perjantai 29. tammikuuta 2016

LEFFAT JA SARJAT –VIIKKOKATSAUS

Tuttuun tapaan käyn taas läpi, mitä elokuvia ja sarjoja tuli katsottua kuluneen viikon aikana. Aika tosiaan kuluu kuin siivillä! Onneksi tänään on jo vapaapäivä, sillä täällä Zaragozassa juhlitaan San Valeroa.

Elokuvat
Maverick (v.1994, 126 min.)
Mel Gibsonin tähdittämä wester-ja komediaelokuva, jossa pokerinpelaaja Bret Maverick matkaa pokeriturnaukseen tavoitteenaan voittaa huomattavan iso summa rahaa ja todistaakseen olevansa paras pelaaja. Matkassa on vain yksi tai aika montakin muttaa.  

Elokuva on sopivan lämminhenkinen ja mielenkiintoinen. Toisaalta se on ennalta-arvattava. Roolijako oli hyvin tavallinen, esimerkiksi Annabellestä (Jodie Foster) oli tehty se hupsu, hieman hutsumainen nainen. Kokonaisuutena mukavan viihdyttävä leffa.
***
Kuva on lainattu netistä.
Red Lights (v.2012, 113 min., draama, mysteeri, trilleri)
Psykologi Margaret Matheson ja hänen apulaisensa tutkivat yliluonnollisia ilmiöitä tarkoituksenaan antaa looginen selitys. 

Elokuvan aihe on tavattoman mielenkiintoinen ja heti alussa se imaisee mukaansa. Jossain vaiheessa juoni ei täysin kanna, minkä vuoksi tuntuu, että se hieman junnaa paikoillaan. Kunnes alkaa taas tapahtua ja palaset asettuvat paikoilleen. 

Itse tykkäsin tästä elokuvasta ja suositellen sitä. Eikä vähiten nimekkäiden näyttelijöiden takia (konkarinäyttelijät Robert De Niro ja Sigorney Weaver).
****
Kuva on lainattu netistä.
Roskisprinssi (v.2011, romanttinen komedia)
Raimo O. Niemen ohjaama elokuva, joka perustuu Tuija Lehtisen samannimiseen nuortenromaaniin. Se julkaistiin vuonna 1991! Siinä mielessä on huomion arvoista, että elokuva tehtiin siis 20 vuotta myöhemmin.

Elokuva kertoo nuoren Jerker Pohjakallion, tuttavallisesti Jedin kasvutarinan. Jed on hienostoperheen poika, jonka vanhemmilla on suuret odotukset hänen suhteensa. Jed itse ei kuitenkaan vielä tiedä, mikä hänestä tulee. Hän päättää jättää kaiken taakseen, hyppää junaan ja päätyy itäsuomalaiseen pikkukaupunkiin. Vaikeuksien kautta hän saa töitä roskakuskin apupoikana.

Tämä on se elokuva, jossa olimme vuosia sitten miehen kanssa avustajina. Bongasinkin itseni ensimmäisten viiden minuutin aikana ja hämmästyin, miten hyvin näyn kohtauksessa. Mieskin oli mukana samassa kohtauksessa.

Sen suuremmin kantaa ottamatta itse elokuvaan, se tuntui näin toisella katselukerralla jotenkin enemmän puhuttelevammalta. Vaikka kyseessä on nuortenleffa ja kasvutarina, jota ensisijaisesti suosittelisin nuorille, niin ihan hyvin se voi toimia myös muiden ikäryhmien kanssa. 

Ainoa asia, mihin olisin toivonut kiinnitettävän erityistä huomiota, oli elokuvan kieli. Pohjois-Karjalassa ei yleensä käytetä ”mä” ja ”sä”, vaan ”mie” ja ”sie”. Sikäli olisi ollut todella mukava kuulla murretta ja sitä jäinkin kaipaamaan. 

Oli muuten myös hauska yllätys bongata itsensä musiikkivideolta, jonka olemassaolosta en tiennyt mitään, ennen kuin sain Roskisprinssi-dvd:n hyppysiini! 
Sarjat
Viikon aikana aloin seurata The Strain-sarjaa, jossa on nyt menossa toinen tuotantokausi. Mielenkiinnolla jään seuraamaan, vaikka tässäkin sarjassa eniten tökkii vampyyriteema. Yleensä en tykkää vampyyreista sarjoissa. Ainoa sarja, jossa se toimi oli True Blood. Siihen verrattuna kaikki muut vampyyrisarjat eivät tunnu hyviltä. Jotain kivaa The Strain-sarjassa kuitenkin on, joten jatkan siis sen seuraamista –vampyyriteemasta huolimatta. 

Näin myös jakson The Frankenstein Chronicles –sarjasta. Kyseessä oli kauden päätösjakso ja kävipäs jännittäväksi. Mielestäni se on erittäin erinomainen sarja. Se vaikutti jotenkin niin aidolta, ihan kuin oikeasti olisi matkannut siihen aikakauteen. Mutta mikä tärkeintä, tarina oli mielenkiintoinen ja vastasi esimerkiksi kysymykseen, kuka oli Frankenstein… Oli myös mielenkiintoista nähdä Mary Shelley yhtenä sarjan hahmona!

Mary Shelley on oikeasti olemassa ollut nainen ja juuri hän loi Frankenstein-hahmon, josta tosiaankin kirjoitti 1800-luvulla. Mary sanoi saaneensa idean hahmoon unesta. 

Onko sinulle joku näistä tuttu, esim. Roskisprinssi? Bongasitko minut videolta? ;)
post signature

8 kommenttia:

  1. Uuuuu; julkkis!! Bongasin! Roskisprinssiä en ole nähnyt, mutta Maverickin kylläkin. Se on hauska leffa.

    Mä katsoin tällä viikolla (muistaakseni) leffoja vain Yksin kotona 2. Sarjoissa ei uutta, mutta pakko mainita, että Sinkkuelämää-sarjassa tuli tällä viikolla jakso, jossa soi meidän häävalssi! <3
    https://www.youtube.com/watch?v=rLAGlh1GGlY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei nyt ihan, mut leffaa oli hauska olla mukana tekemässä..! :) Toivottavasti pääsisin uudestaankin johonkin leffaprojektiin. :)

      Teillä on ollu kaunis kappale häävalssina. Katsoin tuon videon, ja oon kattonu Sinkkuelämää-sarjan kaikki kaudet, alusta loppuun. :D

      Kivaa tällainen bongailu puolin ja toisin. ;) :)

      Poista
    2. Ja hauska sattuma oli, että mun serkkukolmikko, joka soitti muutaman kappaleen meidän häissä, oli valkannut yhdeksi kappaleeksi tämän Moon Riverin... :)

      Poista
  2. The Strain oli todella hyvä, eritoten ensimmäinen tuotantokausi. Vampyyrit on kuitenkin toteutettu niin eri tavalla, kuin mustalla huumorilla kyllätetyssä True Bloodissa. The Strain hieman ontuu kakkoskaudella, mutta pitää pihdeissä ja innolla odotan kolmatta tuotantokautta.

    Tänä viikonloppuna olen flunssaisena katsonut The Bastar Executioner ja onpahan loistava sarja sekin ja oikein harmittaa, että sarja lopettiin ensimmäisen kauden jälkeen.

    Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä tykkänny The Strainista, aika näyttää mihin suuntaan se kehittyy. :)Tuo on kyllä totta, että on niin erilaiset vampyyrit, ettei oikein sen puolesta voisi verrata, heh. :D

      Täytyypä tsekata tuo mainitsemasi sarja.

      Kiitos! Samoin siullekin mukavaa sunnuntai-iltaa! :)

      Poista
    2. Aah ja sorry kirjoitusvirheet, True Blood siis ja Bastard, heh flunssaisena kirjoitettu. ;)

      Poista
    3. Hih, ei yhden kirjaimen heitto haittoo! :) Ymmärsin. ;) Toivottavasti flunssa on jo selätetty!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)