KOLUMNI: MITEN MATKA VOI MUUTTAA ELÄMÄSI

On jännää ajatella, miten joku tietty hetki, valinta tai jopa matka voi muuttaa koko elämäsi suunnan. 

Luin pari vuotta sitten kirjoittamani postauksen Mitä minulle kuuluu? Palasin niihin tunnelmiin ja hetkiin. Voin sanoa, että nuo kaksi Teneriffan matkaa muuttivat koko minun elämäni. 

Silloin yli kaksi vuotta takaperin minulla oli vaikeaa ja yritin etsiä vastauksia. Sattuman kautta törmäsin Internetissä Teneriffalla järjestettäviin yrittäjyystapahtumiin. 

Minulla oli heti alusta asti tunne, että sinne minun pitää mennä. Tunne oli niin vahva, etten voinut ohittaa sitä. En, vaikka minun piti hakea ja päästä seulan läpi. En, vaikka se tarkoitti rahallista ponnistusta.

Ja silti minä menin. 

Matkat, jotka muuttivat elämäni suunnan

Tuo tunne ei ollut turha, vaan sillä oli tarkoitus. Minun piti mennä Teneriffalle. Nuo matkat muuttivat elämäni suunnan. Kaikki ne tapaamani ihmiset, kaikki ne kokemani tilanteet… Mutta erityisesti yksi keskustelu teki minuun suuren vaikutuksen. Keskustelin erään henkilön kanssa niinkin syvällisestä aiheesta kuin elämänkumppanista. 

Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa, miten ihmeessä tuli juteltua tuntemattoman henkilön kanssa niinkin henkilökohtaisesta aiheesta. Joka tapauksessa se oli yksi niistä pienistä, suurista keskusteluista, jotka olisin toivonut käyneeni aikapäiviä sitten läpi. 

Keskustelu tuntemattoman ihmisen kanssa on silmiäavartavaa. Siinä me olimme me, kaksi ihmisistä pohtien asian eri puolia.

Sillä on nimittäin väliä kenen kanssa kuljet elämäsi, sillä kyseessä on elämäsi suurin matka: elämänpolku. Siksi elämänkumppanin tulee olla sellainen, joka tuo sinun parhaimmat puolesi esiin. Oikean elämänkumppanin kanssa katsotte samaan suuntaan ja toimitte tiiminä. Tahdotte samanlaisia asioita tulevaisuudelta ja olette samalla sivulla. 

Oikea elämäsi elämänkumppani ei raahaudu perässä, häntä ei tarvitse potkia perseelle tai maanitella. Oikean elämänkumppanin kanssa elämä on yhteinen matka, jännittävä, ihana seikkailu. Vaikka kumppanissasi ei olisi sinällään mitään vikaa, silti kaikki eivät ole parina yhteensopivia. Joskus on parempi olla vain ystäviä.

Tuo keskustelu avasi silmäni ja konkretisoi aavistukseni, jotka olivat pitkään pyörineet mielessä. Keskustelun kautta sain ikään kuin vahvistuksen päätökselle, jota olin lykännyt liian pitkään. En ollut uskaltanut ottaa ratkaisevaa askelta, koska olin pelkuri ja pitkään luulin, että näin oli hyvä. 

Miten ihmeessä en ollut koskaan ajatellut elämänkumppanin valintaa tältä kantilta? En ikinä edes ollut ajatellut sitä ns. valintana, vaan että me törmäämme johonkin tiettyyn henkilöön ja siinä henkilössä on vain sitä jotain ja parisuhde on silloin luonnollinen askel. Haluan samalla kuitenkin ajatella, ettei kukaan ihminen ole tullut elämäämme turhaan. Jokaisella on ollut oma tärkeä aikansa ja paikkansa. Juuri näiden ihmisten ansiosta olemme saaneet mahdollisuuden kasvaa.

Noiden matkojen jälkeen ryhdyin toimiin. Elämän ei kuulu olla jatkuvaa tuulimyllyjä vastaan taistelua! Elämän ei kuulu olla alakuloa. Elämän ei kuulu olla surusilmäisenä oloa. 

Sillä elämä on tehty elettäväksi. Meillä jokaisella on tarkoitus. Ja meidän jokaisen tulee kysyä jossain vaiheessa omaa elämäämme, mikä on meidän olemassaolomme tarkoitus? Kysy tämä kysymys itseltäsi. Mieluummin ennemmin kuin liian myöhään.

Viime torstaina palasin tuohon yrittäjyystapahtumaan, mutta ihan vain osana yleisöä. Yllätyksekseni tapasin niitä henkilöitä parin vuoden takaa ja sain onnitteluja. Minua onniteltiin, miten olen edistynyt. Näinä kahtena vuotena olen löytänyt oman polkuni kirjoittajana. Tänä vuonna olen mukana kahdessa kirjassa. Julkaisen minitarinoitani espanjalaisessa lehdessä. Tähän asti olen voinut elää kirjoittamisella. 

Eräs henkilö iloitsi: ”Muistatko, kun silloin kaksi vuotta sitten sanoin, että sinun pitäisi olla Teneriffalla?”. Totesin, että ne ovat vain pieniä askeleita ja kuka tietää, ehkäpä en kahden kuukauden kuluttua ole täällä enää. 

Teneriffan matkat eivät kuitenkaan ole ainoita merkittäviä matkoja. Nostaisin ihan yhtä tärkeäksi vuoden 2018 matkan, jolloin kuukauden ajan reissasin eri kaupungeissa ystävieni luona Suomessa ja Espanjassa. 

Silloin pohdin elämääni ja uskallanko ottaa ratkaisevaa askelta eli kirjoittajaksi ryhtymistä. Tuolla matkalla sain merkin kuin korkeammalta taholta. Ja se vahvisti uskoani, että minun tulee suuntautua kirjoittamiseen. Uskoni on niin vahva, etten enää näe itselleni muuta vaihtoehtoa. Vaikka joutuisin ojasta allikkoon, nyt tiedän oman olemassaoloni tarkoituksen.  

On jotenkin hassua, että olen joutunut kulkemaan näin pitkän ja tuskallisen matkan vain "keksiäkseni", mikä se minun juttuni on. Olen aina tiennyt sisimässäni olevani kirjoittaja, mutta vasta nyt ensimmäistä kertaa uskalsin ryhtyä siihen päätoimiseksi - kun minulla ei enää ollut muita vaihtoehtoja. 

Yritin viimeiseen asti etsiä jotain muuta, "tavallista" polkua. Mutta elämä antaa läksyjä yksi toisensa perään, kunnes viesti menee perille. 

Lopulta päätin uskaltaa kaikista niistä peloista huolimatta. Nykyisin ajattelen, että on paljon pahempaa olla yrittämättä.

Kahden vuoden jälkeen…

En kadu hetkeäkään. En kadu, että uskalsin tehdä muutoksen ja hypätä kohti tuntematonta. Enkä varsinkaan aio luovuttaa kirjoittamisen saralla. Päässäni pyörii ”jos kuljet helvetissä, jatka matkaasi”. 

Mutta miten jatkaa, jos tuntuu, että on umpikujassa?

Näen jatkuvasti upeita menestystarinoita ihmisistä, jotka esimerkiksi ensimmäisen yrittäjävuoden jälkeen paukuttelevat henkseleitä. Se on tietysti upeaa! Olisi vain upeaa, jos minäkin voisin päästä samaan pisteeseen. 

En kuitenkaan odota, että menestys tulisi minun luo. Päinvastoin. Jatkan etsimistä ja tekemistä. Minulle menestyminen on sitä, että voisin elää työlläni. Ja sitä tavoittelen, pienin askelin. Olen ajatellut, että jos tässä onnistun, aion auttaa muita. Vaikuttaa, että minun polkuni on se kaikista kivikkoisin ja kaikista mutkaisin. Jos minä onnistun tässä, kuka tahansa muukin onnistuu. 

Haaveena matka

Kun juuri nyt on haastavaa, olenkin miettinyt, voisiko matka auttaa?    

Parhaimmat ja mielenkiintoisimmat asiat tapahtuvat mukavuusalueen ulkopuolella. Matka voisi kirkastaa ajatuksia. Se voisi tuoda eteen uusia mahdollisuuksia. Olen aina ollut sitä mieltä, että matkailu avartaa ja sen tuomia kokemuksia ei mikään korvaa.

Ei ihme, että ajatus matkasta kutkuttaa yhä enemmän. Tunne on melkolailla samanlainen kuin silloin yli kaksi vuotta sitten. Silloinkin minusta tuntui, että minun lähdettävä... 

Tuo tunne ei varmastikaan tule ihan tyhjästä? 

Varsinkin, kun mietin, miten aikaisemmat matkani ovat auttaneet minua. Teneriffan matkani muuttivat koko elämäni suunnan. Matka Pamplonassa vahvisti minun olevan oikealla polulla. Ehkäpä nyt olisi aika kolmannelle matkalle maailman ääriin?

Nyt kysynkin sinulta, oletko ollut matkalla, joka on muuttanut elämääsi?