perjantai 22. huhtikuuta 2016

LEFFAT JA SARJAT –VIIKKOKATSAUS

Hei, teen tämän nyt ihan vain pikaisesti. Olen lähdössä tänään matkalle, en kerro vielä minne, mutta ihan Aragoniassa pysytään. Tuosta matkakohteesta kerron ensi viikolla kuvien kera. Niinpä minulla ei ole aikaa hukattavaksi ja menen suoraan asiaan.
 
Tällä viikolla elokuva-ja sarjasaldo oli surkea. Minulla ei ole ollut aikaa. Huomaa, että on kevät ja miljoona asiaa, jotka pitäisi hoitaa. 

Elokuvat
8 tiros (trilleri, draama, v.2013)
Tämä elokuva on argentiinalainen, joka kertoo kahdesta veljeksestä. Kun äiti kuolee, palaa toinen veljistä ”kuolleista” ja alkaa toteuttaa armotonta kostoiskuaan menneisyydessä kummittelevien asioiden vuoksi. 

Elokuva on todella hyvä. Paikoin oli kohtia, joka toi mieleen Tarantinon ohjaukset.
***
Kuva on lainattu.
Sarjat
Jatkoin Supernatural –sarjan parissa, joka lähenee kauden loppua hitaasti ja varmasti.

Mielestäni Supernatural on jo ajat sitten ylittänyt sen pisteen, että se pitäisi lopettaa kokonaan. Toki se on edelleen viihdyttävä, kelpo sarja, mutta nyt aletaan jo liikkua naurettavuuden rajamailla…  

Sarjan alkuperäinen ideahan oli kerrassaan loistava; kaksi veljestä, jotka kiertävät Yhdysvaltoja ja matkan varrella jahtaavat demoneja ja muita yliluonnollisia olentoja. 
Kuva on lainattu.
Aloitimme vaihteeksi taas uuden sarjan. Apua, koska tosiaan tänä vuonna on tullut aloitettua monta sarjaa, mutta sitten ei ole innostanut jatkaa joidenkin sarjojen parissa. Hyllyllä ovat Speepy Hollow, Manhattan, Zoo, Sherlock, The 100 ja Better Call Saul. Saas nähdä palataanko noiden pariin ja milloin? 

Ainakin Sherlockin pariin aion ehdottomasti palata, koska se on oikeasti hyvä sarja. Mies, kun taasen ei sitä seuraa, niin en ole löytänyt sille rakosta. Sama juttu on myös Blindspotin kanssa. Minä haluaisin seurata sitä, mutta mies ei, kun ei kuulemma vakuuta. Hmmm.

Yhdestä toisesta sarjasta olemme sentään samaa mieltä...

Koskapa The Walking Dead loppui, niin mikäs sen parempi sarja korvaamaan tuota aukkoa kuin Fear The Walking Dead? Se sijoittuu The Walking Dead –sarjan maailmaan, mutta tarinan päähenkilöt ovat kokonaan toiset ja aivan erilainen tarina. Tämä on siis jo toinen tuotantokausi. Jos se jatkuu samoin kuin eka, niin odotettavissa ei ole kovin montaa jaksoa. Harmi sikäli, koska mielelläni seuraisin sarjaa useamman jakson voimin. Mutta aika aikansa kutakin. 

Mielestäni Fear the Walking Dead on mainio zombie-sarja. Toinen tuotantokausi tosin lähti käyntiin hieman yskähdellen. Katsotaan, mitä tapahtuu. Ehdottomasti kuitenkin suosittelen kaikille, ketkä tykkää The Walking Dead –sarjasta. Koska luultavasti tykkäät silloin myös tästä!
Kuva on lainattu.
Kuva on lainattu.
Millainen elokuva -/ sarjaviikko teillä on ollut? Onkos Fear the Walking Dead tuttu sarja? 

Psst. Olen linjoilla seuraavan kerran vasta maanantaina, koska olen reissussa ja samalla syntymäpäiväni vietossa. Hauska sattuma, että minun synttärit on täällä suurikin juhlapäivä. :)
post signature

4 kommenttia:

  1. Njaha. En sitten katsonut kuin yhden leffan tällä viikolla. Tähtivieras Dave.

    Hauskaa synttärireissua! (vaikka luetkin tämän varmaan sitten reissun jälkeen...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, onpas hauskan kuuloinen nimi katsomallasi leffalla. :D

      Kiitos paljon!!! :)

      Poista
  2. Miltei samat sarjat jäähyllä. Sleepy Hollow ja The 100 huonontuneet tällä viimeisellä kaudellaan kummasti. Grimm onneksi uusittiin. No nyt alan katsomaan Fear the Walking Deadia, yes nyt on jotain katsottavaa. Tänään olen katsonut ja eilen The Originalsia, Grimmiä ja Supernaturalia, aah ja uusi Contaiment sarja kiinnostaa. :) Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh, sillai harmi, etten ees viel päässy ton Sleepy Hollow-sarjaan sisälle, mutta ehkä annan sille uuden mahiksen jossain vaiheessa. Joo, The 100 ei oo houkuttanut jatkamaan... Jeps, Fear the Walking Dead on jees! Vaikka eihän se ookaan sama kuin The Walking Dead, mutta omalla tavallaan jännä sarja ja hahmot on kivan erilaiset. :) Kiitos sarjavinkeistä,täytyy noi laittaa ylös, Originals aj Contaiment. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)