PANTA KUIN KORU

Tuohi taipuu moneksi, mutta enpä olisi uskonut, että pannaksi asti! Juuri sellaiseen, ihanaan pantaan katseeni nauliintui tässä joku vuosi sitten. Se oli oikea katseenvangitsija. Ja jäi mieleen. Yritinkin jo silloin etsiä, josko niitä olisi jossainpäin ihan myynnissä asti, mutta laihoin tuloksin. Kerkesin sitten unohtaakin koko asian…

Olen aina pitänyt käsitöitä arvossa arvaamattomassa ja varsinkin niitä käsityötaitoisia immeisiä, joilla tuo taito on hyppysissään. Etenkin tuohitöitä kohtaan olen varovaisen utelias, mutta suhtautumiseni niihin on osittain ristiriitaista. Kaikki tuohesta tehty on todella kaunista ja erikoistakin, vai mitäpä sanotte tuohikontista? Toisaalta tuohen keruu puista arveluttaa.

Tuohi on perinteinen luonnonmateriaali. Entis aikaan tuohella oli tärkeä tehtävä, sillä sitä tarvittiin monien käyttöesineiden tekoon. Mutta on siinä kyllä aikamoinen homma, kun se pitää itse kerätä metsän puista. Eikä mistä tahansa puista, vaan koivuista. Eikä minä tahansa ajankohtana, vaan touko-kesäkuussa. Tai voi sitä varmaan yrittää nyhtää myös muulloin, mutta noina kuukausina se on huomattavasti helpompaa… Ihan ilman vaurioita puut eivät saata selviytyä, joten tuohi on paras ottaa puusta, joka aijjotaan kaataa.

Yllättäen tuo tuohinen panta taas muistui mieleeni pohtiessani niinkin arkista asiaa kuin työasua. Ihan ensiksi olin hommannut sellaiset siis tällaiset söpöt supikkaat työkengiksi. Tästä on abauttirallaa jokunen vuosi. Ja mikään pakko ei ollut, mutta kun asu oli niin ihanan nostalginen, että tuntui jotenkin luonnolliselta asustaa sitä.

Seuraavaksi tuli rautainen sepän tekemä koru, joka on kyllä hiano. Nyt tänä vuonna halusin Kalevala Korun ihan vain vaihtelemisen riemusta. Ja niin vain alkoi tuntua, että jotain puuttuu. Joo, hei, se panta! Etsiskelin netistä, löytyisikö sieltä sellaista paremmalla onnella. Ja löytyihän sieltä. Pistin heti oitis tilaukseen. Onhan nuo aika hintaviakin, mutta edelleen kun miettii millainen työ siinä on ollut, niin enpäs valita.

Iloisesti olin yllättynyt, miten tuohitöiden tarjonta oli kasvanut. Pantojakaan ei ollut vain yhtä mallia, vaan ihan montaa eri sorttia. Siinä kun katsoo, miten moneksi tuohi taipuu, niin ei voi kuin ihmetellä ja äimistellä. Muistui ihan mieleen, että olenpa kuullut tuohesta olevan jopa kirjepaperin korvikkeeksi. Eräs mummo kertoi, miten hänellä on edelleen tallessa tuoheen raapustettu kirje, joka lähetettiin sotarintamalta.

Vaikuttuneena tuohen monipuolisuudesta, en voi olla miettimättä, tekeekö tuohi vielä joskus paluun? Ehkei enää niinkään käyttöesineissä, vaan sillä voisi olla jalansijaa korumaailmassa. Jo nyt tarjolla on niiden pantojen lisäksi mm. rannekoruja, korviksia ja kaulakoruja. Tuohikorua ei ihan joka tytöllä olekaan.

Katsokaa nyt tätäkin pantaa. Se on kuin koru. Yksinkertainen, pelkistetty, mutta vaaleiden hiusten seassa sitä voisi luulla ties vaikka millaiseksi hienoksi lettiviritelmäksi. Janne Hurmekin voisi tinasormuksen sijasta laulaa luikauttaa: "Sinulle mä rakas annan sen, vanhan tuohisormuksen..."

Mitäs tykkäätte tuohipannasta? Ihana vai kamala? Voisitteko kuvitella itsellenne tuohikoruja?