MILLAISTA ON OLLA BLONDI ESPANJASSA?

Blondeilla on aina hauskempaa, sanotaan. Hiusteni oikea väri ei ole blondit, mutta olen ollut niin pitkään vaaleahiuksinen, etten enää osaa kuvitella muuta väriä itselleni. Tosin viime aikoina olen kyllä yrittänyt saada niistä luonnollisemmanväriset (lukuun ottamatta sitä paria viikkoa, jolloin minulla oli siniset hiukset), mutta aina minusta tulee blondi. Ei sillä, vielä edelleen viihdyn vallan mainiosti blondina, vaikka Espanjassa ja etenkin täällä Teneriffalla huomio on taattu, hyvässä ja pahassa.

Kadulla moni kommentoi _ulkonäkökeskeisesti_ . Nuorempana sain ehkä jopa enemmän kommentteja, olin missä tahansa päin maata. Ne olivat niitä tyypillisiä lausahduksia: ”Guapa!” ”Rubia!” ”Princesa!" Minusta oli ihan huvittavaa kuulla noita huudahduksia ja kyllähän ne omalla tavallaan tekivät itsetunnolle hyvää. Kun kommentit vähenivät ja lopulta loppuivat, aloin jopa ihmetellä. Ajattelin, että ikä alkaa tehdä tehtävänsä. En tosiaan enää ole mikään tytöntyllerö. Toisaalta olen miettinyt sen liittyvän aikakauteen, jota parhaillaan elämme. Naiset ovat tasa-arvoisia miesten kanssa ja joissakin asioissa jopa enemmän. Nykypäivän mies ei enää uskalla sanoa mitään, kun ei tiedä minkälaisen täyslaidallisen saa naisen puolelta ja jos on oikein huono tuuri, niin voi joutua poliisin kanssa tekemisiin. Näin siis Espanjassa.

Suomessa kukaan mies taasen ei ole minulle koskaan ikinä huudellut kadulla mitään. Toisaalta en myöskään erotu Suomessa ulkonäöllisesti. Olen aivan tavallinen ”naapurintyttö”. Toissakesänä tavatessani pitkästä aikaa erästä miespuolista koulukaveria, hän totesi, että vuosien saatossa olen vain kaunistunut. Olen kuullut ihmisiltä, jotka eivät minua tunne entuudestaan, heidän luulleen minua paljon nuoremmaksi kuin todellisuudessa olen. Elleivät he sitten ole sanoneet sitä kohteliaisuudesta. ;)

Mitä tulee ulkonäkökeskeisiin kommentteihin, niin monesti on tullut ajateltua: "Luojan kiitos ulkonäkö on kaikista vähiten mielenkiintoisin ominaisuus minussa." 

Teneriffa onkin sitten ihan oma lukunsa. Tuntui kuin olisin ollut joku julkkis, kun esimerkiksi viime talvena sain todella paljon huomiota. Se oli huvittavaa, kunnes se alkoi rasittaa. Teneriffalla ylipäänsä ihmiset olivat todella ystävällisiä. Sitten mietin, että ovatko he oikeasti näin ystävällisiä vai onko tähän joku koira haudattuna? Onko ystävällisyys joku naamio? 

Huomasin myös, että Teneriffalla jopa suomalaisetkin ovat ystävällisiä, niin turistit kuin saarella asuvat. Pikku hiljaa näin kolikon toisen puolen. Esimerkiksi viimetalvisessa työpaikassani hotellinjohtaja sai sellaiset raivarit, että asiakkaatkin hätkähtivät. Onneksi taasen suomalaiset ovat osoittautuneet juuri niin mahtavaksi tyypeiksi kuin tavatessani heidät ensimmäistä kertaa.

Viime aikoina täällä Teneriffalla minulle on sattunut melkoisen huvittavia tapauksia. Ollessani vielä siinä pienessä kylässä, menin bussipysäkille, johon on matkaa vain 200 metriä. Arvatkaa mitä kaikkea tuolla matkalla ehti tapahtua? Yllättävän paljon. Ensin minua vastaan ajoi auto, jossa ikkuna oli auki ja kuljettaja, mies yllättäen, näki minut ja huusi ”Guapa”. Seuraavaksi ajoi ohi auto, jossa oli kaksi nuorempaa miestä. He tööttäsivät. Tulin bussipysäkille, jossa oli espanjalainen keski-ikäinen nainen. Juttelimme niitä näitä. Hetken päästä paikalle tuli espanjalainen iäkäs mies, joka tunsi naisen entuudestaan ja kysyi tältä puhunko espanjaa. Nainen sanoi ”ei” ja samalla iski minulle silmää. Espanjalainen mies alkoi kommentoida minun ulkonäköä tyyliin ”onpa siinä kaunis nainen”. Lopputulemana minulla ei enää pitänyt pokka ja lopulta höpöttelin seniorin kanssa niitä näitä, espanjaksi tietenkin.

Lopulta pääsin muuttamaan maalta kaupunkiin ”ihmisten ilmoille”. Niin huvittavalta kuin kuulostaakin, niin Teneriffallakin on vielä tosiaan maaseutua ja kyliä. Joissakin asioissa Teneriffa tuntuu jääneen ajastaan jälkeen. Kaupungissa olen vain yksi muiden ihmisten joukossa. Silti tuntuu, että moni katsoo, mutta ei sano mitään. Ehkä parempi niin! Minusta siis näkee selvästi, että olen ulkomaalainen ja moni yllättyy siitä, miten hyvin puhun espanjaa. 

Miksi ulkonäköä kommentoidaan?
Espanja on ulkonäkökeskeinen maa, kun taas Suomi ei. Täällä ihmiset pääsääntöisesti panostavat pukeutumiseen ja ulkonäköönsä, myös minä. Täällä ihmisiä ei yhtään hävetä kommentoida ulkonäköä. 

Eräskin espanjalainen mummeli kommentoi minut nähtyään: "En ole koskaan elämässäni nähnyt noin valkoisia jalkoja." Niin varmaan, kun Kanarialla kaikki ovat ruskeita kuin pavut!

Suomessa ulkonäön kommentoiminen on hyvin harvinaista. Jos sitä kommentoidaan, niin kokemukseni mukaan asialla ovat joko kaverit tai sitten kahdenkesken. Ei kuitenkaan koskaan kadulla, yllättäen niin kuin Espanjassa.

Yöelämää
Olen ollut vasta kaksi viikkoa Santa Cruzissa ja pääsin osallistumaan syntymäpäiväjuhliin! Menimme illalliselle ja siitä jatkoimme yöelämään. Nautin parit drinkit. Espanjalaiseen tapaan kiersimme useammassa paikassa, joista kaksi viimeisintä jäi mieleen. Niistä toiseksiviimeinen ei ollut kovin kiva paikka, koska oli liian kuuma ja suurin osa miehiä ja heistä muutama ihmetyyppi, joka yhtäkkiä tulee viereen tanssimaan. Ei näin, miehet!

Seuraava paikka oli huomattavasti mielenkiintoisempi ja siellä olimme loppuun asti. Siellä sai olla suhkot rauhassa omassa porukassa. Yksi englantilainen tuli humalassa juttelemaan, mutta hänen puheestaan ei olisi saanut erkkikään selvää, joten keskustelu loppui lyhyeen.

Huomasin, että meitä vaaleahiuksisia oli vähän. Ja minä olin varmaankin nuorin vaaleahiuksinen nainen. Sain kuitenkin olla rauhassa!

Vasta ulkona, kun olimme jo lähtöä tekemässä, juttelimme yhden naisen ja miehen kanssa. Tässä vaiheessa osa meidän porukastamme oli lähtenyt jo nukkumaan. Kävimme vielä pizzalla ja vaihdoimme numerot. Olin kämpillä klo 5.30 ja ihmettelin, miten se aika menikin niin nopeasti.

Santa Cruzin yöelämästä jäi siis positiivinen tunne pääasiassa. Positiivista oli myös tutustua uuteen ihmiseen, koska haluan saada uusia tuttavuuksia kaverimielessä. Ennen tätä olin varma, ettei nykyään enää tutustuta baareissa ja diskoissa, koska kaikki menevät omissa porukoissaan ja netti. Ja etenkin se paljon puhuttu Tinder. Kaikki puhuvat Tinderistä. Olen kuullut, että sieltä voi löytyä se elämän rakkaus, seksiseuraa tai ihan vaan kavereita. En ole silti edelleenkään kovin vakuuttunut Tinderistä. Minusta olisi jotenkin niin paljon jännittävämpää tutustua kasvotusten, niin kuin ennen vanhaan. 

Nyt olen myös mielenkiintoisessa vaiheessa. Haluan tutustua muihin ihmisiin, mutta ainoastaan kaverimielessä. Aion yrittää selviytyä ilman teknologiaa. Katsotaan, miten minun käy. Tällä viikolla minut on muuten kutsuttu Halloween-kekkereihin! Minut kutsui mies, jota en ole itse tavannut kasvotusten, mutta hän on ystävän ystävä ja amerikkalainen (ei kuitenkaan se sama, jonka alun perin piti vuokrata minulle huone). Tulen varmasti kertomaan noista bileistä täällä, joten olkaas kuulolla.

Onko sinulla vastaavanlaisia kokemuksia ulkomailta tai Suomesta?