lauantai 4. kesäkuuta 2016

LEFFAT JA SARJAT -VIIKKOKATSAUS

Tällä kertaa mennään suoraan itse asiaan. Olen ehtinyt näkemään sarjoja ihan kivasti ja elokuvia vain sen yhden, joka minulla olikin tavoitteena. Eli kerran viikossa, jos ehdin yhden leffan nähdä, niin hyvä on. Niin kiireistä tuntuu nyt olevan!

Viikon elokuvana oli The witch. Noita (v.2015, kauhu)

William ja Katherine joutuvat hylkäämään yhteisönsä ja joutuvat keskelle erämaata viiden lapsensa kanssa 1630-luvulla. Vastasyntynyt katoaa. Maissi tuhoutuu. Perhe kääntyy toinen toistaan vastaan.

Tämä elokuva on kauhea kauhuleffa (kauhea positiivisessa merkityksessä), jossa saadaan iho kananlihalle hiipivällä kauhulla ja luomalla jännitteitä. Pelottavinta tässä leffassa oli se, että siihen on saatu inspiraatiota kansantaruista, saduista ja kirjoitetuista tunnustuksista historiaan liittyvästä noituudesta, sisältäen lokikirjoja, päiväkirjoja sekä oikeusdokumentteja. Loppu yllätti! Kauhuelokuvaksi hyvä. Kannattaa katsoa, jos tällaiset historialliset kauhuleffat kiinnostavat!
***
Sarjoista seurasin Supernatural ja The last man on earth -sarjoja, joista molemmista tuotantokausi tuli päätökseensä.

Supernatural on ollut yksi lempparisarjoistani. Jo pidemmän aikaa olen ollut sitä mieltä, että se tulisi lopettaa. Kauden päätösjakso vain vahvisti tätä tunnetta. Mielestäni sarja vetelee viimeisiään ja tähän kauteen olisi ollut todella hyvä päättää… Te, jotka olette tätä seuranneet, tiedätte kyllä miksi. Voisi melkein sanoa, että nyt on kaikki nähty!

The last man on earth puolestaan tuli loppua kohden yhä hullummaksi ja mahdottomaksi. Ajattelin, etten enää jaksa katsoa seuraavaa kautta. Yllättäen se jäi kuitenkin niin jännään paikkaan, että ehkä minä sittenkin…

Näiden lisäksi katsoin tietenkin Game of Thrones -sarjaa. Se on ihan must! Tälläkin kertaa ihan hyvä jakso ja odotan jo tulevia kuvioita.

Tänään aion katsoa taas jonkun kivan leffan, mutta saas nähdä minkä. Mielessä on kummitellut myös pari sarjaa, joiden pariin haluaisin palata, eli Sherlock ja Blindspot… Toisaalta mieli tekisi aloittaa uusiakin sarjoja, nyt kun sain taputelluksi pari sarjaa pakettiin!
Mitäs leffoja tai sarjoja olet viikon aikana nähnyt?
post signature

10 kommenttia:

  1. Harmi kun on ollut kiireinen viikko, ei ole ehtinyt katsomaan oikein mitään. Tosin mä olen siirtynyt aika pitkälti katsomaan sarjat yms. Katsomon tai Ruudun palveluista. Silloin voi katsoa juuri silloin kun itselleen sopii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu! Miulla ei onnistu telkkarin katsominen muuta kuin satunnaisesti. Muistelen, että nuo mainitsemasi palvelut ei toimi Espanjassa, eikä Yle Areena maarajoituksen takia, mutta hyvä kun muistutit, niin voiki katsoa Suomessa ollessa. :) Mut tosiaan, noin päin parempi, kattoo silloin, ku itse voipi. :) Mukavaa viikonloppua, Maiju! :)

      Poista
  2. Viaplay on pyörinyt kyllä täydellä teholla ja olen katsellut Haven-sarjan lisäksi leffat: Lilo & Stitch, House of voices ja Sekaisin Marista ja vielä ihan telkkarista Truman Show (taas) ja Love'n dancing.
    Ai juu, ja tänään, kun ajeltiin takaisin Helsingistä lakkiaisista, ehdin tuijotella tabletille tallentamani SIlmankääntäjä-leffan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sie oot ehtinyt kattoo hurjasti! :) Noista onkin tuttuja osa, ja osa taas ei. :) Millä kiellä katsot muuten sarjoja/elokuvia? :) Tabletti on kyllä niin kätevä! :) vaikken ihan vielä en ole täysin opppinut hyödyntämään sitä kunnolla. :P Hyvää viikonloppua, Menninkäinen! :)

      Poista
    2. Nyt alkoikin kymmenen viikon mittainen viikonloppu! :D
      Katson sekä että kielillä. Suomen telkasta tulee tietty aina enkuksi / suomeksi / alkuperäiskielellä. Samoin Viaplayssa. Jos katsotaan pöytäkoneen netin kautta, niin sitten espanjaksi. Piirretyt haluaisin katsoa enkuksi (tai espanjaksi) mieluummin kuin suomeksi, mutta aina siihen ei ole mahdollisuutta...

      Poista
    3. Ja huomasinpa tuolla edellisessä kommentissani: katsoin siis leffan Silmän- en Siimankääntäjästä... :P

      Poista
    4. Sama juttu! :D Kieli kuin kieli. :) Monesti saatan katsoa enkuks ja tekstitys espanjaks. Jostain syystä nykyisin en tykkää, jos tekstitys on suomeks. :O

      Ainiin, teillä alkoi loma. Hyvää kesälomaa siis! :)
      Ps. Kyllä mie luin sen sujuvasti "Silmänkääntäjä", enkä ois huomannu, jos et ois sanonu. :P

      Poista
  3. Tuo kauhuleffa kiinnostaa, vaikka kauhu tulee jo uniin. Supernaturalista olisi niin vaikea luopua, joten toivon että tekohengitetään vielä vähän, ihan vain siksi, että olen niin kiintynyt veljeksiin. Game of Thrones jäi jännään kohtaan ja sarjassa on kyllä hyytävä ja inha tunnelma, tietynlaista pahuutta ja intensiteettiä. Seuraan ja nautin, mutta ei ole ihan suosikkejani.

    Nuori Morse sarjaa katselin ja aloitin sarjan Powers, jonka eka tuotantokausi oli hyvä, toinen ei vielä puraissut ilolla. Lisäksi Bloodlinen kakksotuotantokauden aloitan pian.

    Kivaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja toi oli sellainen erilainen kauhuleffa. Ihan hyvä, joskin hieman hidastempoinen. Juuh, en miekää malta päästää irti. Sama juttu, olen niin kovin kiintynyt näihin veljeksiin. :D Meille Game of Thrones on kova juttu, koska se on niin uskomattoman hyvin tehty sarja ja sit, ku sitä on kuvattu Espanjassa ja ja... :)

      Hei, noi täytyy kirjata ylös! :) Uudet sarjat kiinnostaa aina. :)

      Poista
  4. Ai niin ja kivaa päivää siullekin! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)