perjantai 19. lokakuuta 2018

SANTA CRUZ

Olen ollut nyt muutaman päivän chicharrera, joka tarkoittaa santacruzilaista. Muutin sunnuntaina etelästä tänne pohjoiseen, pikkuisesta hieman eristyksissä olevasta kylästä kaupunkiin ja palvelujen äärelle. Sää oli ihan hullu. Ensin satoi, sitten paistoi aurinko ja lopulta oli pilvistä, kunnes alkoi taas sataa tihkuttaa. Ja kaikki tämä tosiaan Santa Cruzissa yhden päivän aikana!

Sateenkaari ilmestyi, löytyyköhän sen päästä aarre? ;)
Tulin Santa Cruziin, Teneriffan pääkaupunkiin, ystäväni kyydillä. Onneksi. Minulla oli nimittäin pieni muuttokuorma ja voi vaan ihmetellä, miten selvisin yksinäni Teneriffalle viime talvena? Muuttaminen on kamalaa! Kukapa siitä tykkäisi? Mukanani minulla oli kaksi isoa matkalaukkua, reppu, kolme isoa laukkua ja käsilaukku. Muutto oli ehdottomasti kaiken sen arvoinen, vaikka en vielä tiedä, miten pitkäksi aikaa jään tänne. Ja kun palaan Suomeen, niin mitä ihmettä teen tavaroideni kanssa?! Apua!

Onneksi asia ei ole ajankohtainen. Elän nyt päivän kerrallaan ja tulevaisuus on avoin.
Sunnuntaina muutama tunti hujahti huonetta järjestellessä ja matkalaukkuja purkaen. Minulla on kämppäkaverina todella kiva, melkein samanikäinen nainen. Meidän kämppä on todella viihtyisä, asuinalue erinomainen ja kaiken kaikkiaan en voisi olla tyytyväisempi, miten asiat lopulta järjestyivät.

Kämppäkaverini vei minut kaupunkikierrokselle ja esitteli paikkoja, jotka osan jo tunsinkin entuudestaan. Reittimme kulki ostoskeskuksesta kaupungin keskustaan, jossa piipahdimme nauttimassa juomista eräässä paikassa. Sieltä menimme satamaan, jossa näimme todella hulppean jahdin. Googletimme ja se oli _tietenkin_ erään raharikkaan -pelkästään tuon hulppean luksusjahdin arvo oli 120 miljoonaa!

24 / 7 kirjasto
Parasta tässä asuinalueessani on, että se on lähellä kaikkea. Erityisesti mieleeni on kirjasto, joka on avoinna joka päivä 24 h. Itse rakennus on todella kaunis ja suuret lamput varastavat huomion. Sisällä on todella paljon tilaa, pöytiä lukemattomia vieri vieressä ja työskentelemään voi mennä silloin, kun itselle parhaiten sopii. Pöydästä löytyy pistorasia ja lamppu. Rakennuksessa on ilmainen nettiyhteys, tosin viimeksi se ei valitettavasti toiminut. 
Kysyin apua infossa ajatellen, että vika on minun tietokoneessa ja puhelimessa. Loppujen lopuksi näytti siltä, kuin vika olisi ollut heidän nettiyhteydessään. Infon nainen ei osannut auttaa enempää, sillä hänhän itse pääsi ongelmitta nettiin ja epäili, että nyt on liian paljon ihmisiä nettiyhteyttä käyttämässä. Hän neuvoikin menemään kahvilaan ja käyttämään heidän salasanan takana olevaa nettiyhteyttä.
Menin siis kahvilaan. Tilasin kahvin ja pyysin salasanan wifiin. Tarjoilija kertoi, ettei voi antaa salasanaa, sillä kyseinen nettiyhteys on vain työntekijöille. Olin ihmeissäni! Totta kai ymmärrän, ettei voi, mutta miten vieressä, samassa rakennuksessa olevassa infopisteessä tätä ei tiedetty?

Näin siis ”menetin” aikaa, mutta tulipahan toisaalta tehtyä pikku lenkki. Kotona googletin, mitä tehdä tällaisen ongelman sattuessa ja jos seuraavan kerran käy näin, niin tiedän mitä voisin yrittää tehdä.

Minähän inhoan ajan menettämistä. Jos joudun menemään johonkin paikkaan turhaan. Jos selailen nettiä ilman rumboa. Ei, ei, ei. Yritän päästä kaikista aikaavievistä jutuista ja keskittyä niihin asioihin, jotka ovat minun elämässä prioriteetteja. 

Arkirutiini

Kaikista hankalinta onkin oman arkirutiinin löytäminen, joka vaatii itsekuria. Tavallaan olen nyt ensimmäistä kertaa oikeasti yksin tilanteessa, jossa minun pitää selvitä yksin. Ei ole vaihtoehtoja. Ei ole perhettä ja perheen tukea, ei ole miljoonia pankkitilillä, eikä minulla ole edes ns. tavallista työtä. Ainoa tulonlähteeni on tekemäni lehtijutut ja sarjakuvat, jos saan niitä myydyksi. JOS…
Olen siis ihan syystäkin hieman hämilläni ja peloissani. Olen hyvä myyjä silloin, kun työskentelen toiselle tai olen liikkeessä myymässä, mutta omaa taidetta ja artikkeleita on vaikea myydä, vaikka tiedän olevani hyvä. Sitten iskee se tunne, olenko kuitenkaan riittävän hyvä? Monesti on sellainen tunne, että olen keskinkertaisen hyvä monessakin asiassa, mutta en kuitenkaan paras yhdessäkään.

Etsin täältä myös koko ajan osa-aikatyötä, jonka voi yhdistää kirjoittamiseen. Aloitin kuntosalin, jossa olen käynyt nyt päivittäin. Siellä on sauna, joten toivon pääseväni saunaan!
Minulla on siis asiat todella hyvin! En voi valittaa ja olen kiitollinen, että ainakin nyt voin keskittyä omien tekstien tekemiseen, opiskeluun (teen paria verkkokurssia) ja liikkumiseen. Minulla on katto pään päällä ja ruokaa. Ja onhan minulla ystäviä, vaikka ovatkin toisella puolella saarta.

Minulla on tunne, että kyllä asiat järjestyvät (tätä tunnetta minulla ei ollut Zaragozassa) ja varmasti ajan kanssa löydän ystäviä myös Santa Cruzista. Suomeen voi palata aina. Ainakin jouluna olen Suomeen menossa ja kesällä myös. 
Nyt olen vain sellaisessa vaiheessa elämää, että pakko piirtää ne sadat ideat paperille, pakko kirjoittaa artikkelit ja tekstit. Mielestäni se on tavoittelemisen arvoinen asia ja vaikka nyt on tiukkaa rahallisesti, niin kyllä tämä kaikki on sen arvoista. 

Teneriffalle tulin hakemaan muutosta, inspiraation lähdettä ja kylmää pakoon. Kun on monta vuotta asunut Espanjassa ja kesät Suomessa, niin väkisinkin syksyllä tulee se tunne, että pakko lähteä. Ja niin minä lähdin. 

Oletko sinä ollut joskus vastaavanlaisessa tilanteessa? Olisi kiva kuulla kokemukseksi!  
post signature

4 kommenttia:

  1. Heti takerrun tuohon chicharreraan... Ainakin Gran Canarialla puhuvat teneriffalaisista yleisesti chicharrero / -a. Voisko siinä saaren sisällä olla sama, kuin "meillä" laspalmasilaiset ovat "los rusos"...

    Mulla asiat lutviutui aika nopsaan, kun aikanaan muutin Kanarialle. Kaksi viikkoa ja mulla oli työ, kuukausi ja mulla oli vuokrakämppä. Reilu kaksi kuukautta ja mulla oli mies... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, totta kai saa takertua! :D Yleensä minulla on tapana tarkastaa tällaiset faktat ennen postauksen julkaisua. Tosiaan moni ajattelee, että sillä viitataan koko saaren asukkaisiin ja nykypäivänä sitä käytetään siinä yhteydessä, vaikka se nimenomaan tarkoittaa santacruzilaista. Teneriffalainen olisi tinerfeño.


      Siullakin meni tosi kivasti, noin nopsaan! Ajatella! :D Hihih, toivottavasti minäkin saisin nuo asiat järjestykseen ja yhtä hyvälle mallille, mutta miehen voin skipata. Yksin on hyvä olla ja voi keskittyä omiin juttuihin. :)

      Poista
    2. No onpas mielenkiintoista. Grancanarialaiset tosiaan kutsuvat chicoiksi kaikkia teneriffalaisia, vaikka tosiaan se ihan oikea muotohan on tuo tinerfeño. Me taas ollaan teille canarión / canariona.
      Toisillekin saarille on omat asukkinsa, lanzarotelaiset ovat conejero ja fuerteventuralaiset majorero.

      Poista
    3. On kyllä tosi mielenkiintoista! :) Noita Lanzaroten ja Fuerteventuran asukkaiden nimityksiä ei kyllä ois voinu mitenkään arvata! xD

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)