Elokuvat
Rautanaamio (1998, draama, toiminta, seikkailu)
Muskettisoturit-leffa,
jossa näyttelijä Leonardo DiCaprio tekee kaksoisroolin. Elokuvassa matkataan
1600 –luvun Ranskaan, jossa vankityrmässä pidettiin rautanaamioista miestä.
Kuka hän oli ja miksi häntä pidettiin vankina?
Rautanaamio on
mielestäni kohtuullisen hyvä elokuva. Hienoa, että se aikoinaan kuvattiin
Ranskassa. Kaksoisroolia ei varmasti ole helppoa tehdä ja siihen nähden
Leonardo hoitaa homman. Toisaalta olisin kaivannut enemmän särmää kuninkaan
rooliin. Joka tapauksessa hyvä leffa. ***½
Kuva on lainattu netistä. |
Stake Land (2010, kauhu)
Maailma on
mennyttä. Vampyyrit ovat tulleet. Ainoa mahdollisuus on yrittää selviytyä päivä
päivältä. Stake Land kertoo tuosta maailmasta teinipoika Martinin silmin.
Tämäkin on ihan
hyvä leffa, joskin vampyyriteema ei iskenyt. Oli kuitenkin mielenkiintoista
katsoa eräänlaista selviytymistaistelua, mutta toisaalta minulle tämä oli vain
yksi leffa muiden joukossa. ***
Kyseessä on
elokuva, joka perustuu menestysromaanin. Elokuva, joka kertoo tuhat tarinaa.
Elokuva, jossa on tuhansia salaisuuksia. Elokuva, joka alkaa, kun kaksi
espanjalaista veljestä lähtevät Päiväntasaajan Guineaan työskentelemään
kaakaoviljelmille. Toinen veljeksistä, Gilian (Mario Casas) rakastuu paikalliseen
naimisissa olevaan naiseen.
Jo nyt
ilmiömäisen suosion saavuttanut leffa, jossa näyttelee yksi tämän hetken
kuuluisimmista espanjalaisista näyttelijöistä.
Palmeras en la
nieve (Palmut lumella) on huikea elokuva, joka koostuu kauniista maisemista,
matkoista, salaisuuksista, tarinoista ja mielenkiintoisesta kuvaelmasta.
Se on hyvin
kuvattu ja mukana on erittäin kuuluisia nimiä. Itse en ole lukenut kirjaa,
johon se perustuu. Elokuvassa on paljon draamaa. Se on verrattain pitkä, sillä
se kesti 2 h 40 min.
Draamaelokuvaksi
Palmeras en la nieve on todella hyvä ja en ihmettele miksi se on saavuttanut
suuren suosion. Se on kuvattu todella huolella ja siinä on paljon juonta. Ehkä
jopa liiaksi, sillä mielestäni erästä hahmoa nostettiin liian paljon esille,
kun varsinaisten pääjuonien kanssa hänellä ei ollut osaa. Elokuva
saa minulta kolme tähteä. ***
Sarjat
Taas seurasin
Jekyll & Hyde-sarjaa. Sen lisäksi katsoin yhden jakson Grimm –sarjasta, josta
voitte lukea kirjoittamani arvostelun täällä klik. Lisäksi jatkoin The Frankenstein Chronicles –sarjaa. Tällä
hetkellä olen koukussa näihin kolmeen sarjaan, sillä sen verran lupaavalta
näyttää. Muuten olen näistä hissukseen, kun ovat vielä uusia sarjoja minulle.
Paitsi Grimm, josta olen nähnyt kaikki tuotantokaudet tähän nykyhetkeen asti.
Kuvat on lainattu netistä. |
Millainen elokuva/sarjaviikko sinulla on ollut?
Sinkkuelämää ja Frendejä uusintoina ja Madagascar 3.
VastaaPoistaOi, nuo on just hyviä sarjoja! :) Minä tykkäsin paljon Sinkkuelämää ja Frendit -sarjoista. Molemmat olen nähnyt alusta loppuun. Rupesin ihan miettimään, olenko ikinä täällä kirjoittanut niistä. :P Kamalaa, olen ilmeisesti blogannut liian kauan, kun en enää muista mistä sitä on tullut blogattua. :'D
PoistaAah, Madagascar kuulostaa tutulta vain nimenä... En ole vielä nähnyt. :P
Mukavaa viikonloppua, Menninkäinen! :)
Kääk! Nyt heti katsomaan Madagascar! Ykkönen on kyllä paras; niinkuin usein piirretyissä, jatko-osat on vähän tekemällä tehtyjä... Ykkösen oon nähny varmaan 40 kertaa ja eri kielillä! :P
Poista...niin ja hyvää viikonloppua! :)
PoistaHarvemmin tulee piirettyjä katsottua, mutta lupaan katsoa ton elokuvan! :) Ja ei siitä oo niin kauan ku nähtiin Minions (Kätyrit). :D Se oli muuten kans hyvä. :) Mukava idea katsoa eri kielellä, siinä saisi harjoitusta. :)
PoistaKiitos, kiitos ja sitä samaa! :)
Grimm on hyvä sarja ja muut ovatkin ihan uusia tuttavuuksia.
VastaaPoistaGrimm on tosi hyvä! :) Jos tykkäät Grimmistä, niin voisit tykätä Jekyll & Hyde -sarjasta, se on sellainen fantasia-kauhusarja, mutta kuten Grimm, niin siinäkin on jotain pehmeää. ;) The Frankenstain Chronicles taasen on vakavampi sarja, joka kuvailee draaman keinoin aihetta... ja ottaa hieman uudenlaisen näkökulman. Mukavaa viikonloppua, Satu! :) Kiitos, kun kommentoit!
PoistaGrimm on niin hyvä <3 Miten tuo The Frankenstein on mennyt ohi! Viimeisen viikon aikana tullut katsottua The Strain, olipahan ihan sairaan hyvä, eilen Yleltä alkanut Labyrintti ja sitten Shannara Chonicles, josta en ole vielä varma, kuten en myöskään Dominion sarjasta, jota päätin alkaa katsomaan. Joudun varmaan tuon Jekyll Hydenkinkin kurkkimaan, kaikki fantasia ja scifi uppoaa. Mukavaa viikonloppua <3 Grimmistä olen nähnyt myös kaikki, enkä ole varma tuliko eilen jo uusin vai tuleeko vasta loppukuusta vai milloin...
VastaaPoistaGrimm on niin hyvä! :) Tykkään tosi paljon! :) Joo, toi Frankenstain on vakavampihenkinen ja ihan kuin olisi totta, eli niin draamaa. Uskon, et tykkäisit tosta Jekyll&Hyde-sarjasta, kun tykkäät Grimmistä. Kaiken lisäks se on kuvattu jotenkin jännästi ja siinä on just fantasiahenkeä. :)
PoistaPalmeras en la nieve lähtee mulla kokeiluun, kun ens kerran katson elokuvaa! Täällä taitaa viikon saldo olla yksi puolikas, pätkivä Los Serrano jakso mitelen nettisivuilta :D
VastaaPoistaSe on kyl tosi pitkä elokuva.. Nostan hattua jos jaksat seurata sen alusta loppuun. ;) Los Serrano on hyvää espanjaharjoistusta, mut toi on niin ärsyttävää jos pätkii. :P
Poista