Tässä
postauksessa haluan tuoda esille sen toisen puolen. Paljastan, minne en
(ainakaan lähitulevaisuudessa jos koskaan) halua matkustaa ja miksi. Kieltämättä
vähän jännittää tällaisen tekstin julkaiseminen. Matkailu on vähän kuin tabu ja
onhan se itsellekin tosi tärkeä aihe. On totuttu siihen, että matkustamista
hehkutetaan ja listataan toinen toistaan mielenkiintoisempia matkakohtia.
Tässä tulee siis
vähän toisenlainen postaus. Yritän pohtia, miksi joku maa ei minua yksinkertaisesti
kiinnosta. Koittakaa siis kestää ja älkää repikö pelihousujanne. ;)
Rooma, Pompei, Italia & Vatikaani |
Thaimaa
Hymyjen maa ja
monen suomalaisen suosikkimatkakohde, joka nähdään paratiisina. Itse en koe
Thaimaata mitenkään kiinnostavaksi, paitsi kauniin luonnon osalta. Minua
häiritsee liian moni asia. Ennen kuin Thaimaa saa ne kuntoon, minua ei tulla
näkemään maassa. Eli ei ehkä koskaan.
Minua häiritsee turistien viihdyttämiseen käytettävät
eläimet (esimerkiksi norsut), joita kohdellaan kaltoin.
Minua häiritsee,
etteivät ympäristöasiat Thaimaassa
ole kohdillaan. Thaimaassa on lukuisia ympäristöongelmia. Roskaaminen ja
luonnon turmeleminen on arkipäivää. Niin kaunis kuin maan luonto onkin, sitä
suuremmalla syyllä ympäristöasioissa pitäisi tapahtua kehitystä ja pian.
Esimerkiksi jätevesiä ei käsitellä ja ne valuvat mereen, aiheuttaen vahinkoa
koralleille. Myönnän, että jopa Euroopassa ja Espanjassa tämä asia ei ole ajan
tasalla.
Koen ”hymyjen maan” termin feikkinä. Uskon,
että turistit nähdään setelinä. Heti, kun käännät selkäsi, niin hymy hyytyy. Tämä
on tietysti vain ja ainoastaan minun mielikuva ja itselleni on suuri
kysymysmerkki, miksi minulla on tällainen kuva Thaimaasta. Vaikka olenkin
suhkot positiivinen ihminen, niin pieni pessimisti minussa ei voi uskoa koko
Thaimaata hymyjen maaksi –tai ainakaan ilman taka-ajatuksia.
Prostituutio. Tämä popsahtaa jatkuvasti esille Thaimaan
kohdalla. Toki Thaimaa ei ole ainoa maa puhuttaessa tästä maailman vanhimmasta ammatista
ongelmana ja jos osaa katsoa, niin prostituutiota on melkein missä vain
Euroopan isoimmissa kaupungeissa. Olen nähnyt Madridissa itseään kaupittelevia
naisia. Mutta se, että naisia siepataan, heidän passinsa otetaan ja heidät
laitetaan vasten tahtoaan tekemään jotain tällaista, saa minut vihaiseksi.
Thaimaassa seksiturismi ja sieppaukset kukoistavat.
Kaiken kaikkiaan
minulla on jotenkin hyvin negatiivinen kuva Thaimaasta, vaikka moni
kavereistani on siellä matkaillut ja he olivat tyytyväisiä.
Afrikka
Lukuun ottamatta
Egyptiä, Tunisiaa, Marokkoa ja Etelä-Afrikkaa koen koko Afrikan mantereen turvattomaksi,
vaikka takuulla esim. Etelä-Amerikassa on vielä turvattomampaa. Enkä tosin
tällä hetkellä matkustaisi Egyptiin ja Tunisiaan juurikin turvallisuuskysymysten
takia, mutta ehdottomasti Egyptiin haluaisin joku päivä.
Afrikasta
yleisesti puhuttaessa kaikista eniten minua häiritsee malariavaara. Rokotetta
ei ole olemassa, mutta estolääkitys kyllä. Estolääkityksessä on omat riskinsä,
kuten psyykkisiä sivuvaikutuksia. Juuri nuo psyykkiset sivuvaikutukset
jarruttavat minua, sillä se on arka paikka. En halua leikitellä omalla
mielenterveydelläni.
Tiedän, että malariaa esiintyy myös Aasiassa. En koe
Afrikkaa niin kiinnostavaksi, että matkaisin sinne henkeni tai turvallisuuteni
uhalla.
Tunisia |
Intia
Kuuntelin kerran
Intiassa käyneen kaverini kokemuksia. Intia on maa, johon tarvitaan vahva
vatsa. Suuri väkimäärä ja monet raiskausuutiset. Ne tulevat mieleen. Intia ei
houkuta. En halua matkustaa maahan, josta saa kuulla jatkuvasti
raiskausuutisia.
Kiina
Kiinan muuri ja
luonto olisivat varmasti kokemisen arvoisia ja upeita. Koen kulttuurieron
kuitenkin liian suureksi ja kiinaa osaamattomana en oikein osaa kuvitella,
miten pärjäisin siellä –vaikka olisin vain matkalla. Minusta myös kaupunkien
saasteongelmat saavat niskavillat pystyyn ja tietenkin minua huolettaa muut
mahdolliset ympäristöongelmat. En koe saastesumun valtaamia kaupunkeja
houkuttelevaksi paikaksi loman viettoon. Myös kaupunkien väenpaljous hirvittää.
Jos menen ravintolaan, en tietäisi mitä söisin. Kiinassa inhottaa myöskin
kissojen ja koirien syöminen. Puhumattakaan koira-ja kissafestivaalista, jossa
niitä kidutetaan, teurastetaan ja keitetään elävältä. Myös se, että Kiina on
vallannut maailman markkinoita halpatyövoimalla, ei kasvata minun matkaintoani
kyseiseen maahan.
En sano ei
koskaan Kiinalle. Tällä hetkellä vain tuntuu tältä,
vaikka toisaalta Kiinalla olisi varmasti paljon tarjottavaa matkailijoille. Meidän kaveri on myös kiinalainen, joten siinä mielessä olisi
mukava tutustua hänen kotimaahansa. Ehkäpä uskaltaisin matkata Kiinaan hänen
kanssaan. Miehellä ainakin on selvä mielipide; hän haluaisi matkustaa sinne,
sitten joskus.
Yhdysvallat
Kaikkien ihailema
maa, paitsi johon itse suhtaudun ristiriitaisesti. Suhtaudun Yhdysvaltoihin
varauksella. Kieltämättä minulla on ennakkoluuloja, eikä mistään
positiivisimmasta päästä. Samanaikaisesti uskon vahvasti, että siellä olisi
paljon näkemistä ja kokemista, että pohjimmiltaan se on hieno maa. Yhdysvallat
on toisaalta myös melko nuori maa. Itseäni kiinnostaa historia, ja epäilen
ettei maalla ole siltä osin paljon tarjottavaa minulle. Yhdysvaltain matkat
eivät ole myöskään mitään halpoja. En ole ihan varma haluanko laittaa pari
tonnia yhteen matkaan, kun sillä voisi reissata ihan Euroopassakin monen matkan
edestä.
Kolumbia
Kaverimme asui
kyseisessä maassa. Hän kertoi, miten turvaton maa se on. Et voi pysähtyä
liikennevaloihin, kun et tiedä, milloin autoosi hyökätään. Joudut jatkuvasti
ikään kuin olemaan varullasi ja kuikkimaan olan ylin. Jos elämä oli tällaista
arkena, niin millaista se olisi turistina? En taida haluta ottaa selvää…
Afganistan, Syyria, Irak, Iran ym. konfliktimaat
Näihin maihin en
kerta kaikkiaan uskaltaisi mennä ilmiselvistä syistä.
Pohjois-Korea
Maailman
suljetuin valtio, joka minun puolestani saa sellaisena pysyä. Jos heitä
kiinnostaa eristäytyminen muusta maailmasta ja kuplassa eläminen, niin en mene
sinne rahojani työntämään väkisin. Minun silmissäni Pohjois-Korea vaikuttaa
persoonattomalta maalta, kaikki asukkaat ovat kuin samasta muotista tehtyjä.
Kaikki on siellä siloteltua pintaa. Ne matkaajat, jotka pääsevät sinne, näkevät
vain sen, mitä heille halutaan näyttää. He eivät näe todellista Koreaa.
Lontoo, Iso-Britannia |
Yhteenveto
Yleisesti ottaen
minua eivät kiinnosta maat, jotka eivät ole turvallisia suuren rikollisuuden,
sotien tai sairauksien (malaria) takia. Myös kohteen saavutettavuus vaikuttaa.
En jaksaisi istua lentokoneessa 10 tuntia pidempään.
Uskon, että
jokaisessa maassa on jotain kaunista, jotain ihanaa, jotain hyvää ja jotain,
mikä tekee siitä spesiaalin. Silti on joitakin maita, joihin en vain halua
matkustaa -ainakaan tällä hetkellä.
Tässä
postauksessa tulin paljastaneeksi, miten paljon minulla on ennakkoluuloja
joitakin tiettyjä maita kohtaan. Ehkä jopa vähän nolottaa tämä mielikuvien
määrä. Uutisia paljon seuraavana on liki mahdoton välttyä niiltä eri maiden
kohdalla. Olen vain ihminen. En ole immuuni mielikuvilta. En kuitenkaan sano ei
koskaan. Puhun tästä hetkestä, lähitulevaisuudesta ja ehkä ei koskaan. Ehkä jää siis roikkumaan. Aika näyttää.
Haluan nimittäin
ajatella, että mielikuvat on tehty rikottavaksi! Kokemuksen kautta olen
huomannut, että matkalle on parasta mennä avoimin mielin. Silloin ei joudu
pettymään, mutta parhaimmassa tapauksessa voi yllättyä. Ja oikeastaan ne parhaimmat matkat on niitä, jolloin on matkustanut täysin erilaiseen maahan, kuten esimerkiksi Venäjä ja Tunisia.
Maailmassa on paljon ihania, mielenkiintoisia matkakohteita. Eikä minulta
kohteet lopu kesken. Hyväksyn tosiasian, etten voi nähdä kaikkia maailman
maita. Hyväksyn, ettei yksikään maa ole täydellinen. Keskityn siis niihin
maihin, jotka minua aidosti kiinnostavat. Joihin haluan tutustua paremmin.
Joissa haluan olla, nähdä ja kokea. Sitä on matkailu minulle. Nauttimista,
uuden näkemistä, kulttuuria ja historiaa.
Venäjä |
Onko sinulla maita, joihin et halua missään
nimessä matkustaa?
Hah, me ollaan samiksia! Mulla melkein sama lista, lisäisin Turkin ja Venäjän ja poistaisin USA:n.
VastaaPoistaHih, niin näköjään ollaan. :D Niin no ei minuakaan Turkki kiehdo, ainakaan tällä hetkellä ei tee sinne mieli, kun eikös siellä ollu jotain levottumuuksiakin? Venäjästä minä tykkäsin, oli niin erilainen se Karjala. :)Muuta Venäjää en oo nähny, mieli tekis mennä Pietariin. Niin, USA:ssa olisi paljon luonnonihmeitä, jotka kyllä kiinnostas. Mut sit se matkan hinta, kun on niin kallista, kallista matkata rapakon taa... :P
PoistaMahtava postaus ja monessa kovin samoja ajatuksia, mutta jenkit kyllä kiinnostaa aina ja esim. San Fransisco oli mahtava ja punapuumetsät ja ja ;) Kiina kiehtoisi monella tavalla, mutta toki monella tavalla ei.
VastaaPoistaKivaa viikkoa Vivi Vinna <3
Kiitos tosi paljon, onpa kiva kuulla, että tykkäsit postauksestani! :) Hih, no USA on kyl vähän kakspiippunen juttu, niinku tuo Kiinakin, hmpth.. :D
PoistaKiitos, samoin siulle, Tiia! :)
Vitsit, kun oli kiva postaus! :) Voisin itsekin tämmöisen postauksen tehdä, kun minäkin olen joskus blogissani kertonut vain kohteita, joissa haluaisin käydä.
VastaaPoistaOllaan pitkälti samoilla linjoilla näiden maiden suhteen, mutta pari poikkeusta löytyi :). Olen käynyt Bostonissa ja se vei kyllä sydämeni - Jenkit olisi sellainen paikka, johon haluaisin muuttaa, jos ulkomaille pitäisi lähteä pidemmäksi aikaa. Egypti on taas sellainen kohde, mihin en enää ikinä halua... Naisena koin maan kamalaksi. En meinannut edes apteekkiin päästä (mikä oli hotellia vastapäätä), kun miesjoukko ympäröi minut ja alkoivat heittämään englanniksi kaikkea ulkonäkö kommentteja ja hieman pervouksia. Onneksi lähikahvilan vanhempi mies tuli hätyyttämään miehet pois ja sain rauhassa mennä apteekkiin asioimaan :).
Oi, kiitos paljon! Kiva, kun tykkäsit. :) Tee ihmeessä! Olisi kiva lukea. :)
PoistaOhhoh, hurjan kauas oot päässy matkaamaan. :D USA on tosiaan vähän ristiriitainen juttu, että toisaalta ois kaikkee siellä ja sit toisaalta moni asia huolettaa.. :P
Hui kamala tuota siun kokemusta Egyptistä! :O On kyllä ahdistavaa tuommonen, voi kääks. Ehkäpä jos meen sinne, niin ryhmämatkalla tai sit ootan mummoikään. XD Tunisiassakin oli pikkasen ahistavaa se tuijjottelu, mut eivät olleet ihan noin ällöjä. :P
Mäkin voisin palata Egyptiin sitten ryppyisenä mummona :D. Hieman jäi harmittamaan, ettei pyramideja nähnyt kuin lentokoneesta... Minä olin viikon Hurghadassa, josta kävin vain päivän reissulla katsastamassa Kuninkaiden laakso, mikä kyllä oli näkemisen arvoinen :).
PoistaKiitos muuten Asta arvonnan palkinnosta, paketti tuli tänään! :) Suklaat mussutettiin miehen kanssa heti ja ai, että ne olivat herkullisia!
Juuri noiden pyramidien takia olis ihana päästä Egyptiin ja Kuninkaiden laakso olis ihan must see -nähtävyys. :)
PoistaOi, kiva, kun se tuli nyt perille! :) Kiva, kun maistui. :) Halusin laittaa vähän ekstraa joulun kunniaksi ja maistiaisia Espanjasta. :)Mukavaa loppuviikkoa siulle Laura! <3
Netti meni poikki kun kirjoitin piitkän kommentin, pöh...no sanoin vaan että Yhdysvalloissa on niin paljon luonnonihmeitä että niitä kannattaa käydä katsomassa. Itse olen kolme kertaa käynyt ja vielä tekee mieli!
VastaaPoistaVoi harmi, toi on kyl niin inhottavaa. Siellä taitaa sit oikeasti olla kunnon pakkaset, ku nettikin meni? :P Oot kyllä oikeassa, USA:ssa olisi niin paljon näkemistä. :) Hih, se on kyllä niin iso, ettei varmaan kaikki mahdu muutamaankaan matkaan. :P Kiitos, kun kommentoit, Matkatar! :)
PoistaMä oon käynyt perheeni kanssa mm. Kanarian saarilla, Kreikassa ja Turkissa. Kanarian saaret ja Turkki ovat sellaisia maita, joista en kauheesti välitä. Samoin Intia on maa, jonne en haluaisi matkata, riitti Singaporessa autenttinen Intia kokemus Little Indiassa. Thaimaa on myös maa, jonne en lähtisi, jollen saisi puoli-ilmaista matkaa. Tosin Bangkok ja Sunny Beach Bulgariassa ovat sellaisia kohteita, jonne en matkaisi ihan ekaksi, mutta voisin matkata, jos saisin puoli-ilmaisen matkan. Olen aikalailla avarakatseinen ja onkin kiva käydä eri maanosissa katselemassa elämänmenoa ja seikkailut, ne ovat jännittävän hauskoja välillä. Terve itsesuojeluvaisto eikä kantele mukanaan ilman vakuutuksia mtn kamalan kallista, niin hyvin menee. Jos jtn on tapahtuakseen, niin se tapahtuu kumminkin :)
VastaaPoistaMielenkiintoista. :) Kanarian saariin toki mahtuu monenmoista saarta, itse tykkäsin kyllä molemmista käymistäni saarista, Lanzarotesta ja Teneriffasta. Molemmissa oli ihan kivasti näkemistä, esim. luolat. Sit myös rannat oli hauskoja, kun sekä Teneriffalla että Lanzarotella oli mustat rannat! :) Se oli jotenkin tosi eksoottista. Toisaalta molemmat paikat on turistirysiä näin suomeks sanottuna, mutta ehkäpä syystä. ;)
PoistaTurkkiin ei miullakaan ole suurempia haluja mennä, mutta toisaalta en sulje sitä pois, että jos tulee edullinen matka, niin miksi ei? Mutta riippuu varmaan, minne sinne menee... Ehkä niiden tavallisten kohteiden sijasta voisi mennä kattoo jotain muuta siellä. :P
Bulgariaan voisin mennä, mut en minäkään menisi Sunny Beachille. :P Matkustaminen on mukavaa, ja niin, jossain vaiheessa voi sattuakin jotain. :P Toivotaan, ettei kuitenkaan satu mitään ja saadaan jatkossakin turvallisia matkoja! :)
Yritän olla provosoitumatta ja repimättä pelihousujani, mutta muistutan vaan että kaikissa on hyvät ja huonot puolensa. ;) Yhdysvallat ja Kiina ovat niin isoja alueita, että niistä löytyy vaikka mitä ihmeellistä ja ihanaa, ja toki myös niitä huonoja juttuja. Esim. Kiina on paljon muutakin kuin saasteisia kaupunkeja (katso esim tämä) ja kuten itsekin sanoit, niin ennakkoluulojahan nuo ovat. :) Itseänikään ei kyllä turvattomat alueet tai pahimmat turistirysät kiinnosta. Kuten joku aiemmin sanoikin, niin tosiaan mullekin Singaporen Little Indiassa oli aivan tarpeeksi Intiaa... Hauska postaus kyllä, vähän erilainen näkökulma!
VastaaPoistaSe on kyllä totta, että kaikissa on hyvät ja huonot puolensa -jopa ihan täällä Espanjassa ja siellä Suomessa. Juu, ihan kokonsakin puolesta on pakko olla paljon näkemistä! :) Yhdysvalloissa mielessä velloo ne mielikuvat ja mitä oli tutun tutulle tapahtunut. :/ Jos onnistuisin voittamaan nuo ennakkoluuloni, niin sit vaakakupissa painaa matkan hinta ja pituus. Rapakon taakse matkustaminen ei ole halpaa lystiä ja voi maar, jaksaisinko istua lentokoneessa niin pitkään. :/
PoistaKiva kuulla! Tuli mieleen tehdä tää, kun yks päivä tajusin, miten paljon minulla on maita, joihin en ainakaan ihan heti halua mennä jos koskaan.
Mie yritin lukea postauksesi, mutta siihen tuli teksti, että jokin meni vikaan? :O
Oho, linkistä on näemmä kadonnut jonnekin html:n viimeinen l-kirjain: http://hassutellen.blogspot.fi/2015/04/ikimuistoinen-yangshuo.html
PoistaOlen huomannut, että monilla on pitkiä lentoja kohtaan pelkoja, mutta itselle ne on ollut kaikista helpoimpia. Esim. San Diegoon lensimme Lontoon kautta, ja Hki-Lontoo oli sekä meno- että paluumatkalla se inhottavin osuus. Pitkän matkan koneet on jotenkin niin paljon mukavampia, ja leffoja katsoessa aika kuluu siivillä. Niissä onnistun myös nukkumaankin jotenkuten...
Nyt luin siun Kiinan matkamuistelon. Mielettömän huikeita maisemia Kiinassa! :) Ruokamyrkytystä mieki pelkään... Tunisiassa sattu miulle vähän vastaava, jos ei nyt ruokamyrkytystä, niin maha oli ainakin pahasti sekaisin ja sit ei voinu syyä kuin riisiä ja tonnikalaa ja levätä sen minkä pysty. :/ Euroopassa ja Venäjällä reissatessa kaikki taas on sujunu hienosti ruoan puolesta. :) Hmm, mutta totta tuo, että Kiinassa on paljon hyvääkin! :)
Poista