KALEVALAN PÄIVÄ!

Tänä aamuna täällä oli uskomattoman upea sää. Paino sanalla oli. Auringon säteet oikein tulvivat sisään huoneeni ikkunasta houkutellen miut kömpimään ylös sängystä. Lähdin lenkille kauniiseen säähän ja ihmettelin, voiko tämä olla totta. Että näin ensimmäisenä kunnon vapaapäivänä on näin upea sää. Laitoin jalkaani korkosaappaat ja olin lähestulkoon ainoa, jolla oli korolliset kengät. Syykin selvisi, kun astuin ulos ulko-ovesta. Piha oli kuin luistinrata. Hyvä, etten kaatunut.

 

Tänään on Kalevalan päivä. Mietin Kalevalaa, tuota suomalaisten kansalliseeposta, joka kuuluu koko maailmalle tärkeään kirjalliseen perintöön. Kalevalalla on minulle erityistä merkitystä, olenhan itse karjalainen. Olen kasvanut niissä maisemissa, joissa Elias Lönnrot aikoinaan kulki ja keräsi aineistoa. Ne maisemat ovat upeita vaaramaisemia, koskia, jokia, järviä, metsiä… Kantele-musiikki on suloisen soinnukasta ja sopii erityisesti juuri tähän päivään.

Kalevalaan liittyy myös muistoja. Tuoreessa muistissa on, kuinka viimeksi Helsingissä ollessamme, etsimme Kalevalaa espanjaksi. Löytyihän se pitkän etsinnän jälkeen! Ensi kerralla, kun menen Espanjaan, saan siis lukea Kalevalaa espanjaksi. Toivottavasti kieli ei tässä välissä häviä miun päästä… ;)

Tässä päivässä on myös haikeutta ja surumielisyyttä. Sain työprojektini päätökseen. Vaikka on kiva, että saa olla kunnolla vapaalla vapaapäivänä, niin toisaalta harmittaa, ettei se enää jatku. Muutkin ovat sanoneet samaa. Mutta ei tästä lannistusta. Projekti on projekti, sillä on alku ja loppu. 

Kuva on lainattu täältä.

Muistattekos, miten Kalevala alkaa?

Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi

lähteäni laulamahan, saa'ani sanelemahan,

sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan.

Sanat suussani sulavat, puhe'et putoelevat,

kielelleni kerkiävät, hampahilleni hajoovat.

Veli kulta, veikkoseni, kaunis kasvinkumppalini!

Lähe nyt kanssa laulamahan, saa kera sanelemahan

yhtehen yhyttyämme, kahta'alta käytyämme!

Harvoin yhtehen yhymme, saamme toinen toisihimme

näillä raukoilla rajoilla, poloisilla Pohjan mailla.

Lyökämme käsi kätehen, sormet sormien lomahan,

lauloaksemme hyviä, parahia pannaksemme,

kuulla noien kultaisien, tietä mielitehtoisien,

nuorisossa nousevassa, kansassa kasuavassa:

noita saamia sanoja, virsiä virittämiä

vyöltä vanhan Väinämöisen, alta ahjon Ilmarisen,

päästä kalvan Kaukomielen, Joukahaisen jousen tiestä,

Pohjan peltojen periltä, Kalevalan kankahilta.

 Terveisin lumisateen ympäröimästä kaupungista.