perjantai 5. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERIN 5.LUUKKU

Viikonloppu ja itsenäisyyspäivä kolkuttelevat jo oven takana, joten mikäs sen parempi syy kuin viettää hetki aikaa kynsien ihmeellisessä maailmassa ja taikoa upeat säihkykynnet. Itsenäisyyspäivän teemaan sopivasti tietenkin.
Kuva on lainattu netistä.
Olen viime aikoina käyttänyt kynsilakkoja yhä tiuhempaan tahtiin. Ensin huomasin, että se auttoi minut eroon pahasta tavastani, nimittäin kynsien pureskelusta. Enää ei tee ollenkaan mieli turmella kynsiä, kun ne ovat niin kauniit. On ihanaa, kun kynnet näyttävät huolitelluilta.

Erityisesti olen innostunut väreistä! Siinä missä alussa kokeilin varovaisilla sävyillä arastellen tummia, niin nyt minulta löytyy jopa tämän kauden tummanpuhuvat värit. Ennen esimerkiksi mustat kynnet tulivat kysymykseen vain Halloweenina, mutta nyt syksyyn ja talveen sekin tuntuu istuvan kuin nenä päähän.

Näin joulun tienoilla on kiva, jos kynsissä olisi myös säihkettä. Hilelakkoja on kaupoissa vaikka kuinka montaa eri väriä, mutta päätin testata olisiko mahdollista päästä vähemmällä ostamatta koko hyllyä tyhjäksi. 

Minulta kun sattuu jo löytymään melko kattava värivalikoima. No okei, sorruin ostamaan tummansinistä kynsilakkaa jonon jatkoksi. En vain voinut vastustaa. Huokailin pitkään Kikossa (luotto kynsilakkakauppani, meikeissä ja ihonhoidossa luotan Mary Kayhin) värirunsauden edessä ja koska olin jo pidemmän aikaa haaveillut sinisistä kynsistä, niin annoin kiusaukselle periksi. Sen lisäksi ostin myös väritöntä kimallelakkaa. 

Seuraavaksi testasin, miten nuo kaksi toimivat yhdessä. 
Kiko kynsilakat, sininen sävy 335 ja Kiko sparkle touch sävy 228.
Tässä on lopputulos. Kivannäköiset, eikö? Kimalle ei valitettavasti erotu kuvissa edukseen, mutta paljaalla silmällä katsottuna minun makuuni niissä on sopivasti kimallusta ja säihkettä. Tällä taktiikalla, kun tekee kynnet, säästyy myös rahaa. Säihkykynsiin riittää vain yksi ainoa, väritön kimallelakka. Ei suotta kannata tuhlata rahoja ostamalla eri värisiä kynsilakkoja ja niiden lisäksi eri värisiä kimallelakkoja. Tarvitset vain tavallisia, kivansävyisiä kynsilakkoja ja sen yhden ainoan kimallelakan. Kätevää!
  post signature

2 kommenttia:

  1. Mullakin on useampi erivärinen "peruslakka" ja sitten läpinäkyvä glitteri. Omistan myös mustan glitterin, joka oli kuitenkin käyttötarkoitustani varten pettymys, koska se peittää liian hyvin. Olin ajatellut käyttää sitä läpinäkyvän tavoin peruslakkojen päällä, mutta luomaan tummansävyisen glitterpinnan. Yksinään kuitenkin ihan kiva, juuri niinkuin sanoit, näin pimeämpään vuodenaikaan sopiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla, että sieltä löytyy toinen samanlainen, joka käyttää samaa taktiikkaa. Tuo on niin kätevää. :) Musta väri onneksi sopii tähän vuodenaikaan hyvin, joten ei onneksi ollut hukkaostos. :) Vaikka harmi, ettei sitä voinut käyttää muiden lakkojen päällä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)