PALUU

Hiiohoi, Venäjän reissu on nyt onnellisesti takanapäin! Oikeastaan palauduimme reissusta jo tiistaina myöhään illalla, mutta sen jälkeen on ollut uskomaton kiirus töiden puolesta ja vapaalla olemme rentoutuneet muun muassa sarjoja katsoen.

 

Tänään saatoin poikaystäväni lentokentälle ja ei enää pitkä aika, kun itsekin menen perästä takaisin Espanjaan ja paluu köyhään taiteilijaelämään. Nyt keskityn kesän työjuttuihin. Puuhaa riittää siellä sun täällä. Unohtamatta tietenkään kasvimaata, josta kerroin tässä postauksessa. Kasvimaalla touhuilusta saa kivasti vastapainoa sisätyöhön.

Mutta nyt siihen Venäjän matkaan! Vihdoinkin! Harmi, kun postausten teko ei onnistunut jo reissun aikana, kun nettiyhteydet oli mitä oli. Nyt sitten sitäkin kattavampi ja perusteellisempi matkapostaus. Luvassa tuonnempana vinkkejä automatkailuun Venäjälle. Tää tyttö ei näköjään osaa reissata ilman kommelluksia, mutta nyt matkan alkuun…

Matka Venäjälle

Lähdimme tasan viikko sitten. Minun autolla. Juuri sillä autovanhuksella, jossa avainkin oli jumiutunut virtalukkoon. Rajan ylitys tapahtui Niiralassa. Takataskussa passi, viisumi, vihreä kortti ja auton paperit sekä jo valmiiksi täyttämäni maahantulokortti. Kuljettajana minä itse. Suomen yli päästiin kuin vettä vain, mutta Venäjän rajanylityspaikalla virkailija unohti leimata passini. Vahinko ei kuitenkaan ollut sen suurempi, kun asia huomattiin ja korjattiin melkein samointein. 

Eurot vaihtui rupliksi rajan tuolla puolen. Tie oli paikoittain huonossa kunnossa ja kuoppien väistäminen oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Sää oli kaiken kukkuraksi huono, kun vettä satoi ja muutenkin keli oli sanalla sanoen vilpoisa. 

Reittimme varrelle osui pikku kylä nimeltä Ruskeala, jossa poikkesimme marmorilouhoksella. Se oli yksi matkamme kohokohdista, eikä sateinen sää haitannut ollenkaan. Päinvastoin, se taisi jopa luoda mystistä tunnelmaa. Pääsylippu maksoi 150 ruplaa (3,50€). Kiersimme Marmorijärven, piipahdimme sivupoluilla ja tunnelissa. Oli mielenkiintoista nähdä, miten teollisuus, historia ja luonto yhtyivät toisiinsa muodostaen upean kokonaisuuden. 

Sortavalaan saavuimme juuri parahiksi mennäksemme lounaalle. Söimme hotellin ravintolassa, joka oli ihanan tunnelmallinen ja ruoka oli todella hyvää. Tutustuimme Sortavalaan ja ihmettelimme teiden huonoa kuntoa jopa itse kaupungin sisällä. Onneksi tietyöt olivat käynnissä täyttä häkää, joten parannusta on odotettavissa. Näimme myös humalaisia suomalaisturisteja ja harmittelimme, miten jotkut tuhlaavat matkansa juopotteluun.

Sortavala.

Seuraavalle päivälle olimme ajatelleet Vanhaan Valamoon tutustumista, mutta juuri silloin Laatokalle nousi myrsky. Ajoimme siis suoraan Petroskoihin. Tie Sortavalasta Petroskoihin oli hyvässä kunnossa. 

Petroskoissa hotellin henkilökunta ei juurikaan osannut englantia. Sen verran kuitenkin, ettei hotellin parkkipaikka ollut kuulemma käytössä. Meidän täytyi siis jättää auto kadulle! Keskellä Petroskoita! Kyllä pikkaisen kirpaisi! 

Petroskoihin tutustuimme seuraavien päivien aikana kävellen ja sääkin oli suosiollinen. Ihastelimme rakennuksia ja taloja. Edelleen kummastelimme teiden huonoa kuntoa, mutta myös graffiteja ja venäläistä katukuvaa. Miten jossain on epäsiistin näköistä ja toisaalla niin viimeisen päälle laitettu ja kaunista. Kävimme puistossa, joka oli kuin viidakko. Se levittäytyi entisen traktoritehtaan ympärille. 

Kizhin museosaareen emme lopulta menneetkään. Halua ja tahtoa olisi löytynyt, mutta reissu on tehty yksittäiselle matkailijalle niin kalliiksi, että emme halunneet suostua moiseen rahastukseen. En tosiaankaan edes villeimmissä kuvitelmissanikaan osannut arvata, että ollakseen noin edullinen maa, nähtävyyksistä pyydetään päätä huimaavia summia. Koimme, että emme olisi saaneet rahalle vastinetta, vaikka itse saari olisi varmasti upea. Se olikin reissun ainut ”pettymys”. 

Petroskoissa majoituimme Hotelli Severnajassa, joka on todella vaikuttavan näköinen rakennus. Siellä on juuri menossa remppa. Meillä oli tuuria ja saimme vasta remontoidun ja viimeisen päälle laitetun huoneen.

Kotimatkalla

Haikein mielin jätimme Petroskoin taakse. Olin helpottunut, ettei autolleni ollut käynyt kuinkaan. Suurin vahinko oli lintujen kakkendaalit ikkunoissa, jotka sade juuri parahiksi huuhtoi. Tällä kertaa ajoimme eri kautta, kuin olimme tulleet. Ajoimme Aunukseen. Taukoa pidimme Prääsässä, jossa oli varsin viehättävä kahvila. 

Tie oli hyvässä kunnossa. Aunuksen jälkeen alkoi sellainen tie, että voi veljet. Kuoppia kuoppien perään. Yksi pätkä oli tosin kunnostettu, helpotus sekin. Tosin siinäkin niin onnellisena ajaessamme, kuuluu yhtäkkiä pomps. Eikä tiessä näkynyt edes kuoppaa, mutta sellainen yllätyskuoppa siellä näköjään oli! Selvisimme säihkähdyksellä.

Yksi matka –kaksi Euroopan suurinta järveä

Pysähdyimme pariin otteeseen ihastellaksemme Laatokkaa. Muutakaan mahdollisuutta ei ollut, on se niin vaikuttavan näköinen ja vieläpä Euroopan suurin järvi. Ja eipä sitä voinutkaan liiemmin ihastella, kun suurimman osan automatkasta se jäi harmillisesti metsän taakse piiloon. Mutta jo mielenkiintoisten venäläisten kylien takia, juuri tuo reitti oli maan mainio.  

Ääninen jää suurudessaan hyväksi kakkoseksi Laatokalle, ja hauskaa, että se sattui samalle reissulle. Sortavalassa kävimme vielä syömässä ja nauttimassa venäläistä ruokaa ennen kuin matka rajalle jatkui.

Rajalla kävimme pisteenä iin päälle tekemässä viimeiset ostokset hätäpäissään ja auton tankkauksen. Sitten rajoja ylittämään. Kuinkas ollakaan minulle tuli pienoisia ongelmia niistä autopapereista, joita hajamielinen virkailija ei ollut leimannut silloin Venäjälle tullessani. Selvittelyjen ja auton tutkimisen jälkeen vielä Suomen rajatarkastus ja kotimatka alkoi. 

Olimme todella tyytyväisiä reissuumme ja lausuimme mielessämme kiitokset, että auto kesti kuin kestikin tuon matkan.

Näihin tunnelmiin... Hyvää Juhannusta!