Mutta pitemmittä
puheitta nyt siis oikeat vastaukset ja tarinat niiden takaa.
1. a) Minua on luultu Scarlett Johanssoniksi.
b) Törmäsin omaan
kaksoisolentooni.
Oikea vastaus on B. Olen todellakin törmännyt omaan kaksoisolentooni. Tämä tapahtui ollessani
matkalla Prahassa 8 vuotta sitten. Olimme kaupungilla nähtävyyksiin
tutustumassa, kun näin hänet. Naisen, joka näytti aivan minulta ja pukeutumistyylikin
oli melko samanlainen ja varmaan oltiin myös suhkot samanikäisiä.Vain hiukset
olivat erilaiset. Ne olivat blondit, kuten minullakin silloin, mutta kauttaaltaan
pikkuleteillä. Hauskinta on, että myös hän huomasi minut ja tuijotimme vain
toisiamme hetken, joka tuntui ikuisuudelta. En koskaan unohda sitä. Minun olisi
tehnyt mieli mennä juttelemaan hänen kanssaan, mutta en uskaltanut. Mikä
harmittaa edelleenkin ihan hirveästi! Kaikista oudointa on kuitenkin, että
ennen tätä tapausta vuosia aikaisemmin, ollessani teini, olin nähnyt unen,
jossa katsoin itseäni peilistä. Näin itseni, mutta hiukset olivat blondit ja
pikkuleteillä.Vaikka siihen aikaan hiukseni olivat kastanjanruskeat! Jostain
syystä uni jäi mieleeni.
b) Minulta ei ole koskaan
varastettu mitään, eikä minulle ole muutenkaan
sattunut mitään ikävää
ulkomailla.
Oikea vastaus on B. Minulle ei tosiaankaan ole sattunut mitään ikävää, varkauksia tai muuta
sellaista ulkomailla ollessa tai täällä Espanjassa asuessa. Koputetaan puuta. Tuo
Madrid –juttu sattui kaverilleni. Barcelonassa olen nähnyt, miten muut ovat
joutuneet varkauden uhriksi. Tavallaan olen jopa odottanut, milloin minulle
sattuu jotain ikävää. Onneksi en ole sitä päivää nähnyt. Ainoa ikävä reissulla
sattunut tappaus tapahtui sekin Suomessa.
3. a) Olen ollut auto-onnettomuudessa.
b) Kämppäni yritettiin
tuhopolttaa.
Kolmas kysymys oli kompa. Valitettavasti sekä A että B ovat täysin totta. Olen
tosiaan ollut auto-onnettomuudessa. Menin kaverin kaverin kyytiin ystäväni
kanssa. Poika oli juuri saanut kortin ja kaasujalka painoi. Hän ajoi ihan liian
kovaa, tuli mutka ja koko auto singahti pöpelikköön liian suuren nopeuden
seurauksena.
Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta minulle jäi loppuiän trauma, vaikka
tapauksesta on aikaa yli 10 vuotta. Jos olen jonkun kyydissä ja tämä ajaa liian
kovaa (eli yli sallitun nopeusrajoituksen) alkavat käteni ja koko kroppa
hikoilla ja alan pyytää nopeuden hiljentämistä.
Myös tuo toinen väittämä on totta. En tiedä kuka tai miksi, koska syyllistä
ei saatu koskaan kiinni. Mutta luultavasti joku hullu suomalainen, joka sai
perjantai-illan huuruissaan neronleimauksen. En ollut kämpän ainoa asukas, mutta
onneksemme kumpikaan ei ollut paikalla tapauksen sattuessa. Joku oli tullut kirveellä
sisään ja yrittänyt sytyttää paikan tuleen. Aikaiseksi hän sai savuvahinkoa ja
siihen kämppiksen kissa kuoli. Muuten kämppä säästyi. En edelleenkään voi
käsittää tapausta, mutta asuinalue oli kieltämättä hieman levotonta. Muutin
pois toiselle paikkakunnalle opiskelemaan.
4. a) Joku ajoi luvatta autollani ilman avaimia ja ovien ollessa lukossa.
b) Olen ajanut autolla puuhun.
Oikea vastaus on A. Olin töissä eräässä tapahtumassa toisella paikkakunnalla, jonne menin autolla.
Minun piti pitää kirjaa kilometreistä, sillä työnantaja kustantaisi työaikana
tehdyt ajot. Yövyin tapahtuma-alueella. Kun tuli kotiinlähdön aika ihmettelin,
miten yön aikana kilometrejä oli tullut lisää huomattavan paljon ja kaiken lisäksi
ratin alaosasta tuli joku osa esiin, jota ei ollut aikaisemmin siinä näkynyt.
Kysyin autojen päälle ymmärtävältä sedältäni voiko olla mahdollista, että joku
saa auton käyntiin ilman avaimia. Se on mahdollista. Ovet olivat olleet lukossa,
mutta varmaan ovet saa suhkot helposti auki vanhoista autoista. Tapaus on
edelleenkin minulle täysi mysteeri, mutta onneksi kuka ikinä olikaan, palautti
auton minulle. Tästä on aikaa kymmenkunta vuotta.
5. a) Minulla on ollut hoidossa koirasusi.
b) Olen nähnyt suden.
Oikea vastaus on A. Meillä tosiaan oli hoidossa jonkun aikaa ihan oikea koirasusi. Siinä oli
1/6 sutta. Se näytti ihan sudelta ja se ei osannut haukkua. Me pidettiin sitä häkissä
ja vähän pelkäsin sitä. Minulla on vieläkin kuvia tallella ja ajattelen, että
vau, olen joskus hoitanut koirasutta.
6. a) Animaattorina (tourist entertainer) työskennellessäni puhuin
päivittäin englantia ja
opin siten täydellisen
skottiaksentin.
b) Minut on valittu hotellin
parhaimmaksi animaattoriksi.
Oikea vastaus on B. Minut on tosiaan valittu
parhaimmaksi animaattoriksi, vaikka alku oli hankala. Kyseessä ei ollut mikään
maailman helpoin työ ja kielitaitoakin vaadittiin. Olin kesän hotellin
mini-klubissa. Lapsia oli paljon, mutta työ oli antoisaa. Minulla on edelleen
tallella diplomi ja työtodistus todella hyvine suosituksineen ja maininta, että
olin paras animaattori.
7. a) Olen pelannut mölkkyä, mutta en kyykkää.
b) Olen pelannut kyykkää, mutta en mölkkyä.
7. a) Olen pelannut mölkkyä, mutta en kyykkää.
b) Olen pelannut kyykkää, mutta en mölkkyä.
Oikea vastaus on B. Olen karjalainen, joten tietenkin jo koulun
puolesta piti tutustua kyykkään. Joskin jos nyt pitäisi pelata sitä, niin en muistaisi sääntöjä. Mutta mölkky, siitä minä en tiedä mitään.
Tällaisia
paljastuksia minun elämästä. Yllättikö joku vastaus?
Ensi viikolla,
mahdollisesti jo huomenna, yritän saada valmiiksi siitä mystisestä kylästä
kertovan matkapostauksen ja kertoa lisää matkastamme. Joten olkaa kuulolla! Mukavan leppoisaa sunnuntaita!
Kauheaa tuo tuhopolttoyritys ja kissan kuolema! Onneksi ette olleet kotona, miten paljon suurempi järkytys se olisi vielä ollut kun joku hakkaa kirveellä oveen. Mielenkiintoinen tapahtuma kyllä tuo auton "lainaaminenkin". Ehkä jonkun kokeilunhaluisen teki mieli käydä heittämässä pieni lenkki? Todella kiva kyllä, että palautti auton takaisin :)
VastaaPoistaSe oli kyllä kauheaa. Eniten just suututti viattoman luontokappaleen kuolema, mutta myös teon järjettömyys. Joo, en käsitä tuota auton lainaamisjuttua. Ehkäpä tosiaan halus heittää vaan lenkin, mut onneks palautti. Olis ollu aika ikävä yllätys huomata, ettei auto olisikaan parkissa. En ehkä olis huomannu koko asiaa, ellen just nimenomaan olis ollu tarkkana niitten kilometrimäärien takia. :P
PoistaNäitäpä oli kyllä mielenkiintoista lukea! Kaikkea sitä on kyllä sattunutkin, varsinkin tuo auto-onnettomuus ja tuhopolttoyritys! Täytyi kyllä miettiä jokaisin kohdalla, että kumpikohan näistä nyt sitten on totta:D
VastaaPoistaNiin on! Eka kyllä arvelin ja mietin pitkään, uskallanko painaa julkaise -nappia. Mut toisaalta mietin sit, että blogissa on hyvä joskus kirjoittaa niistä kurjistakin kokemuksista. Ei se elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista. :D
PoistaTaisi mulla muutama mennä kohdilleen... Olipa hurjia ja outojakin tarinoita mukana! Kaikkea sitä meille sattuu ja tapahtuu!
VastaaPoistaKyllä! :) Joo, kaikkea sitä onkin sattunut ja tapahtunut. :D Mut nuo kokemukset on joko kasvattaneet ja tehneet minut vahvemmaksi tai jääneet hauskaksi muistoksi. :)
Poista