lauantai 17. elokuuta 2013

ECCE HOMO –VUOSI KOHUSTA

Muistatteko, kun kerroin teille epäonnisesta freskosta, joka muuttui dramaattisesti erään iäkkään mummon käsittelyssä? Nyt tuosta kohusta on vierähtänyt vuoden päivät. Jos et ole vielä lukenut postauksiani aiheesta, niin nyt on hyvä hetki lukaista täällä ja täällä.

Asia muistui mieleeni eilen töissä yllättäen miettiessäni Espanjaa. Tähän samaan aikaan vuosi sitten olin onnellisesti Espanjan kamaralla. Siitä muistui mieleeni tapaus Ecce Homo. En varmaan koskaan saa sitä täysin lopullisesti pyyhittyä pois päästäni. Huomasin, että oli ihan eri juttu vierailla paikan päällä kuin lukea siitä lehdestä. 

Minä menin Borjaan, siellä missä fresko uljaasti oli ja on edelleen. Se oli yksi mieleenpainuvimmista retkistäni. Oli hurjaa käydä katsomassa epäonnistunutta restaurointiyritystä, kohun ja hämmingin aiheuttajaa, josta olin kuullut niin paljon sitä ennen, paikan päällä ja vielä jälkeenkin. 
Mitä kuuluu Ecce Homolle?
En malttanut mieltäni, joten ryhdyin selvittämään, mitä Ecce Homolle kuuluu. Onneksi on netti, josta löysin käsiini yhden espanjankielisen artikkelin, jota käytin lähteenäni. 

Tapaus Ecce Homo sai alkunsa noin vuosi sitten, kun vanhan espanjalaisnaisen epäonninen restaurointiyritys levisi koko maailman tietouteen kulovalkean tavoin. Silloin sitä pidettiin tragediana, onnettomana restaurointiyrityksenä. Toisaalta siitä saatiin revittyä paljon huumoria ja siitä tuli todellinen ilmiö. Ecce Homo kiersi maailman sosiaalisen median kautta. 

Fresko näytti olevan pilalla päällisin puolin, mutta toisaalta se sai monet nauramaan. Ihmiset menivät pikkuiseen Borjaan, Zaragozan lähistöllä sijaitsevaan kylään -vain nähdäkseen freskon. Minä mukaan lukien, kuten jo tiedättekin. 
Mutta mitä sitten tapahtui? Puhuttiin freskon entisöimisestä ja sen tekemisestä ennalleen. Sitä toivoi jopa tahtomattaan pyörityksen keskelle joutunut Cecilia. Aluksi paikan päällä pystyi vierailemaan ilmaiseksi. Ei tarvinnut maksaa mitään. Melko pian kohun jälkeen tuli pieni, lähinnä symbolinen maksu. Sitten viinitilat alkoivat tehdä Ecce homo –viiniä. Nyt vuosi kohun jälkeen fresko on yhä siinä kunnossa, mihin Cecilia sen saattoi. Ecce homo –tuotteita on ilmestynyt lukuisia. On t-paitoja, avaimenperiä, postikortteja ja vaikka mitä. 

Ceciliasta puolestaan on kuoriutunut taiteilija. Hänellä on nyt Borjassa näyttely, joka käsittää 25 teosta. Näyttely on esillä 24. elokuuta asti. (Aragondigital)

Mystisesti kukaan ei puhu enää mitään freskon kunnostamisesta alkuperäiseen tilaansa. Myönnettävä on, että tragediasta on tullut onnenpotku niin Borjan kylälle kuin Cecilialle, joka saa muhkeat korvaukset Ecce homo-tuotteista. Pelkästään tänä vuonna alkuperäistä freskoa on käynyt katsomassa yli 40 000 hlöä. 

Kaupunginhallitus ohjaa saamansa tulot säätiölle, joka omistaa kyseisen kirkon, josta fresko löytyy. Lisäksi säätiö saa osansa Ecce Homo -tuotteista saadusta rahasta. Ennen tapausta kyseinen säätiö oli ollut erittäin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, johon oli vaikuttanut Espanjan talouskriisi. Nyt saamillaan tuloillaan säätiö hoitaa palvelukotia, jossa hoidetaan 60 vanhusta.

Onni onnettomuudessa. Kaikesta tästä hässäkästä seurasi siis jotain hyvääkin. 
post signature

4 kommenttia:

  1. Onpa hauska päätös tälle tarinalle! Minua säälitti jotenkin tämä Cecilia, joka joutui kohun keskelle. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kai...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin säälitti vuosi sitten Cecilia, vaikka samaan aikaan olin pöyristynyt siitä, miten hän ryhtyi ominpäin restauroimaan. Onneksi nyt tosiaan näyttää siltä, että kaikki ovat tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen (harvinaista Espanjassa...) ;) Kuten sanoit, loppu hyvin, kaikki hyvin. :)

      Poista
  2. No voi hyvänen aika! Mutta mikäs siinä, jos lopulta kaikki ovat tyytyväisiä. Kyllähän noita komeita frescoja maailmassa riittää... silti huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä, tämä on ihan absurdi tapaus koko juttu. :D Noh, eihän sitä tiedä, jos vielä jossain vaiheessa fresko entisöidään ennalleen, Espanjassa monesti asiat vaan etenee hitaasti. Jos niin tapahtuisi, niin tämä Cecilian Ecce Homo varmasti halutaan säilyttää jollain lailla. Tällä hetkellä kaikki tosiaan vaikuttavat olevan mielissään, tosin freskon maalanneen taiteilijan jälkeläisten mielipidettä en tiedä. Tulevaisuus on kai vielä avoin tämän osalta.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)