sunnuntai 9. joulukuuta 2012

HELSINGIN TUURI

Helsingin tuurin aikana olen jo ehtinyt nähdä kaveriani, serkkuani ja kierrellä kaupungilla ja jopa yöelämässä, kun kuikkelihdimme yhdelle yhteen baariin. 
 
Eilen olin ravintolassa nauttimassa herkullisesta pastaruoasta ja jälkiruoaksi tilasin suuren maailman tyyliin Bayleystä, ihanaisen kermaista likööriä. Rupesi naurattamaan, kun tarjoilija pyysi paperit. Olin kyllä hämilläni, mutta toisaalta otettu. Jos siis tässä iässä luultaisiin vielä alaikäiseksi. ;) Karu totuus on, että miullakin on jo ensimmäiset rypyt ilmestyneet naamaan, joten tottakaihan tarjoilijan olisi jo siitä pitänyt arvata miun olevan ihan tarpeeksi vanha. Kaverini joutui myös papereiden näyttöön, kun tilasi viinilasillisen. Eiköhän ne siis kysy paperit kaikilta, joten se siitä. Ja mie, kun jo ehdin luulla…
Matkan ensimmäinen pettymys sattui tälle päivää. Innoissamme menimme Jäähallille ja suureksi harmistuksesi siellä ei ollutkaan kirpputoria. Siinä vaiheessa iski jo pienoinen epätoivo, kun juuri tälle päivälle olin ajatellut kirpparikierrosta. Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvääkin… Löysimme aivan ihanan antikvaarin, joka oli –ihme ja kumma, auki! Voi sitä riemun päivää. 

Antikvaari oli ihanan pieni, mutta kirjoja tupaten täynnä, ihan lattiasta kattoon. Siellä oli niin pienet käytävät, että hyvä kun mahtui kiertämään. Se olikin parasta, kun sai tutkia ja etsiä. Oli, kuin olisimme löytöretkellä kirjojen ihmeellisessä maailmassa. Ystävällinen, mutta vähäsanainen iäkäs herrasmiesmyyjä esitteli joitakin teoksia. Lopulta pitkän juupas-eipäs ääneen pohdiskelun jälkeen päädyinkin hieromaan kauppoja. Myyjäkin intoutui sitten juttelemaan enemmän –kuin taikaiskusta konsanaan. Siinä sitten parannettiin maailmaa turisemalla. Sitten piti rientää, mutta jäi kiva tunne siitä paikasta.
Hotellilta.
Helsinki-tuuri jatkuu ja saas nähdä josko nyt vihdoin huomenna pääsisimme sinne kirpputorille, joka olisi vielä kaiken lisäksi auki!
post signature

2 kommenttia:

  1. Sun kertomus vaikuttaa vastinaiselta seikkailulta. Etenkin Vintage-kirppikset ovat aivan ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Helsingissä on hauskaa. :) Jännä, miten tää aina tuntuu niin älyttömän isolta paikalta, vaikkei oikeasti ole, esimerkiksi verrattuna Madridiin ja Pariisiin (joissa molemmissa olen asunut jonkin aikaa). :D Oi, minä tykkään kirppareista, kun ei koskaan tiedä, mitä löytää. :) Kirppareissa juuri tänään olimme, yritän postailla jossain vaiheessa lisää, kun oli aika mielenkiintoista. Miekin tykkään vintagesta! :) Tosin vintage-vaatteita en ehkä osaisi ottaa omakseni, mutta kaikki ne sisustusjutut ja tavarat. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)