Okei, otsikko on
ehkä liioiteltu, mutta sydän lyö edelleen tuhatta ja sataa. Menin tänään
kirjastolle asioimaan. Siellä on niin mukava käyä, kun se on tuossa kivenheiton
päässä. Käyn siellä aina tulostamassa ja skannailemassa, mutta lehtiäkin jään
mielelläni lukemaan. Siellä on ihana kiikkutuolikin, jonka olen vallannut
vakiopaikakseni. Miehän olen ihan aina halunnut ikioman kiikkustuolin.
Tällä kertaa
menin kirjastoon ihan vain tulostamaan tärkeitä juttuja, mutta höyryten. Piti
tehdä sitä, tätä ja tuota ja kiire, kiire. Voitte varmaan kuvitella. ;)
Tulostamisen jälkeen jäin pieneksi toviksi juttelemaan mukavanoloisen kirjaston
tädin kanssa. Sitten piti taas rientää.
Kävelin
jalkakäytävällä (en siis missään, missä ei saisi kävellä). Yhtäkkiä kuuluu
valtaisa rysähdys. Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä, aivan nenäni edessä. Näin
hirmuisen määrän lunta tippuvan alas rytinällä. Vaistomaisesti peitin pääni
käsin. Olin ihan hirveän säikähtänyt. Mietin, että se oli niin lähellä, ettei
se kaikki lumi tullut niskaan. Ja sitä oli paljon! Iso kasa. Siellä olisi
voinut olla lohkareita ja jäätä.
Mietin, mitä jos…
mitä jos en olisi jäänyt siksi pieneksi toviksi juttelemaan. Se voisin olla nyt
minä tuon kasan alla… mitä jos se kasa olisikin tullut niskaan jne. Onneksi nyt
selvisin vain säikähdyksellä. Näköjään suojelusenkeleitä onkin olemassa. Mutta
kaikista pahinta on se, että tuossa vieressä on koulu ja pieniä lapsia. Lunta
on vielä katoilla vaikka kuinka. Eikä vain lunta, vaan myös jääpuikkoja.
Espanjassa ollessani
olin näköjään samalla unohtanut sen, miten vaarallinen maa Suomi voi olla
talvella. Tämän tapauksen jälkeen rupesin pohtimaan elämää ja miten kallisarvoinen se on, mutta miten helposti sen voikaan menettää.
Hui!Onneksi selvisit säikähdyksellä! Noi on tosiaan todella pahoja paikkoja, olen itsekin huomioinut nyt kun on täällä Suomessa käymässä. Ja tiet ovat tosi liukkaita. Ei ole iästä kiinni jos kaatuu, kaikki saavat olla varovaisia.
VastaaPoistaOli se kyllä niin lähellä, mutta onneksi tosiaan säikähdyksellä selvisin. Kannattaa olla varovainen tuolla ulkona liikkuessa. Ainakin tämä oli hyvä opetus ja muistutus. Terveys on korvaamaton.
PoistaHui kauheeta! :S Vaaran paikkoja, ja tuntuu ettei kaikkea todellakaan merkata vaikka niissähän pitäis olla ne "kepit".
VastaaPoistaOnneksi ei käynyt kuinkaan, ymmärrän kyllä että säikähdys oli varmasti kova.
Niinpä, onneksi ei käynyt. Olen ennenkin ollut läheltä piti -tilanteissa, mutta kyllä sitä aina säikähtää, kun sitten miettii, mitä olisi voinut tapahtua. Oikeassa olet, että pitäisi olla sellaiset puomit tai jopa nauhat. Ei se olisi ainakin pahitteeksi, niin sitten ainakin tällaiset haaveilijat ja omassa maailmassa kulkevat haahuilijatkin muistaisivat vähän varoa. ;)
PoistaKauheeta! Tolleen saa varmaan ajattelemaan aika paljon, vaikka toisaalta ei käynytkään mitään. Mut ihan pienestä on lopulta ihmisen henki kiinni, ei sitä aina ees tajua. Onneks sulle ei käynyt mitään! Kierrän kyllä kauempaa tollaset paikat jatkossa tän sun postauksen jälkeen!
VastaaPoistaTuollanen juttu kyllä saa aina hiljaiseksi. Ja sitä on tullut kelattua yhä uudestaan, ku se tosiaan oli niin lähellä. Onneksi ei käynyt kuinkaan, ei edes kimmonnut mitään miun päälle. Tarkoitukseni ei ollut säikytellä ja pelotella ketään. Mut varovaisuus ei ole varmastikaan pahitteeksi tähän aikaan vuodesta.
PoistaTuttavani odotteli aikanaan poikaansa kerrostalon pihassa ja sieltähän humahti tulla auton päälle suuri kasa lunta. Siinä tuli keskussairaalareissu ja auto meni lunastukseen. Onneksi sulla oli onnea ja suojelusenkeleitä matkassa :)
VastaaPoistaHui, kamala! Onneks oli se auto siinä suojana, muuten olisi voinut käydä paljon paljon pahemmin sille siun tuttavallesi. Putoavan lumen voima on uskomaton. Onneksi miullekaan ei eilen käynyt kuinkaan, näköjään oli suojelusenkeli siinä, mutta ajattelin kyllä, että turvallisuusasioita pitäis parantaa tässä kaupungissa. Laittaa puomit sinne tai pudottaa ne lumet jo pois. Ei tarvita kuin yksi hetki olla väärässä paikassa väärään aikaan. :/
Poista