torstai 6. kesäkuuta 2013

KESÄ VEI MENNESSÄÄN

Olen ollut ihan kauhean kiireinen viime päivinä ja eipä ole tullut oltua paljoa koneella. Paitsi tietenkin töissä, mutta silloin ei tietenkään voi bloggailla.

Kesä tuli ja vei mennessään. Se näkyy töissäkin lisääntyvänä kiireenä. Meillä on nyt ollut taidenäyttelyn avajaisten järjestelyä ja taiteilijoita on tullut ovista ja ikkunoista laittelemaan yhtä näyttelyä kuntoon, joka on sitten sitäkin suurempi. Ympärillä vallitsi täysi hässäkkä, ihmiset kulki edestakaisin ja jokainen syventyneenä siihen omaan tehtävään. Välillä joku kadotti puhelimensa ja toinen avaimensa, hyvä etteivät itseään. ;)
 
Kesä yleensäkin on aina tällaista näyttelyiden, tapahtumien ja teatteriesitysten ilotulitusta. Ihan parhautta, että on kulttuuririentoja minne suunnata kesäaikaan ympäri Suomen maan. Tosin ihan kuin talvella uinuttaisiin talviunta ja ei käydä missään, mutta sitten kun kesä tulee, niin se on juuri tätä. Mahtavaa, kun tuntuu tekemisen meininki ja kaikki ovat iloisella kesämielellä.

Minä eilen leikin kukkaisneitoa ja keräsin pari kukkakimppua. Keltainen on iloisen kupliva väri, jota mielellään jää ihastelemaan. Keltainen väri ei olekaan ollut pitkään aikaan muodissa, joten olen tosi iloinen, että sitä näkyy nyt muuallakin kuin vain voikukkien omimana värinä.
 Toisesta kukkakimpusta tuli tällainen...
Kukkien keräily oli hauskaa ja rentouttavaa.  Tänään näin toisen luontokappaleen  -fasaanin. Se oli niin topakan näköinen tietä ylittäessään kuin olisi armeijassa konsanaan.  

Venäjän matkakin on jo check. Kai? Viisumit tuli jo, täytyy vain kiireen vilkkaan hakea ne postista ja miun espanjalainen vieraskin tulee nyt vihdoin tänne Suomeen. Olen niin iloinen, kun nyt pitkästä aikaa näemme! Ja tosiaan, edessä häämöttää Venäjän reissu, ihan mahtavaa. Toisaalta pelottavaa. Vielä on vähän auki, millä me liikutaan Venäjällä. Meidän piti lähteä minun isän autolla, mutta se ei nyt oikein onnistu. Näiden autojen kanssa alkaa olemaan jo sen verran paljon säätämistä, että yrittääköhän joku korkeampi voima estää meidän matkan kokonaan? No ei tässä olekaan enää kuin se reilu viikko aikaa ja reissu Venäjälle alkaa... En ole sitä perumassa.
  post signature

2 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia! Mukavaa ja turvallista matkaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Juuri sellainen matka on toiveena. Jännitystä on jo ilmassa aika paljonkin. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)