torstai 11. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERIN 11.LUUKKU -LEMPIELOKUVANI

Rakastan elokuvia (ja sarjoja), mikä ei varmasti tule yllätyksenä kenellekään blogiani vähänkään pidempään seuranneena. Kirjoitan myös arvosteluja elokuvista, koska haluan vinkata niistä katsomisen arvoisista elokuvista.

En ole vielä tehnyt sellaista postausta, johon olisin listannut lempielokuviani, joten nyt sellainen tulee! Hyviä ja erinomaisia elokuvia on paljon, mutta mikä tekee jostain elokuvasta lempparin? Siihen tarvitaan jotain muutakin. Ehkä se on se, että elokuva jää mieleen ja / tai kestää useamman katselukerran. Että se on koskettanut jollain lailla ja nostattanut tunteita pintaan -saanut jopa itkemään. Tai sitten siinä on vain ”sitä jotain”, joka tekee siitä ikimuistoisen. Niinpä tein pienen listan minun lempielokuvista.

Elokuvamaustani voin kertoa, että pidän kauhuleffoista, trillereistä ja jopa osittain toimintaelokuvista. Jos minun pitäisi vuokrata elokuva tai menisin leffateatteriin, niin todennäköisesti valkkaisin kauhukuvan. Niinpä tuli pienoisena yllätyksenä, että lempielokuvieni joukossa ei ole yhtään kauhuelokuvaa. 

Viime aikoina olen myös miettinyt, että minulla on melko yksipuolinen maku. Toisaalta se on niin samanlainen mieheni kanssa, ettei meille juuri koskaan tule kinaa siitä, mitä katsotaan. Ja kuten arvata saattaa, niin hän on ihan yhtä kiinnostunut elokuvista ja sarjoista kuin minäkin. Monesti hän on myös auttanut, antamalla oman mielipiteensä kirjoittaessani tänne blogiin arvosteluja. 

Hiljattain olen tietoisesti alkanut katsoa myös hieman toisenlaisia elokuvia. Romanttisia komedioita, historiallista draamaa… Aikaisemmin en tykännyt yhtään komedioista enkä draamoista. Kaikki komediat tuntuivat minusta väkisin väännetyltä kuralta. Draaman elämänläheisyys ja vakavuus ei vain vetänyt puoleensa sitten yhtään. 

Kun minä katsoin elokuvia, oli ne sitten kauhua taikka toimintaa, niin halusin nähdä jotain sellaista, joka ei todellisessa, oikeassa elämässä olisi mahdollista. Ehkä paeta johonkin toiseen maailmaan. Ilmeisesti minun makuni on tätä nykyä laajentunut, tai jotain tapahtunut, koska viimeksi katsomani romanttiset komediat ja historialliset draamat (joita tosin ei vielä ole kovin montaa), ovatkin olleet varsin miellyttäviä, jopa hauskoja katselukokemuksia. 

Tosiaan katsoin yhdenkin romanttisen komedian (Kuinka hukata kundi 10 päivässä), jossa oli joitakin kohtia, joissa sai nauraa maha kippurassa. Mikään huippuelokuva se ei ollut, mutta ihan tarpeeksi hyvä todistaakseen, että minä voin tykätä myös tämän genren elokuvista. Sitten oli esimerkiksi eräs historiallinen draama (Belle), joka perustui tositapahtumiin. Voi kuinka pidinkään tuosta elokuvasta! Ihan yllätyin itsekin, miten voi olla mahdollista. 

Näiden pohdintojen kera listaan nyt minun mielestäni ei ehkä ne parhaimmat, mutta lemppareimmat elokuvat. Tai ehkä se, että ne ovat minun lempielokuvia, tekee niistä minulle parhaimmat elokuvat. Joka tapauksessa ne ovat niitä elokuvia, jotka jäivät mieleen ja tekivät vaikutuksen. En kuitenkaan laita niitä paremmuusjärjestykseen, koska sitten menisi jo liian hankalaksi!
TITANIC (v.1997, James Cameron)
Olen pohjimmiltani romantikko ja tämä upposi minuun. Suuri rakkaustarina historiallisen tapahtuman keskiössä on katsomisen arvoinen.
ARKAJALAT (v.1985, Richard Donner)
Paras seikkailu-komedia. Tämä on elokuva, jossa on kaikki kohdallaan ja voisi katsoa vaikka kuinka monta kertaa.
TERMINAATTORI I ja II (v.1984 ja v.1991, James Cameron)
Terminaattorit on vauhtia ja toimintaa, tuomiopäivän tuntemuksia. 
MAD MAX (v.1979, 1981 ja 1985, George Miller, George Ogilvie)
Kaikki Mad Max –elokuvat. Niissä maailma on jotenkin niin erilainen.
LEON (v.1994, Luc Besson)
Erinomainen elokuva, mielenkiintoinen tarina. Jean Reno voisi hyvinkin olla minun lempinäyttelijä.
APOCALYPTO (v.2006, Mel Gibson)
Tämä on niin erinomainen, loistava, täydellinen elokuva. Se on melko yksinkertainen, mutta autenttinen. 
BILLY ELLIOT (v.2000, Stephen Daldry)
Tämän elokuvan katsoin kauan sitten, mutta se jäi mieleen ja teki vaikutuksen. Billy, joka tavoitteli omaa unelmaansa balettitanssijana isänsä vastustuksesta huolimatta. Koin pientä samaistumista päähenkilön kanssa. Ja se loppukohtaus piirtyi mieleeni ikuisiksi ajoiksi. 
GRAN TORINO (v.2008, Clint Eastwood)
Clint Eastwood on minulle ollut aina länkkäri-elokuvien symboli, mutta tässä leffassa hän yllätti. Tykkäsin. Paljon.
DRIVE (v.2011, Nicolas Winding Refn)
Jollain tavalla jopa karu elokuva. En normaalisti pidä elokuvista, jotka liittyy autoihin tai autoiluun. Mutta tässä oli jotain… Lue arvosteluni täältä!
*Kaikki postauksen kuvat on lainattu netistä.
INTERSTELLAR (v.2014, Cristopher Nolan)
Näin tämän vain vähän aikaa sitten ja odotan kovasti voivani katsoa sen uudestaan. Aivan mielettömän upea elokuva! Lue arvosteluni täältä!

Löytyikö listalta teidän suosikkeja? Oletteko nähneet jonkun näistä elokuvista?
post signature

4 kommenttia:

  1. Leoniin asti samoja kuin mulla (paitsi Mad Max). Kaikkia en ole tosin nähnyt. Mun suosikeissa on myös Vihreä Maili, Truman Show ja espanjalainen Va a ser que nadie es perfecto. Mitä näin äkkiseltään tuli mieleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että siullakin on samoja suosikkeja! :) Siulla on myös pari elokuvaa, joita en ole nähnyt. Heti menin kuikkimaan. Truman Show olikin jo entuudestaan tuttu, se oli ihan hyvä elokuva. Toi Vihreä Maili täytyy kyllä joku kerta katsoa, vaikuttaa mielenkiintoiselta. Voi vitsit, tuossa Va a ser que nadie es perfecto -elokuvassa näyttelee Fernando Tejero! :) Näin hänet kerran täällä promotilaisuudessa, jossa hän oli kera Jose Motan. :)

      Poista
    2. Vihreä maili pitää ehdottomasti nähdä!
      Hih, ja nyt uudestaan lueskellessa huomasin lauseesi: "Titanic UPPOSI minuun..." :P

      Poista
    3. Pitää yrittää nähdä se heti, kun vain saapi tilaisuuden! :) Ai, juu.. Joku on taas ollu vauhdissa kirjoittaessa postausta. :P Se hyvä puoli tässä joulukalenteri-jutussa on ollu, että on saanu ihan uutta intoa ja puhtia tehdä blogia. :D Tänäänkin heräsin aamutuimaan ja ensimmäisenä ajattelin, mitä kirjoittaa ja sormet oikein syyhysi päästä näpyttelemään, mutta en ehtinyt koko päivänä koneelle. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)