sunnuntai 16. syyskuuta 2018

PAMPLONA –ERNEST HEMINGWAYN JALANJÄLJILLÄ

Rakastuin Pamplonaan ensisilmäyksellä, kun matkustin sinne ensimmäistä kertaa.

Nyt palasin Pamplonaan, sillä siellä asuu minun hyvä ystäväni. Tutustuin häneen Zaragozassa. Vaikka tiemme erkanivat, hän muutti Pamplonaan ja minä puolestaan Teneriffalle, olemme silti pitäneet yhteyttä.

Sanomattakin oli siis selvää, että Pamplonaan oli palattava. Matkasin Madridista Pamplonaan junalla. Asemalla ystäväni olikin jo vastassa ja auttoi painavan matkalaukkuni kanssa.

Pamplonassa minulla oli vallan ihanaa! Aika kului kuin siivillä. Söimme hyvin, näimme ystäviä, lenkkeilimme. Värjäsin hiukseni sinisiksi.
Halusin ihan ehdottomasti mennä tervehtimään Ernest Hemingwaytä.

Olen suuri Ernest Hemingwayn ihailija. Ajatellessani hänen erikoista elämäänsä ja traagista loppuaan, kyynel kihoaa silmäkulmaani. Olemme kaksi täysin eri henkilöä, täysin eri aikakausilta. Ja silti minusta tuntuu, että meillä on niin paljon yhteistä! Ernest Hemingway oli yhdysvaltalainen toimittaja ja kirjailija. Hän osallistui ensimmäiseen ja toiseen maailmansotaan ja jopa espanjan sisällissotaan. Ernest oli naimisissa neljä kertaa ja asui elämänsä aikana mm. Pariissa ja Espanjassa. 

Pikkuhiljaa, kuin varkain, Ernest Hemingway on ilmestynyt elämääni. Muistan, kun istuin lentokentällä ja näin erään tytön lukevan kirjaa. Siinä luki kissankokoisilla kirjaimilla Hemingway. Myöhemmin eräällä toisella matkalla Budapestissa majoituimme teemahotellissa 20 –ja 30 –luvun henkeen. Meille osui huone, jonka seinällä oli maalaus Hemingwaystä. En itse vielä tuolloin ollut kovin innoissani Hemingway –huoneesta, minkä takia en sitä myöskään silloisessa postauksessani maininnut, vaikka muuten niin huone kuin hotelli olivat mieleen.

Myöhemmin sain lahjaksi Ernest Hemingwayn kirjoittaman kirjan, kävin Pamplonassa ja luin hänen elämästään. Vain yllättyäkseni, miten paljon meillä on yhteistä kuten kirjoittaminen, olemme molemmat asuneet niin Pariisissa kuin Espanjassa. Meillä on vieläkin enemmän yhtäläisyyksiä, joita en nyt tässä ala erittelemään, vaan pidän ne itselläni. Tuolloin hän todella sulatti tämän tytön sydämen. 
Café Iruña
Ernest Hemingway –patsas löytyy aivan Pamplonan keskustassa sijaitsevasta kahvila Iruñasta, joka henkii historian havinaa. Se on legendaarinen baari, joka on säilyttänyt entisajan lumon. Astuessa sisään kahvilaan, tuntuu kuin matkustaisi ajassa taaksepäin.
Meillä tosin vierailu alkoi ehkä vähän väärällä jalalla, sillä kahvilan työntekijät eivät olleet ystävällisimmästä päästä. Ostimme juomat tiskiltä ja olisimme menneet terassille, mutta tarjoilija ei antanut, minkä voin ymmärtää. Tarjouduimme maksamaan ekstraa, mutta siihen tarjoilija ei suostunut. Juomat olisi pitänyt palauttaa ja kuitti perua, mennä terassille ja tilata uudestaan. Eli kaikkein monimutkaisimman kautta! Eräs toinenkin asiakas ihmetteli tarjoilijan käytöstä. Joimme siis juomamme seisaaltaan.
Pyysimme avaimen, jolla pääsee sisään Ernest Hemingwayn nurkkaukseen, eli pieneen baariin kahvilan takaosassa. Siellä otimme kuvia. Kuvissa näkyi jotain vaaleaa ja vitsailin ystävälleni, että se on se Ernest Hemingwayn haamu.
Sitten tapahtui jotain kummallista...Mikä aluksi vaikutti ihan tavalliselta jutulta. Ystäväni löysi penkiltä mustekynän. Hän huikkasi iloisesti ”Hei, minä löysin kynän!”. Ja laittoi sen laukkuun. Unohdimme koko asian. Kunnes myöhemmin, lähdön hetkellä ystäväni antoi tuon kynän minulle. Kokeilin sitä heti ja totesin, että se on juuri sellainen, jota voin käyttää sarjakuvien teossa ja jopa parempi. Siinä on todella musta muste.

Se hetki tuntui jotenkin maagiselta, selittämättömältä. Tuntui kuin se olisi ollut viesti korkeammalta taholta tai kenties Ernest Hemingwayltä itseltään! Pieni asia, mutta niin merkityksellinen. Koen, että olen oikealla tiellä ja sain siitä vahvistuksen tämän kynän muodossa.

Tämän jälkeen jatkoin matkaani San Sebastiániin, jossa olen tätä kirjoittaessa. Mutta se on kokonaan toinen tarina ja siitä lisää ensi viikolla... 

Oletko käynyt Pamplonassa? Oletko lukenut Ernest Hemingwayn kirjoja? 
post signature

4 kommenttia:

  1. Olipa kiva postaus! Suhteestasi Hemingwayhin oli mukava lukea; itse opiskelin englantia ja kirjallisuutta yliopistossa, ja monet rakastetut kirjailijat tulivat minulle eräänlaisena pakkopullana. Opettajat hehkuttivat heitä niin, että monistakaan teoksista ei ehtinyt viehättyä itse. Huomasin, että moni muu opiskelija tunsi samoin, joten en ollut asiasta huolissani. Vasta myöhemmin pystyin lähestymään tiettyjä kirjailijoita neutraalilta pohjalta ja päättämään, mitä heistä oikeasti ajattelen vai ajattelenko juuri heistä mitään. Siksikin oli kiehtovaa lukea postaustasi tällaisesta aiheesta! Mustekynä oli varmasti merkki, ja olet nyt oikealla tiellä elämässäsi. :)

    On muutenkin kiinnostavaa seurata tämänkertaista matkaasi, paljon tsemppiä majoittumisiin ym.! Tosi hienoa, että sait yhdysvaltalaisen kiinni (edelliseen postaukseesi vedoten).

    Hienot hiukset muuten! Minäkin yleensä aina esim. leikkaan 20 cm hiuksista pois silloin kun elämässä on muutenkin menossa muutoksen tuulet. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta ja ajatuksella kirjoitetusta kommentista, jota oli todella mielenkiintoista lukea! Kiitos tsempeistä ja heti kun pääsen koneellani nettiin, niin mielelläni kirjoitan matkastani lisää. Toki edelleen pienellä varauksella suhtaudun tähän yhdysvaltalaiseen, ennen kuin nähdään livenä, mutta vahvasti näyttää siltä, että pääkaupunki kutsuu. :) Kiitos paljon, kivaa vaihtelua ja pianhan ne on taas yhtä vaaleat kuin ennenkin. Joo, toi kynä oli merkki, olen ihan varma. Katsoin äsken kynää, siinä on numero 207! 2.7.oli Ernestin kuolinpvä. Entä tykkäsitkös sie lopulta Hemingwayn kirjoista? T:Vivi Vinna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa jännä tuo kynästä löytynyt numerokin! ;)

      Lukemani teokset ovat kyllä olleet hyviä, mutta tosifania minusta ei ainakaan vielä ole tullut. En tosin vielä ole lukenut häntä riittävästi, eli asiaan voi hyvinkin tulla muutos. :) Ihanaa reissun jatkoa!

      Poista
    2. Mielenkiintoista. :) Kiitos paljon! Reissu jatkuu ja ihan kohta postailen lisää. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)