IKI-IHANA JA UUSI KESÄHATTUNI

Täällä Espanjassa syksy on jo virallisesti alkanut, vaikka vielä lämpöisiä ja aurinkoisia päiviä on riittänyt. Palaan kuitenkin vielä hetkeksi kesään. Matkakuvista olette varmaankin bonganneet minulla sellaisen päähineen.

Kun matkustin Suomesta takaisin Espanjaan heinäkuun alussa, minulle sattui hauska tapaus matkan varrella. Kirjoitin siitä jopa Facebookiin kavereilleni seuraavasti:

” Tänään, kun olin odottamassa koneeseen pääsyä, niin kuulin espanjalaisen äidin ja kahden pikkupojan keskustelua. Pojat kovasti kyselivät onko kaikki nuo menossa Madridiin. Sitten kuulin, että halusivat kysyä englanniksi tuntemattomalta onko menossa Madridiin ja viel ennen sitä arpoivat kumpi joutuu kysymään. Pikkupoika katsoo silmät loistaen minuun ja kysyy sujuvasti englannilla mut miepä vastasinkin espanjaks! Jäi poika suu auki! Ihania! Ja oppivat samalla et samaa kieltä puhuva voi löytyä vierestä. ”

 

Noiden poikien äidillä oli hattu. En enää tarkkaan muista millainen se oli, mutta sopi kantajalleen täydellisesti.

Ja tämä on aasinsilta siihen, kuinka lopulta hankin itselleni ikioman hatun –hänen innoittamanaan!

Hatulle tarvetta

Muistin tuon lentokentällä tapaamani naisen ja SEN hatun. Tajusin, että kaikki muut jutut aurinkoa vastaan minulta löytyy, mutta ei sitä yhtä tärkeää, eli hattua. Aurinkoahan vastaan voi suojautua vaatteilla, aurinkovoiteilla ja – laseilla sekä hatulla. On myös hyvin tärkeää juoda riittävästi. Vesi on paras janojuoma. 

Myös Rooman matka lähestyi kovaa vauhtia, joten mikäs olikaan sen parempi tekosyy kuin se.

Hatun hankinta

Kun olin tullut siihen johtopäätökseen, että hattu olisi ehdoton hankinta, oli vain yksi mutta. En tykkää hatuista. Ne kaikki ovat tuntuneet niin oudoilta ja epäsopivilta, etten ikinä eläissäni ole omistanut hellehattua. Vaikka tarvetta olisi ollut… Viime kevään pääsiäisreissulla jouduin turvautumaan huiviin ja se nyt ei ainakaan näytä hyvältä. Mieleen tulee mummo.

Tuona viikonloppuna sain ilmeisesti myös auringonpistoksen, kun parin tunnin kävelylenkille ei ollut tullut edes sitä huivia mukaan. Päänsärky seurasi auttamattomasti.  Se oli hyvä muistutus siitä, että aina kannattaa pitää mukana vesipullo ja jotain pään suojaksi. 

Pitkin kesää aloin kaikesta huolimatta pitää silmällä näyteikkuinoita. Jospa vaikka joku ihana hattu tulisi vastaan. Sitten eräänä päivänä näin valloittavan lierihatun pikkuputiikissa ja hintakaan ei ollut paha, vain 6 euroa alennuksessa. Se oli sininen, jossa oli vaaleita raitoja. Olin vakuuttunut, että tuon hatun minä haluan. Menin liikkeeseen ostaakseni sen itselleni. Tiesin jo sinne mennessä, etteivät hatut istu päähäni. Siitäkin huolimatta oli pienoinen shokki huomata, ettei tämä tosiaan ole minulle tehty. Pääni kirjaimellisesti upposi hatun uumeniin ja lierit olivat niin isot ja lörpyt, että minulla oli vaikeuksia nähdä ympärilleni. Jos olisin kulkenut se päässäni Rooman reissulla, niin kaikki olisi jäänyt näkemäti. Sanomattakin lienee selvää, että se hattu jäi kauppaan ja haaveet uudesta päähineestä saivat jäädä. Minulle ei vain käy mikään hattu. Piste.

Kunnes vähän ennen Rooman matkaa menin piipahtamaan eräässä pikkuputiikissa. Siellä oli lierihattu, jota sovitin, mutta jonka totesin olevan yhtä huononmallinen kuin se edellinen ja ajattelin, että nyt viimeistään on peli pelattu. Liikkeen myyjä kuitenkin ehdotti ystävällisesti toisen tyylistä päähinettä. Kokeilin ja huomasin, että tämähän näyttää kivalta. Hetken katselin peilikuvaani ja totesin sen olevan täydellinen. Minun hattuni! Olin löytänyt sen!