keskiviikko 17. helmikuuta 2016

KYSY MINULTA ESPANJASTA –VASTAUKSET III

Tällä kertaa puhun työelämästä Espanjasta. Tämä on todella laaja. Aihe, joka on aina ajankohtainen ja mielenkiintoinen, mutta toisaalta myös haastava. Itse asiassa minulla oli ollut tarkoitus puhua tästä aiheesta jo ajat sitten. Aina kuitenkin ajattelin, että olenko oikea henkilö puhumaan tällaisesta aiheesta? 

En voi sanoa olevani työnhaun mestari. Sillä jos olisin, niin olisin jo vakituisessa työssä. Tässä postauksessa kerron, miten minä näen ja koen Espanjan työtilanteen tällä hetkellä. Sen lisäksi kerron, miten työelämä toimii Espanjassa ja miten hakea töitä -unohtamatta sellaisia teemoja kuin virkamiehet ja yrittäjyys.
Kuva on lainattu netistä.
OMA KOKEMUKSENI JA NÄKEMYKSENI ESPANJAN TYÖTILANTEESTA
Muuttaessani Espanjaan vuosia sitten, oli talouskriisi päällä. Ennen, silloin kun oli ne hyvät ajat, pystyi lähtemään tuosta noin vain Espanjaan ja töitä löytyi kaikille. Aivan kaikille, jotka olivat valmiita paiskimaan töitä. Vuonna 2008 alkanut talouskriisi muutti kaiken. Silloin uutisista alkoi kuulua yhä enemmän huonoja talousuutisia. 

Talouskriisin alkamisesta on nyt kulunut kahdeksan pitkää ja tuskallista vuotta, mutta nyt pitkästä aikaa tunnelin päässä näkyy valoa. Sen vain huomaa. Ihmiset ovat pirteämpiä. Kahvilat, baarit ja ravintolat ovat täyttyneet. Vihdoinkin talouselämä on alkanut osoittaa toipumisen merkkejä. 

Huolestuttavasti myös asuntojen hinnat ovat pompsahtaneet. Yksi syy, joka alun perin johti talouskuplan puhkeamiseen. Joka tapauksessa suunta alkaa olla oikea. Nyt jännitettään politiikan saralla, sillä se loppuviimein ratkaisee nouseeko Espanja tästä suosta, vai jatkuuko rämmintä. 

Töitä ei ole edelleenkään helppo löytää, mutta ei se ole mahdotonta. Yhä enemmän on hyvin kouluttautuneita ihmisiä, joten töitä ei riitä kaikille. Aivan erityisen vaikeaa on löytää se ensimmäinen työ -jopa espanjalaisille.

Kielitaidon merkitys on kasvanut huomattavasti. Uskon, että henkilö, joka puhuu sujuvasti espanjaa, englantia ja saksaa / ranskaa, löytää täältä takuulla töitä. Suomalaiset työnhakijat ovat siinä mielessä vahvoilla, että he osaavat jo englantia, kun taas espanjalaiset eivät sitä osaa niin hyvin.  

Ennen Suomesta lähtöä olisi hyvä olla työpaikka valmiina, vaikka toki paikan päällä on helpompi etsiä. Myös yrittäjyys on vaihtoehto. 
Omalla kohdallani töiden haku on ollut haasteellista. Vakituista paikkaa ei ole löytynyt, vain muutama pätkätyö ja työttömyysjaksoja. Näen sen kuitenkin vahvuutena. Olen saanut kokea paljon ja nähdä monia erilaisia töitä. Olen joustava ja sopeutuvainen mitä erilaisimpiin hommiin ja matkan varrella kieli-, esiintymis-ja sosiaaliset taidot ovat karttuneet huomattavasti. 

Elämäni aikana olen työskennellyt Suomessa, Virossa, Ranskassa ja Espanjassa.  Siinä mielessä olen ollut onnekas!  Suomessa minulla on ollut aina töitä ja itse asiassa olen ollut samassa paikassa työssä, jossa olen oikeasti hyvä ja saanut todella hyvää palautetta.

Jos töitä ei löydy, niin se ei tarkoita, että hakija olisi huono. Tämä on vain astetta haastavampi aika. Vakituisia, elämän pituisia töitä ei ole kuin harvoille ja valituille, nimittäin viranomaisille (los funcionarios).
TYÖNHAKU ESPANJASSA
Suomalaisten täytyy ihan ensimmäiseksi hakea NIE –numero, sosiaaliturvanumero, tehdä espanjalainen pankkitili ja käydä ilmoittautumassa, että on kaupungissa (padron municipal). Kun on paperit kunnossa, niin sitten pitää ilmoittautua Inem –toimistoon, joka vastaa Suomen TE-toimistoa. 

Suomesta on mahdollista saada työttömyysturvaa Espanjaan työnhakua varten kolmen kuukauden ajaksi, mutta pitää täyttää tietyt ehdot ja se vaatii paljon paperinpyöritystä ensin Suomessa ja sitten Espanjassa.

Miten hakea töitä Espanjassa?
● Ilmoittautumalla erilaisiin työnhakusivustoihin internetissä, esim. www.infojobs.net
● Ilmoittautumalla moniin eri ”bolsa de trabajo”-paikkoihin
● Ilmoittautumalla työnvälitystoimistoihin kuten  http://flexiplan.eulen.com/ (huom. nämä yritykset ovat usein määräaikaisia suhteita tarjoavia)
● Viemällä CV suoraan paikan päälle (joskus jopa kadulla kulkiessa näkyy työpaikkailmoituksia)
● Kontakteilla
● Laittamalla hakemuksia näkemiinsä työpaikkailmoituksiin, ilmoituksia löytyy esim. lehdistä
● Suorittaa opociones (se on maksullinen koe, johon normaalisti pitää suorittaa akateeminen oppilaitos. Sen jälkeen osa saa vakituisen työpaikan virkamiehenä riippuen vapaina olevista paikoista. Joihinkin paikkoihin esim. poliisiksi haluvien täytyy ensin tehdä opocisiones ja sen jälkeen he pääsevät opiskelemaan ja sieltä suoraan töihin)

Minulla on toiminut parhaiten se, kun olen vienyt cv:n suoraan paikan päälle. Viimeisimpään työhön minua suositteli ystäväni. Sainpa kerran töitä siten, että olin laittanut hakemuksen erääseen yritykseen ja he laittoivat sen eteenpäin toiseen yritykseen, josta sain töitä –vaikkei minulla ollut kokemusta tai koulutusta kyseiseen työhön.
Mikä auttaa työnhaussa?
Koulutus. Espanjassa sinun pitää saada tunnustetuksi tutkinto, eli yhtenäistettyä = homologar. Ensin joudut kääntämään tutkinnon, mutta tähän käy vain Espanjan virallisesti hyväksymä kääntäjä. Sen lisäksi että se tietenkin maksaa, niin joudut antamaan alkuperäiset paperit kääntäjälle. Tästä syystä en itse lopulta yhtenäistänyt omaa tutkintoani, koska hirvitti ajatus laittaa postissa minulle arvokas paperipalanen. Yhdessäkään työpaikassa sitä ei ole pyydetty, mutta joihinkin kursseihin olisin sitä tarvinnut. 

Työkokemus. Jos olet nuori, terve, lapseton, naimaton, sosiaalinen, omaat häkellyttävän pitkän ja monipuolisen työkokemuksen, puhut sujuvasti eri kieliä ja sinulla on vieläpä hyvä koulutus, olet vahvoilla. Muussa tapauksessa voi mennä tovi jos toinenkin ennen kuin tärppää.

Kielitaito. Espanjassa olisi suotavaa osata espanjaa. Sen lisäksi ehdottomasti englantia. Saksa ja / tai ranska ovat erittäin iso plussa. Venäjä ja suomi ovat plussaa rannikkoalueilla. Jos osaat näiden lisäksi katalaania, euskeraa ja galegoa, tulet hämmästyttämään espanjalaisia ilmiömäisellä kielitaidollasi.

Ulospäinsuuntautunut olemus / asenne. Espanja on maa, jossa ihmiset ovat melko avoimia. On siis plussaa, jos annat itsestäsi sosiaalisen vaikutelman. Suomalainen ujous ja hymyilemättömyys voidaan mieltää täällä töykeydeksi. Asenne täytyy olla kohdillaan. Hyvällä asenteella pötkii pitkälle. Ollessani turistiviihdyttäjä, asennoiduin työhöni positiivisesti ja halusin hoitaa työni niin hyvin kuin mahdollista. Lopulta voitin ”Hotellin paras animaattori”-tittelin, vaikka mielestäni sen olisi ansainnut jokainen meidän tiimistä, sillä kaikki teimme paljon töitä ja hyvin.

Erottaudu eduksesi. Miljoonan dollarin kysymys. Miten erottua edukseen pahimmillaan tuhansien hakijoiden joukosta? Jos keksit vastaukset, kerro ihmeessä ja auta muita saamaan töitä. 

Hyvä hakemus ja selkeä cv. Cv täytyy räätälöidä haettavaa paikkaa silmällä pitäen. Voit kaunistella cv:tä, mutta älä koskaan valehtele. Valheesta jää helposti kiinni ja sen seurauksena luultavammin menettää työpaikkansa –jos sellaisen on onnistunut saamaan. Jos lohduttaa, niin minä olen saanut hoitoalan töitä, vaikka rehellisesti kerroin, ettei minulla ole kokemusta saati tutkintoa siltä saralta. 

Huomioi haettava profiili ja yritä vastata siihen. Ei riitä, että olet hyvä työntekijä. Sinun täytyy myös vakuuttaa, että pystyt sopeutumaan yrityksen vaatimuksiin. 

Tee kirjallinen työnhakusuunnitelma. Mitkä ovat tavoitteesi, mahdollisuutesi ja mitä työmarkkinat tarjoavat? Toteuta suunnitelma.

Mitä, jos töitä ei löydy?
Eikun maitojunalla takaisin Suomeen! No, ei vaiskaan. Vitsi, vitsi. Toki sekin on yksi vaihtoehto ja itsekin olen niin tehnyt, kun ei töitä ole löytynyt ja Suomen päästä ovat pyytäneet minua töihin. Mutta ennen kuin heität pyyhkeen kehään, voit aina ryhtyä yrittäjäksi, freelanceriksi tai kokeilla hakea etätöitä Suomesta. Kumpikaan tie ei ole helppo, mutta mitä olet valmis tekemään unelmasi eteen? 
Kuva on lainattu netistä.
TYÖELÄMÄ ESPANJASSA
Espanjassa on työllisyys kasvanut, mutta edelleen työttömiä on valtaisa määrä. Työttömyysprosentti on noin 21%. Majoituspalveluissa on kuulunut positiivisia uutisia viime aikoina. Madridin, Katalonian, Baskimaan ja Andalusian alueilla on eniten töitä, kuusi kymmenestä työpaikasta on noilta alueilta. Palvelualoilla on eniten työpaikkoja tarjolla (46%). 

Espanjassa on monenlaisia käytäntöjä. Horario comercial tarkoittaa, että liike on auki normaalisti klo 10-13.30 / 14 ja 16.30 / 17 – 20.30 / 21 ja työntekijöiden työaika sen mukaan tai jos on osa-aikatyö, niin silloin pelkkä aamu-tai iltapäivän työvuoro. Keskustan liikkeet ovat auki myös siesta-aikaan, jolloin oma vuoro saatetaan tehdä yhtä kyytiä. Myös ruokakaupat ovat auki pitkin päivää.

Siesta-aika vaikuttaa siis joihinkin töihin ja joihinkin taas ei. Niissä töissä, joissa siesta-aika tulee väliin, tekee espanjalaisen työntekijän päivästä paljon pidemmän verrattuna esim. suomalaisiin työntekijöihin, jotka tekevät työn yhtä kyytiä. Espanjassa on tavallista, että työskennellään myös lauantaisin. Sunnuntaisin suurin osa kaupoista on kiinni. Virkamiehillä-ja naisilla (los funcionarios) työaika on käsittääkseni säännöllinen. Heidän työpaikkansa on toistaiseksi voimassa oleva ja palkat ovat hyviä. Siksi niistä kilpailu on erittäin kovaa. 

Espanjassa minimipalkka taitaa tällä hetkellä olla 648,60€ / kk , minkä lisäksi kaksi kertaa vuodessa ylimääräinen maksu. Työsopimus kannattaa tehdä aina kirjallisena.

Vaikka Espanjassa on mañana-kulttuuri ja myöhästely tavallista, niin työelämässä pitää ehdottomasti tulla töihin ajoissa ja sovitut työt hoitaa. Jos sinulla on niin huono tuuri, että jo heti työsuhteen alussa sairastut ja et voi työskennellä (darse de baja), niin 99% todennäköisyydellä menetät työsi. Jos sinä puolestasi haluat jättää työsi, niin irtisanomisaika on normaalisti 15 päivää. 

Työpaikasta riippuu millainen on tervehtimiskäytäntö. Minä suomalaisena annan espanjalaisen tehdä aloitteen. Minua on kätelty, mutta on minulle annettu poskipusujakin. 

Työelämässä on tärkeää luoda suhteita ja kontakteja, sillä myöhemmin voit tarvita niitä. On hyvä pitää välit lämpiminä kaikkiin suuntiin. 

Espanjassa voit aloittaa urasi myös yrittäjänä (autonomo), jossa on omat kiemuransa. On paikkoja, jotka neuvovat ilmaiseksi, miten saat yrityksen alkuun (paperisodat, liiketoimintasuunnitelma jne). 
Kuva on lainattu netistä.
Lopuksi
Vieraassa maassa työskentely on unohtumaton kokemus, joka rikastuttaa monella tavalla. Siitä saa kokemusta, jota ei voi mitata rahassa. Kielitaito, uudet ystävyydet, eläminen vieraan kulttuurin keskellä on niin avartava kokemus, että voin lämpimästi suositella ihan kaikille.

Pientä seikkailumieltä tarvitaan, vahvoja hermoja ja positiivista asennetta! Niillä pääsee pitkälle. Ei pidä lannistua, jos ei heti ekalla tärppää. Minulla ei ole tärpännyt vieläkään, mutta uskon sen johtuvan siksi, koska nurkan takana elämällä on tarjottavanaan minulle jotain paljon parempaa! Ja niin varmasti teillekin siellä ruudun takana. Toivotan kaikille onnea ja menestystä seikkailuun ulkomaille! Tarttukaa tilaisuuksiin, joita elämä heittää. 

Toivottavasti jaksoit lukea tänne asti. Onko sinulla kysyttävää / lisättävää aiheesta? Kuulisin mielelläni myös sinun työnhakutarinasi ulkomailta!
post signature

16 kommenttia:

  1. Olipa kyllä hyvällä tavalla tyhjentävä postaus! Ihanaa saada tietoa suomalaiselta, joka on lähtenyt Espanjaan töiden perässä. Mä en tiedä tuunko täällä olemaan kuinka pitkään, mutta opiskelujen ajalle voisi olla kiva saada jotain osa-aikaista.

    Huomasin muuten tuossa yksi päivä, kun joku about kakskymppinen tyttö vei CV:nsä ruokapaikkaan, jossa ite olin just syömässä. Eka kysymys tiskin takaa kuului, että osaako hän englantia. No eipä osannut, eivätkä huolineet CV:tä talteen. Tuossa suhteen suomalaisilla on etulöyntiasema (jos toki vain hallitsee sen espanjan!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa tosi kiva kuulla! :) Kiitos paljon! :) Hih, pakko tarkentaa, että tulin rakkauden perässä Espanjaan ja just sellaiseen kaupunkiin, jossa työtilanne on erittäin hankala. Nyt onneksi näyttää siltä, että taloustilanne on piristymään päin ja työpaikkailmoituksiakin näkyy enemmän. :)

      Harmi tuon tytön kannalta. :/ Espanjassa on vaikea saada sitä ensimmäistä työpaikkaa. Hakijoita on niin paljon, että vaatimuksetkin ovat tosi tiukat. Suuresta joukosta kun voi valita ne parhaimmat päältä ja silloin monesti tuurillakin on näppinsä pelissä, koska isosta joukosta erottuminen on melko vaikeaa, vaikka olisi oikeasti todella hyvä profiiliin sopiva työntekijä. Englannin osaaminen on kyllä valttikortti ja varsinkin Madridissa. Tosin on olemassa myös yrityksiä, jotka tarvitsevat nimenomaan suomenkielistä porukkaa. :)Töitä hakiessa täytyy laittaa tosi paljon työhakemuksia, en puhu kymmenistä, vaan sadoista hakemuksista. Tsemppiä tulevaan! :)Kiitos kaunis kommentistasi! :)

      Poista
  2. Mä lähdin aikanaan Kanarialle ilman asuntoa ja työtä. Onnekseni sain asua muutaman ensimmäisen viikon tätini luona. Töitä sain marssimalla suoraan eräälle lääkäriasemalle turistikeskuksessa ja pyysin saada kertoa itsestäni ja jättää cv:ni (joita olin tehtaillut useamman espanjaksi). Sain tavata tuona perjantaina paikan pomon, joka haastatteli minut ja luki cv:ni. Hän ilmoitti, että seuraavana maanantaina olisi ensimmäinen työpäiväni.
    Alussa tein kahta työtä, toisen sain pitkäaikaisen paikallisen ystäväni avulla. Espanjalaiset ovat todella avuliaita ja kannattaakin vaalia ystävyyssuhteita ja puhua mahdollisimman monelle (vähemmänkin tutulle), että on etsimässä töitä.
    Kielitaito on todellakin arvokasta valuuttaa, etenkin turistialueilla. Myös muut antamasi vinkit ovat erittäin varteenotettavia. Työnhakuun liittyy myös eräs tarina elämästäni. Olin jättänyt eri hotelliketjujen nettisivuille "työskentele meillä"-osioon yhteystietojani, kun olin muuttamassa Kanarialle. Olimme jo muuttaneet Suomeen, kun kesken erään pahimmista "aargh-en-kestä-enää-hetkeäkään-täällä-halaua-takaisin-Kanarialle-nyt-heti"-hetkistä sain s-postia eräältä hotelliketjulta, jossa he kertoivat heidän olevan kiinnostuneita tapaamaan minut, koska heillä voisi olla minulle työtä tarjolla. Ihan vain pikkuisen teki mieli lähteä siltä istumalta lentolippuja ostamaan! No, vastasin meidän asuvan toistaiseksi Suomessa, kiittelin yhteydenotosta ja pyysin kuitenkin säilyttämään vielä tietoni vastaisen varalle.

    Ja lopuksi, Espanjassa ei tuijotella liian tarkkaan koulutuksen perään. Tarkoitan, että minä olen ollut töissä tulkkina, vaikkei minulla ole siihen titteliä / papereita. En myöskään ole opiskellut matkailualaa / hotellivirkailijan opintoja ja silti minut olisi haluttu ottaa hotelliin töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siulla on huikea työhistoria! :) Tuo on muuten hyvä vinkki, että kertoa itsestään ja jättää cv, kun yleensä Espanjassa moni vaan jättää sen ilman minkäänlaista esittelyä tai työhakemusta(omassa työpaikassa näin tämän monta kertaa). Aikas mahtava yllätys, kun noinkin pitkän ajan päästä kuuluu hotellista, että haluaisivat tavata. :)

      Niin mie muistan tuon siun yhdestä kommentista. Ja juu,onnistuinhan mieki saamaan hoitoalalta töitä ilman koulutusta. :D Mut esim. kielissä ja vaativimmissa töissä pitäs olla titteli, tai ainakin tässä kaupungissa tuijottavat ehkä liikaa titteliä. Ja sit voi käyä niin, että vaikka olis se titteli, että osaa esim. englantia ja korkein taso, niin osaakin sitä vaan paperilla eikä käytännössä. :/ Ymmärrän tuon kyllä, että vaaditaan kaiken maailman koulutusta, kun nykyisin on mistä valita, niin paljon hakijoita. Mutta toisaalta, kyllä sekin on mahdollista, että onnistuu saamaan työn ilman koulutusta, ja silloin näkisin, että ennemminkin hakijan asenne ja muut taidot ovat ratkaisseet. :)

      Poista
    2. Joo, toivottavasti kukaan ei nyt ymmärtänyt, että Espanja olis täynnä valelääkäreitä/opettajia/poliiseja/arkkitehtejä.... Tottakai parempi on, jos on alan koulutus ja paperit, mutta että jos haluaa Espanjaan töihin, eikä ole nirso, niin kannattaa laittaa muihinkin paikkoihin hakemuksia kuin juuri siihen oman alan paikkaan.

      Poista
    3. Juuh, en mie ainakaan näin ymmärtänyt. ;) Tarkotin vain, että monessa hakemuksessa vaaditaan jotain koulutusta ja tuntuu, että se ja moni muu vaatimus on laitettu jo tai vain ihan sen takia, ettei tule hakemusryöppyä. Yhden työilmoituksen, minkä näin ja jossa tällaisia koulutus ynnä muita vaatimuksia ei ollut, paitsi ne tavalliset (buen trato con la gente, buena imagen), niin jo vain oli saanut yli 1500 hakemusta! Yritä siinä sitten erottua, hmpht.. :P

      Poista
    4. Oot kyllä oikeassa, että aina kannattaa laittaa muihinkin paikkoihin hakemuksia kuin vain oman alan paikkoihin. Miulle ei oo ollu se koskaan ongelma, ku oon ollu vaikka millasissa töissä ja tuntuu, että oon tällanen moniosaaja ja tosi sopeutuvainen. Että oon tosi monessa asiassa älyttömän hyvä, mutta en koskaan "se paras". :D Laskin juuri, että miulla on kokemusta ainakin 11 eri ammattinimikkeestä! :O :D

      Poista
  3. Hyvin perusteellisesti olet kyllä kerännyt ja kirjoittanut meillekin tietoa, kiva juttu! Saa nähdä tulenko minä koskaan Espanjassa työskentelemään, pitäisi varmaan olla hieman sosiaalisempi tapaus. Saksassa olen kerran ollut yhden kesän töissä, Münchenissä. Olin muotoilijaharjoittelijana siellä ja oli kyllä tosi kiva kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääks, kirjoitin siulle pitkän kommentin, ja just kun piti julkaista, niin se katos. Höh. No, kirjoitan sen uudestaan. :P

      Kiitos paljon, Matkatar! :) Toivottavasti tästä on apua mahdollisimman monelle. :) Äläs nyt synkistele! :) Artikkelia kirjoittaessani peilasin tosiaan omaan työhistoriaani ja alaani, jossa tarvitaan ns. ulospäinsuuntautunutta luonnetta. Mutta siun alalla uskoisin, että enemmänkin työn jälki merkkaa? :) Jos muistan oikein, niin osaat englantia ja saksaa. Se on huikea kielitaito ja valttikortti. Noin hyvää kielitaitoa ei monella espanjalaisella ole. Oletko kokeillut laittaa työhakemuksia suoraan yrityksiin? Vaikka ei olisi omalta alalta, niin kannattaa silti laittaa, jos muuten esim. kielitaidosta olisi hyötyä työhön. :)

      Hakemuksia tosiaan joutuu laittamaan mieletön määrä, ennenkuin pääsee edes haastatteluun. Yksi ystäväni laittoi yli 500 hakemusta! Loi oman nettisivun, jossa kertoi työhistoriastaan, millaisia töitä etsii ja omat vahvuutensa. Hän loi myös Linkedin -profiilin. Lopulta hänen onnistui saada töitä! :)

      Poista
    2. Ai niin, piti vielä kommentoida, että ihan huikeaa, että olet ollut Saksassakin töissä! :) Se on myös tosi arvokas työkokemus, mutta on varmasti ollut kaikin tavoin mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus. :)

      Poista
  4. Olipas kattava postaus ja juuri sopivaan saumaan! Täällä on meinaan meneillään kovat pähkäilyt, minnekä sitä lähtisi töihin kun haluaisi kokeilla työskentelyä ulkomailla. Kovin mahdottomalta tuntuu töiden haku Suomesta käsin, varsinkin kun ei ole maakaan ihan tiedossa. Espanja tietenkin kiinnostaisi, mutta kielitaito ei ihan riitä (etenkään miehellä). Joka tapauksessa tuntuu, että jokaisessa maassa pitäisi osata maan kieltä eikä pelkkä englanti riitä, ja luultavasti joutuu tyytymään sen takia paljon matalatasoisempaan työhön kuin mitä Suomessa voisi saada... Joissain maissa myös tietynlainen rasismikin on avoimesti valloillaan. Ainakin Aasiassa voi työpaikkailmoituksessa lukea avoimesti, että vain tietynmaalaisille tarkoitettu. Huh, on tämä hankalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! :) Mahtavaa kuulla, että tuli hyvään saumaan. Ja toisaalta jotenkin niin helpottavaa, etten ole näine ajatuksineni yksin. :) Toivon, että tästä on mahdollisimman monelle apua. :)Kieltämättä hieman hankala töitä hakea Suomesta käsin, koska tosiaan kaikkiin paikkoihin on haastattelu ja halutaan nähdä kasvotusten. Tosin turistiviihdyttäjän työhön hain nimenomaan Suomesta käsin ja haastattelu tehtiin Helsingissä. :) Ekalla kerralla ei tärpännyt juurikin espanjan kielen takia. Seuraavalla kerralla tärppäsi, eikä tarvinnut edes haastatteluja, vaan riitti, kun sanoin, että nyt minun espanjan kieli on sillä tasolla, että voin tulla. :)

      Jos haluatte suunnata Espanjaan, niin suosittelisin Etelä-Espanjaa ja Kanarian saaria, missä on muita suomalaisia. Siellä ei välttis olis niin tärkeää se espanjan taito. ;) Noh, Espanjassa myös jonkun verran oon kuullu, että ihan jopa suomalaisia kohtaan on oltu rasistista. Mut itse en ole koskaan törmännyt rasismiin Espanjassa -ONNEKSI! :) Tosin pikkulinnuilta kuulin, että esim. yhteen paikkaan palkkaavat vain espanjalaisia näiden huonojen aikojen vuoksi. Mut sekin ilmeisesti yksittäistapaus. Niin tuli tosin mieleen, että monesti Espanjassakin ilmoitetaan, minkäikäistä tyyppiä haetaan. Ja ilmoitetaan monesti myös sukupuoli. :/

      Mutta näistä seikista huolimatta tsemppaan kaikkia kokeilemaan ulkomailla asumista ja työskentelyä! :) Yrittänyttä ei laiteta. :)

      Poista
  5. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta :) Mieheni ja minä opiskelemme innokkaasti espanjaa. Espanjankurssimme aiheena on sattumoisin juuri nyt työnhaku, ammatit ja työhön liittyvät asiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Mahtavaa kuulla, että siellä ruudun toisella puolella on innokaita espanjan opiskelijoita. :) Hih, siullekin tuli siis aikas hyvään saumaan tää postaus. :D

      Poista
  6. Hei! Kiitos mielenkiintoisesta postauksestasi työelämään pääsystä Espanjassa! Kuule, minulla olisi seuraavanlainen kysymys. En ole onnistunut saamaan tähän mistään vastausta. Mietin, että sinä tiedät varmaan. Viitsisitkö vastata??. Eli

    Onko Fuengirolan alueen spa and wellness hotelleissa ohjauttuja vesijumppia, zumbaa, ym aktiviteetteja?! Hotellit mainostavat että on, mutta sivusta kuulin ettei siellä mitään kuitenkaan ollut koko lomaviikon aikana, eikä myyntipalvelut vastaa kyssymyksiini kun kysyn tästä, outoa kylläkin.
    Olisin vastauksestasi kiitollinen! .t M Mäkinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kysymyksestä. Minulla ei ole tähän vastausta, sillä jokainen hotelli on oma maailmansa. Luultavasti talviaikaan ei ole vesiaktiviteetteja. Muutenkin Espanjassa spa eli kylpylä voi olla melkein mitä tahansa taivaan ja maan väliltä, eli kannattaa ottaa selvää etukäteen, mitä "spa" pitää sisällään. Toivottavasti tästä oli jotain apua.
      Kiitos, kun vierailit blogissani! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)