ASIOILLA ON TAPANA JÄRJESTYÄ... VAI ONKO?

Joskus elämässä on aikoja, jolloin ollaan pohjalla ja oikein kunnolla. Elämä ei todellakaan ole ollut ruusuilla tanssimista. Oli aika, jolloin minulla oli stressiä, vaikka en ollut töissä. Silti työ tai pikemminkin sen puute oli stressin syy. Se näkyi jopa ihollani, kun minulle puhkesi akne, joka puolestaan jätti pysyvät jäljet. Siitäkin on nyt kuusi vuotta aikaa. Pari edellistä vuotta oli ihan oma lukunsa. Vaikkei se näkynyt iholla, oli se omalta osaltaan haastavaa aikaa.  

Vaikeina aikoina moni on varmasti kuullut sanonnan ”asioilla on tapana järjestyä”. Hyväntahtoinen lausahdus, jolla kommentoija haluaa lohduttaa. Mutta mitä jos asiat eivät vain järjesty? 

Minulla meni aikaa hukkaan, kun uskoin asioiden järjestyvän. Ensinnäkään eivät järjesty, jos niitä ei laita järjestymään. Mutta vaikka kuinka yritin… Asiat eivät vain järjestyneet! Silloin tuo klisee lähinnä ärsytti. Nyt uskon, että asioiden piti mennä juuri niin kuin oli tarkoitettu. Jopa sillä, miksi olin Zaragozassa jumissa niin pitkään.  

”Asioilla on tapana järjestyä” pitää paikkansa. Se tarkoittaa sitä, että yleensä asiat järjestyvät. Niin ei käy, jos olet väärässä paikassa, väärän ihmisen kanssa ja / tai väärään aikaan. Asiat järjestyvät, jos niin on tarkoitettu.

Minulla on teoria. Uskon, että 90% elämässä on meidän omaa aikaansaannosta. Siinä mielessä jokainen on tavallaan oman onnensa seppä. Mutta se 10%... Se on kohtaloa. Olen varma, että meidän jokaisen elämässä on johdatusta ja se vie meitä johonkin tiettyyn suuntaan. Tai niitä pieniä, suuria uskomattomalta tuntuvia sattumuksia, jotka eivät sitten lopulta olleetkaan sattumaa.

Vertauskuvana vaikkapa Sen Oikean löytäminen: jos et olisi ollut juuri tiettynä päivänä, tiettyyn aikaan, tietyssä paikassa… Ette olisi koskaan tavanneet! Eikö ole ihmeellistä, miten pienestä se on kiinni..? Että tutustumme johonkin ihmiseen, jolla lopulta on merkittävä rooli elämässämme.

Erityisen paljon tykkään ajatella elämää junamatkana. Me olemme junassa ja ihmiset, jotka tulevat junaan, ovat kanssamatkustajia elämämme matkalla. Osa jää pois, mutta osa jatkaa kanssamme päätepysäkille asti.

Asuessani Zaragozassa asiat eivät järjestyneet. Elämäni tuntui olevan tuulimyllyjä vastaan taistelua. Minun oli aika jäädä pois junasta ja jatkaa matkaa toiseen suuntaan. Yksin.

Muutin Teneriffalle. Se tuntui alusta asti juuri oikealta paikalta. Olen edelleen Teneriffalla. Minusta tuntuu yhä vahvemmin siltä, että voisin asettua tänne. Tämä on ihana paikka ja näen itseni päivä päivemmältä enemmän saaren asukkina.

Sain tästä kaksi "merkkiä". Voi kuulostaa aivan hullulta. Olin tässä yksi päivä palaamassa Santa Cruziin patikointireissulta. Pysähdyimme kahville erääseen näköalaravintolaan. Sieltä oli niin upeat maisemat iltapäivän auringossa halki vehreiden kukkuloiden meren siintäessä. Ja silloin yhtäkkiä muistin. 

Muistin unen, jonka olin nähnyt kauan, kauan sitten ollessani ehkä 10-vuotias. Siinä olin vehreillä kukkoloilla ja aurinko paistoi. Uni jäi mieleen, koska olin siinä niin onnellinen. Se oli yksi elämäni ihanimmista unista.

Ja nyt tuo maisema oli edessäni elävässä elämässä. Prikulleen kuin siinä minun unessani. Ja silloin muistin tuon unen. Muistin sen tarkalleen ja oli jotenkin uskomatonta tajuta olevansa oikeassa paikassa. Ei sitä tunnetta voi sanoin selittää, mutta tunnen erittäin vahvasti kuuluvani tänne.

Toinen merkki tuli itse asiassa saman matkan aikana, kun liikennemerkissä näkyi Santa Cruz 23 km ja sitten toinen paikka (jonka nimeä en nyt muista) ja 4 km. Minun syntymäaika. Se toi ikään kuin vahvistuksen vahvistuksen päälle: olen oikeassa paikassa.

Joku voisi tietenkin todeta, että niitä merkkejä näkyy, jos haluaa niitä nähdä. Voi tietenkin olla... Mutta minulle on viime aikoina sattunut niin ihmeellisiä asioita, joista olen tänne blogiinkiin kertonut, että en yksinkertaisesti voi olla uskomatta näihin. Ja eikö tärkeintä ole se, miltä itsestä tuntuu?

Totta kai minulla on omat murheeni esimerkiksi rahaan liittyen. Kuluja on joka kuukausi, mutta tuloja ei. Opiskelen tavoitteenani elää kirjoittamisella.  Pieni pelko nostaa päätään ja kuiskuttelee: ”mitä jos taas epäonnistun?” ”miten selviän?” ”tulenko maitojunalla Suomeen?”.

Nyt tuo ”asioilla on tapana järjestyä” tuntuu lohdulliselta. Nyt uskon löytäneeni oman paikkani täältä Teneriffalta. Varsinkin noiden merkkien jälkeen. 

Minulla on aivan ihana kämppis, joka ei millään haluaisi päästää minua takaisin Suomeen. Ja kyllä minäkin olisin täällä Teneriffalla kaikkein mieluiten, jos saisin valita. Kämppikseni kertoi, miten asuintoverin löytäminen on tuuripeliä ja hyvän kämppiksen saaminen on kuin lottovoitto. Hän onkin tehnyt kaikkensa auttaakseen minua valitsemallani tiellä, enkä voisi olla kiitollisempi. Myös ystäväni tällä saarella tukevat ja tsemppaavat kaikin tavoin.

Ja silti kohta pitäisi tietää, olenko tulossa Suomeen vai en… Pian minun todellakin pitäisi saada töitä tai voida elää freelancena voidakseni jäädä.

Ja sitten se asioilla on tapana järjestyä… Olen jotenkin aina uskonut Teneriffaan. Että tämä on juuri oikea paikka elämänmuutokseen, että tässä saaressa on jotain maagista, taianomaista… 

Ja tiedättekö mitä? Nyt todellakin näyttää siltä, että asiat järjestyvät. Tosin vielä en tiedä jäänkö tänne kesäksi, mutta ainakin toukokuuhun. En nyt uskalla tämän enempää paljastaa, mutta työrintamalla puhaltaa mielenkiintoiset tuulet ja odotan innolla uusia haasteita. 

Samalla tietenkin uudet kuviot jännittävät. Minua myös pelottaa, olenko riittävän hyvä. Taidan olla todella kova kritisoimaan itseäni… Tästä voisin kirjoittaa jopa kokonaisen postauksen… Mutta pitäkää peukkuja, että työasiat sujuisivat hyvin!

Ja muistakaa tarinan opetus… Asioilla ON tapana järjestyä!

Vai mitä mieltä sinä olet? Onko asioilla tapana järjestyä?