tiistai 4. lokakuuta 2016

RANTALOMA ESPANJASSA

Ensin mietin, että teenkö ollenkaan juttua lomastamme Saloussa. Sitten tulin toisiin ajatuksiin, sillä ajattelin voivani jakaa vinkkejä (ranta)loman viettoon Espanjassa oman kokemukseni kautta. Tässä tulee siis postaus meidän rantalomasta Espanjassa –kokemuksen syvällä rintaäänellä. Toivottavasti tästä joku saa itselleen vinkkiä ja jos ei muuta, niin ainakin pienen nojatuolimatkan Espanjaan!
 
Espanjahan ei ole vain Kanarian saaret, Baleaarit ja Aurinkorannikko, vaan mahdollisuuksia rantalomailuun on lukemattomia. 

Olisimme voineet valita jonkin noista edellä mainituista. Tai sitten suunnata vaikkapa Pohjois-Espanjaan, Baskimaahan, jossa esimerkiksi San Sebastian-kaupunki Atlantin äärellä olisi ollut erittäin mielenkiintoinen kohde. Myös Galician alueeseen olisi ollut kiva tutustua ja siellä tarkemmin Vigon ja Pontevedran kaupunkeihin.

Meidän kohteeksi kuitenkin valikoitui lopulta Costa Dorada, Salou, sillä se on kotikaupunkiamme Zaragozaa lähinnä oleva rantalomakohde. Tai jos ihan rehellisiä ollaan, niin Cambrils. Se on kuitenkin aivan Saloun vieressä, joten sitä ei edes välttämättä huomaa siirtyneensä jommankumman kaupungin puolelle. Niin vieri vieressä ne ovat! 

Niinpä puhun tässä postauksessa Salousta, tarkoittaen näitä molempia paikkoja.

Lisäksi oltiin kuitenkin syyskuussa, jolloin ei enää ole niin lämmintä kuin heinä-ja elokuussa, joten silloin ei ehkä ole paras idea mennä Pohjois-Espanjan rannoille. Jos siis haluaa nauttia rantalomailusta.

Salousta löytyy PortAventura–huvipuisto, jonka väittäisin tätä nykyä olevan Espanjan paras ja monipuolisin huvipuisto ja joka ehdottomasti on käymisen arvoinen paikka sellaiselle, joka huvipuistoista tykkää. PortAventusta olen kirjoittanut muutama vuosi takaperin tässä postauksessa klik

Lisäksi Salousta löytyy ainakin kaksi vesipuistoa (PortAventuran vesipuisto ja La Pineda). Näiden lisäksi siellä on upeaa meren rantaa niin pitkälle kuin silmä kantaa. Juuri meren ranta oli meille se juttu. 
Outlet matkan varrella
Matkaan lähdimme miehen autolla heti seuraavana päivänä Espanjaan tultuamme. Halusimme mennä Adidas Outlettiin, joten reitti valikoitui sen mukaan. Minä tein muutaman löydön; ostin uudet siniset kesäkengät, sinisen verkkaritakin ja sukkia. 

Juuri tästä Adidaksen Outletista halusin vinkata. Varta vasten sinne ei kannata mennä, mutta jos osuisi kätevästi reitin varrelle, niin silloin sinne kannattaa poiketa. Se on melko iso. Eniten vaihtoehtoja oli kengissä, mutta myös vaatteita oli paljon. Se on sitten eri asia, löytyykö kokoja. Minulla oli tuuria, sillä niin kengät kuin takki olivat kuin minulle tehtyjä. 

Lisäksi älypuhelin on paras liittolainen automatkoilla, sillä jälleen kerran Google Maps-sovellus oli kovassa käytössä. Idea on siinä, että wifi-yhteyden avulla saa ”ladattua” reitin puhelimeen ja vaikka sitten ei olisikaan ulkona nettiyhteyttä, niin kartta toimii silti GPS –laitteen lailla. Se neuvoo, missä kohdin pitää kääntyä ja siitä näkee, miten paljon aikaa on jäljellä ennen kohteeseen saapumista. Todella loistava keksintö! Ja mikä tärkeintä, sen avulla löytää perille heti ensimmäisellä yrittämällä ja aikaa säästyy. Puhumattakaan hermoista, jotka muuten olisivat voineet joutua koetukselle.

Esimerkiksi meidän automatkan aikana alkoi sataa! Lisäksi oli monta kohtaa, josta piti osata kääntyä, joten luojan lykky, meillä oli älypuhelimet matkassa. Ehdimmekin hotellille 15 minuuttia ennen ravintolan sulkeutumista, joten juuri sopivasti illalliselle. 

Majoituimme tässä hotellissa, joka on vain kiven heiton päässä meren rannasta. Ilmaisia parkkipaikkoja oli vaikka kuinka –ainakin näin syyskuun aikaan. Näinhän ei ollut viime vuonna matkatessamme Lloret de Marissa, jossa ei ollut yhden yhtä vapaata parkkipaikkaa ja lopulta jouduimme ”vuokraamaan” parkkipaikan Mercadonasta, mutta onneksi sopuhintaa. Kikka, josta muistaakseni vinkkasin teillekin. 

Hotellihuoneet ovat todella kivoja ja sieltä löytyy kaikki tarvittava. Tällä viittaan tietenkin minun kuuluisiin hotellikriteereihini ja ne tämä hotelli täytti leikiten. Jopa hinnan osalta, sillä meillä oli puolihoito ja silloin raaskii maksaa pikkuisen enemmän. 

Puolihoito on kätevä silloin, kun on tiukka budjetti ja tiukka aikataulu. 

Huoneestamme löytyi jopa parveke, josta meillä oli näkymä uima-altaille ja hotellin terassille. Pystyimme siis seuraamaan illan ohjelmanumeroita suoraan parvekkeelta, vaikka toki yhden illlan olimme hetken aikaa drinkeillä hotellin baarissa ja näimme taikurin ja hänen esityksensä. 

Erikoisen tästä majoituksesta teki sen, että olin asiakkaana tässä hotellissa, kun aikaisemmin olen ollut eräässä toisessa saman ketjun hotellissa työntekijänä. Siinä mielessä tuntui vähän oudolta. Koska juuri tämä hotelli oli minulle ennestään tuntematon, niin oli helppo päästä lomafiilikseen.

Kaiken kaikkiaan voin suositella lämpimästi H10-hotelliketjun hotelleja, joita löytyy Espanjasta paljon.
Merta, aurinkoa ja pilviä
Perjantai-päivä meni kokonaan meren rannalla. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Rannalla ollessa parasta onkin lepäily, jolloin voi syventyä lukemiseen, musiikin kuunteluun tai vaan olla tekemättä mitään.

Seuraava päivä ei ollut niin hyvä sään osalta, sillä aurinko oli pilvessä ja silloin huomaa, ettei rannallakaan tee mieli olla. Rannat ammottivatkin tyhjyyttään. Teimme 12 km lenkin, joten uudet kengät joutuivat kovaan käyttöön heti ensi metreiltä asti.
Seuraavana päivänä oli kotiin lähdön aika. Paitsi että juuri silloin aurinko paistoi jälleen täydeltä terältä. Menimme rannalle vielä joksikin aikaa, ennen kuin ihan oikeasti jouduimme karistamaan Saloun hiekat jaloistamme ja suunta takaisin Zaragozaan. 

Arvaatte varmaan, että poikkesimme uudestaan siinä Adidas Outletissä. Se on, hieman yllättäen, auki myös sunnuntaisin. Tällä kertaa kekkasimme, että sieltä löytyy myös vessat. Täydellinen taukopaikka siis! Tosin Espanjassa ollessa kannattaa totutella siihen, että kuljettaa aina omat paperit mukana… Näin pikku vinkkinä. ;)

Adidas Outletista ostin vielä sandaalit. Mieskin olisi halunnut, mutta ei ollut kokoja. 

Loppumatka sujui hyvin! Pahoittelut, että kuvia on näin vähän. Nämä tosiaan on minun ainoat kuvat tuolta matkalta. Joskus ei vaan tule kuvattua. Ehkä se on hyvä merkki ainakin siinä mielessä, että oikeasti olen keskittynyt itse lomaan! ;)

Onko sinulle Salou tuttu paikka? Tai joku muu rantakohde Espanjassa, jota haluaisit suositella?
post signature

2 kommenttia:

  1. Itse en ole Saloussa käynyt mutta kaverimme kävivät juuri kesällä siellä. Eivät kovin tykänneet, meinasivat että oli aika tylsä ja likainen paikka verrattuna Barcelonaan. He ovat siis sitä ennen käyneet Barcelonassa pari kertaa.
    Mutta lämmintähän ja ihanaa rantaa siellä näkyy olevan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh! :D Ois kiva tietää enemmän heidän reissustaan. :P Sehän on selvä, että Barcelonassa on enemmän kaikkea, sehän on suurkaupunki. Mut rantalomakohteena Salou mielestäni päihittää Barcelonan.Saloun rannat tuntuvat rauhallisemmilta ja turvallisemmilta. :) Monet tuntemani espanjalaiset eivät edes miellä Barcelonaa rantalomakohteeksi, vaan se on juurikin enemmän kaupunkimatkakohde. Salou voi olla siinä mielessä tylsä, ettei siellä ole mitään mielenkiintoisia historiallisia nähtävyyksiä, vaan matkailu painottuu tosiaan ranta/PortAventura/vesipuistot-akselille, vaikka taitaa siellä olla muutakin esim. seikkailupuisto, mutta niistä minulla ei ole kokemusta. PortAventuraa suosittelen lämpimästi! :) Ihan paras huvipuisto. :) Oi, kyllä oli lämmintä ja mukavat rannat! :) Ps. Kiitos muuten siitä kielikurssista, tänään kirjauduin venäjän kurssille ja aloitan kohta opiskelun. :) Mukavaa viikon jatkoa, Matkatar! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)