiin v.1859.

Harrods: ylellinen tavaratalo, jossa on yli 300 osastoa

Mistä tiedät olevasi Lontoossa? Punaisista puhelinkopeista ja punaisista kaksikerroksista busseista. :)
Jos saatte tilaisuuden, kannattaa siis matkata Lontooseen!
                                                               



Lontoon matka

Sunnuntai 13.11.11.
Madrid, Barajas (terminal 1) à Lontoo Gatwick (2 h 15 min)
·         Lento Ryanairilla aamulla

Lontoo Gatwick à Huttons Hotel, Belgrave rd 53-57
·         EasyBus www.easybus.co.uk

Kävelyreitti Lontoon keskustassa kera tärkeiden nähtävyyksien: 

1. (Hyde Park?)Buckingham Palace, Gardens of Buckingham Palace
2. Westminster abbey, Big Ben, London Eye, Houses of parliament.
3. Waterloo Bridge (panoramic view)
4. St. Paul’s catedral
5. Leadenhall market + Lamb tavern (10-12 Leadenhall market)
6. Tower Bridge ja paluu hotellille

Maanantai 14.11.11.
Madame Tussauds Marylebone rd (metro: Baker Street)

Regent´s park

Marble Arch

Oxford Street & SOHO& Piccadilly Circus

Forbidden Planet (Lontoon suurin science fiction kauppa) Shaftesbury Avenue 179

Catwalk Nearly New Designer Clothes, Blandford Street 52

Tiistai 15.11.11.
Natural History Museum (ilmainen sisäänpääsy) Cromwell Road
Aukioloajat ma-su 10-17.50

Regents street

British Museum (ilmainen sisäänpääsy)

Spitafields Market

Jack The Ripper Tour klo 18.45
Keskiviikko 16.11.11

The Geffrye Museum Kingsland road 136

Covent Garden Piazza (metro: Covent Garden)

Chinatow

Ace Cafe London

Torstai 17.11.11
Science museum (ilmainen sisäänpääsy)

Kensington palace&gardens

 Perjantai 18.11.11
Paluulento aamulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)