Elokuvat
Viikon aikana
näin peräti neljä elokuvaa, mikä mielestäni on poikkeuksellisen paljon. Yleensä
nimittäin katson enemmän sarjoja kuin elokuvia…
Mitä sitten tuli
katsottua?
Kuvat on lainattu netistä. |
Titanic (1997)
Vuoden ensimmäisenä päivänä televisiosta tuli Titanic, joten se tuli katsottua.
Ei varmaan tarvitse paljoa selitellä, sillä se on niin tunnettu leffa. Olen
nähnyt sen vaikka kuinka monta kertaa, mutta aina se on yhtä hyvä. Titanic on
myös yksi lempileffoista. Antaisin sille neljä tähteä, sillä se on erinomainen
leffa kaikin puolin ja hyvin tehty omana aikakautenaan. Erityisesti Rosen
kauniit puvut saavat minulta kiitosta. Toki aivan täydellinen se ei ole, mutta hyvin lähellä sitä. ****1/2
Trance (2013)
Taidehuutokaupan
meklari Simon Newton suunnittelee ja toteuttaa täydellisen rikoksen keskellä
kirkasta päivää apunaan kopla. Francisco de Goyan kymmenien miljoonien arvoinen
maalaus viedään, keskellä kirkasta päivää. Kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan ja
Simon saa rytäkässä pahan tällin. Sen seurauksena menee muisti ja samalla tieto,
mihin maalaus joutui…
Mielestäni Trance
oli todella hyvä elokuva. Mielenkiintoinen ja mukaansatempaava. Loppu onnistui
yllättämään, vaikka kaikilta osin en pitänyt loppuratkaisusta. Silti ehdottomasti
katsomisen arvoinen leffa! ****
Gigli –rajua rakkautta (2003)
Tämän leffan
halusin katsoa lähinnä Jennifer Lopezin takia. Kyseessä on romanttinen
rikosdraama. Valitettavasti tämä ei iskenyt yhtään. Juoni tuntui vähän
naurettavalta ja elokuvassa oli toistoa, mistä itse en pidä yhtään. Tämä leffa
saakin minulta vain yhden tähden. *
Haamujengi (1984)
Uskokaa tai
älkää, mutta en ollut nähnyt tätä leffaa aikaisemmin. Sen sijaan sen maine oli kiirinyt
korviini jo aikapäiviä sitten ja halusin korjata aukon sivistyksessäni
katsomalla kyseisen leffan. Se kertoo Haamujengistä, joka taistelee
yliluonnollisia asioita vastaan. Elokuvahan on yksinkertainen ja niin 80-lukua
kuin olla voi. Puhumattakaan musiikista. Mutta joskus tällaiset yksinkertaiset
leffat on niitä parhaimpia. Tykkäsin ja annan neljä tähteä. ****
Sarjat
Mä oon nähnyt noista Titanicin ja Haamujengin (ylläri ylläri). Toi "Et oo nähny Haamujengiä???" on vähän sama kuin reaktiot, kun kerron, etten ole nähnyt yhtään Harry Potteria, Star Warsia tai James Bondia...
VastaaPoistaKiva idea tällainen viikkokatsaus, mulla se vois olla vähän lyhyt, kuukausikatsauksena voisin saadakin leffoja kasaan... :D
No just nuohan ne on mitkä miulta puuttuu. Harry Potterit ainakin osan oon kattonut, mutta en muista mitään. Star Warsit on nyt tarkotus kattoo kaikki... James Bond ei ehkä kiinnosta ollenkaan, paitsi ne vanhat Bondit. :)
PoistaHihi, katsotaan, millaisia näistä katsauksista tulee.. :P Ensin mietin sitä kuukausikatsausta, mutta kun viikottain kuitenkin seuraan sarjoja ja ehkä leffa pari, niin ajattelin, että näin ainakin oikeasti tulee pidettyä kirjaa, miten paljon seuraan elokuvia, sarjoja. :D
Hmm, mä olen nähnyt näistä vain Titanicin :D kiva katsaus tämmöinen! Pitäisi varmaan aktivoitua tuolla sarja- ja elokuvarintamalla ja katsoa lisää... toivottavasti näitä tulee tosiaan lisää!
VastaaPoistaNo mut Titanic oli oikeesti hyvä! :) Vaikka toki siitä näkee, että se on jo yllättävän vanha leffa... Mie oonkin vähän elokuviin ja sarjoihin hurahtanut. Miun pitäis aktivoitua kirjojen saralla. :P Siehän voisit mennä Madridissa elokuviin, se on parasta espanjan harjoitusta, kun leffat tulee doplattuna. ;) Oon muuten myös kuullu, että teatteripuolella musikaali El Rey León olis tosi hyvä, paljon on saanu kehuja. :)
Poista