perjantai 28. joulukuuta 2012

DILEMMA -JOULUN KAUPALLISUUS JA LAHJOJEN HANKKIMISEN VAIKEUS

Joulun kaupallisuus on joka vuotinen puheenaihe ja minäkin ajattelin nyt mattimyöhäisenä tarttua aiheeseen, vaikka sopivampi ajankohta tälle kirjoitukselle olisi ollut joulukuun alussa.

Nostan käden ylös ja tunnustan olevani todella ahdistunut jokavuotisesta jouluhehkutuksesta, joka tuntuu vuosi vuodelta alkavan aikaisemmin. Ja minä kun oikeasti tykkään joulusta! Ahdistus lienee ihan ymmärrettävää, kun joulumarkkinointi aloitetaan monesti jo marraskuun alkupuolella, pahimmillaan jopa lokakuun lopussa, jolloin vielä juhlitaan Halloweenia ja valmistaudutaan Pyhäinmiesten päivää. Joulun hehkutus kaupoissa siihen heti perään tai jopa ennen tuntuu jotenkin teennäiseltä. 

Saavuttaessa lopulta itse joulukuuhun, on jo kamala tunne ja syyllisyys, että on myöhässä lahjojen ostossa. Siinä ei ole mitään hauskaa. Lahjojen osto voi aiheuttaa suunnatonta stressiä. Pähkäillään, hermoillaan ja taas pähkäillään: mitähän sitä tänä jouluna osaisi ostaa? Eihän sen niin tietenkään pitäisi olla!
Kuva on lainattu täältä.

Joulun odotus ja lahjat
Joulun odotuksesta pitäisi osata nauttia. Lahjat kuuluvat jouluun, mutta ne eivät ole pääasia. Tärkeämpää on yhdessäolo ja hauskanpito. Rauhoittuminen. Lahjoihin toki kannattaa panostaa, mutta silloinkin miettien sen saajaa.  Yksi ainut ajatuksella valittu lahja tuo varmasti paljon iloa niin saajalle kuin itse antajalle. 

Yleensäkin lahjan pitäisi tuoda iloa, onhan se lahja! Sen ei tarvitse olla mikään kallis juttu. Se voi olla mitä tahansa, kunhan siinä on ajateltu kenelle se on. Toisaalta lahjan hankkiminen voi olla yllättävän haastavaa… Kaiken sen jouluhehkutuksen ja krääsäpaljouden keskellä. Mikä dilemma, ah ja voi!

Miten onnistua lahjan hankinnassa?
Ajattelin vinkata, miten omat lahjaideani läheisille syntyvät. Lahjojen hankinnassa auttaa se, että ajattelee kyseistä henkilöä eli kenelle lahja on ja mitä hän mahdollisesti tarvitsisi. Lahjan voi tehdä myös itse, jolloin sillä on tunnearvoa ja varmasti toivottu lahja. Lahja voi olla myös palvelu tai lahjakortti.

Minulle lahjojen hankita oli ennen vaikeaa ja on varmasti edelleen. Minua ärsytti joulun kaupallisuus ja lahjojen ostaminen tuntui aikamoiselta pakkopullalta. Lopulta ymmärsin, että joulu on tilaisuus näyttää, miten paljon välitän läheisistäni. Välittämistä ei mitata lahjojen arvolla, sillä ei ole merkitystä. Tärkein kriteeri on, että juuri kyseinen lahja on tarpeellinen ja toisi mahdollisimman paljon iloa. Se olisi käytännöllinen ja jos suinkin mahdollista, niin se olisi positiivinen yllätys.
Kuva on lainattu täältä.
Viime jouluna ostin poikaystävälleni lahjaksi rannekellon. Tiesin sen olevan hänelle tarpeellinen. Kellomalleja olikin valtaisa määrä, mutta tarkka pohjatutkimus oli paljastunut minulle juuri erään mallin olevan hänelle mieluisin. Täksi jouluksi olin varannut lahjan, jonka myös tiesin olevan mieluinen…

Jos palataan vielä viime vuoteen, niin silloisia lahjahankintojani olivat lämpöiset tohvelit –sellaiset, jotka sujahtavat nopeasti jalkaan. Henkilö, jolle ne ostin, on niin harvinaisen kiireinen ihminen, etten muun mallisia tohveleita voinut harkitakaan! Kaikenkukkuraksi entiset olivat jo rikki ja puhki kuluneet, mikä todisti minulle, että ne ovat olleet erittäin ahkerassa käytössä. Niinpä ajattelin uusien tohveleiden olevan tarpeellinen, ajatuksella ja lämmöllä valittu lahja. Vaikkakin ehkä kliseinen…  

Lisäksi ostin hänelle ja toiselle naisimmeiselle lahjakortit kauneushoitolaan, jossa he saivat valita mieleisensä hoidot esim. manikyyri, pedikyyri ja hieronta. Olin varautunut ikävän suureen loveen kukkarossani. Yllätys oli positiivinen, kun kauneushoitolassa oli todella hyvä tarjous ja loppujen lopuksi lahja ei ollutkaan niin kallis, mitä pelkäsin. Varsinkin, kun ostimme sen neljään pekkaan.  

Tänä vuonna en ehtinyt lahjaostoksille, lukuun ottamatta muutamaa lahjaa. Päätinkin panostavani ruokaan ja suunnitella simppelin, mutta erilaisen joulumenun, joten läheisten ei tarvitse kuin istahtaa joulupöytään ja nauttia herkuista. Se oli miun lahja tänä vuonna.

Joulu on jo ohitse ja uuden vuoden vastaanottoon valmistautuminen ovella. Tänäkin vuonna iloitsin kovasti lahjojen antamisesta. 
 post signature

2 kommenttia:

  1. Lahjojen antaminen on mukavaa mutta onneksi tänä vuonna ei ollut sitä ryntäilyä kaupoissa lahjojen perässä. Ostin eettisiä lahjoja ja vain muutamalle tärkeimmälle ihmiselle ja kummilapsilleni lahjat. On pakko tehdä valintoja joulunalla, en halua olla stressaantunut ja ostaa lahjoja vain kun on pakko! Ihanan lahjan olet antanut läheisillesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sie pääsit sitten vähällä. :) Joululahjastressi olisi kauheaa! Lahjojen antaminen on myös palkitsevaa. Olen monesti sitä mieltä, ettei miulle ainakaan tarvitse mitään ostaa, mutta sitten itse kuitenkin tykkään muistaa läheisiä esim. just jouluna lahjan muodossa. :D Nuo eettiset lahjat ovat kyllä hyvä idea, täytyy muistaa sekin mahdollisuus. Kiitos vinkistä! :) Ihanaa, oispa miullakin kummilapsia, joille voisi ostaa lahjoja! ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)