torstai 16. toukokuuta 2013

ASKELEEN LÄHEMPÄNÄ VENÄJÄÄ

Viime päivät ovat menneet aikamoisessa jännitysnäytelmässä. Hikoilua, huokailua, hiusten haromista, ruttaantuneita papereita, eestaas ajelua, ylimääräistä sydämen tykytystä.
 
Muistanette, kun kerroin aikaisemmin, miten Venäjä tuntui olevan niin lähellä, mutta niin kaukana? Viisumianomus tuotti aikamoista päänvaivaa. Siihen tarvitaan erinäisiä asiakirjoja. Eli täytetty viisumianomus, alkuperäinen passi, virallinen passikuva, matkavakuutuksesta vakuutustodistus ja lisäksi viisumitilaus, koska hoidamme tätä matkatoimiston kautta.  

Oma viisumianomus oli vielä helppo (matkatoimiston tätien ystävällisellä avustuksella, hih), mutta kun matkaan lähtee espanjalainen, niin sitten se ei olekaan ihan niin helppoa.
 
Kun olin järjestämässä itselleni matkavakuutusta, kysyin samalla onnistuuko toisen samanmoisen teko myös ulkomaalaiselle. Vastaus oli jyrkkä EI. Kuulemma jos ja kun ei ole suomalaista kela-korttia, niin ei onnistu. 

Seuraavaksi päätimme kääntyä Espanjassa asuvan perheenjäsenemme puoleen, joka työskentelee vakuutusfirmassa. Valitettavasti matkavakuutusta ei saatu hänenkään kautta. Ou nou! Nyt alkoi oikeasti tulla hiki pintaan!

Tässä vaiheessa voin kertoa, että Espanjassa minkä tahansa asian hoitaminen on aina monen mutkan takana ja yksinkertaiseenkin juttuun on syytä varata aikaa. Paljon. Olin siis syystäkin huolissani.

Espanjalaisissa matkatoimistoissa osassa sanottiin, etteivät myy matkavakuutusta, ellei matkaa ole ostettu heidän kauttaan. Toisessa matkatoimistossa lupailtiin edullisia matkavakuutuksia, mutta papereita tarkemmin lukiessa paljastui, että korvausten suhteen on hintakatto. Siitä sitten tuli epäilys, että hyväksytäänkö tuollaista matkavakuutusta, kun ainakin viisumianomuksen täyttöohjeissa oli, että matkavakuutuksen tulee kattaa kaikki kulut vahingon sattuessa. Omassanikin matkavakuutustodistuksessa lukee, että kulut korvataan ilman ylärajaa.

Miun oli pakko tänään ottaa yhteyttä suomalaiseen matkatoimistoon, joka hoitaa meidän viisumiasiaa ja selittää tuo matkavakuutusongelma. Voitte varmaan arvata, että melkein tipuin tuoliltani, kun kuulin, että matkavakuutus heidän kauttaan onnistuu myös ulkomaalaiselle! Erittäin positiivinen yllätys -varsinkin, kun oletin, ettei se nyt missään nimessä ole mahdollista ulkomaalaiselle. Hyvä, nyt on yksi murhe vähemmän.

Viisumianomukset onkin nyt viittä vaille postiin menossa, hotellivaraus tehty Venäjälle ja kulkuneuvo järjestyi. Töistä sain kuin sainkin järkättyä aikaa omalle irtiotolleni. Ihana työkaverini lupasi tehdä pidemmän työputken, jotta pääsen Venäjälle. Voi, miten ihana työkaveri miulla onkaan. 

Matka Venäjälle ei enää olekaan vain kaukainen ja pitkäikainen haave, vaan se on nyt todellakin käymässä toteen. Nyt vain pietään peukkuja pystyssä, että viisumit ehtivät ajoissa! 
                                                                                                                           Unelmat ovat kuin pilvenhattaroita: 
                                                                                                                niitä kohti täytyy kurkoitella tavaittaakseen ne. 
                                                                                                                    Joskus ne saattavat karata kauas korkeuksiin. 
                                                                                                                                     Jos onnistut nappaamaan ne, 
                                                                                                                       ovat ne pehmoisia ja kestävät sen pienen hetken, 
                                                                                                                                             kunnes taas haihtuvat, 
                                                                                                                               mutta jättävät muistot jälkeensä.
post signature

2 kommenttia:

  1. Olen itsekin miettinyt viimeisen vuoden ajan Pietarin risteilyä. Ottaisi jonkun hyvän hytin ja päivä Pietarissa, houkuttelevaa :) Ja aina täytyy olal unelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähe ihmeessä! :) Se onkin paaaljon helpompi toteuttaa sillai extempore, ku siinä ei ole tuota viisumiruljanssia. Odotan jo innolla postausta purjehduksestasi Pietariin. ;)Ei paineita! :D Kyllä, unelmia täytyy olla, niin on jotain, mitä tavoitella. Vaikka monesti se itse matka kohti unelmaa on se kaikista jännittävin (ja opettavaisin), eikä se päämäärä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)