Kuva on lainattu täältä. |
Täällä meilläpäin
pedot ovat arkipäivää. Lapsesta asti olen tiennyt, että kyllä siellä metsässä
voi tulla vastaan muitakin kuin vain immeisiä. Ikinä eläessäni en kuitenkaan
ole törmännyt suteen taikka karhuun, vaikka jokuset metsälenkit, kuvausreissut
ja marjanpoiminnat olen tehnyt. Olen nähnyt muita metsän eläimiä senkin edestä.
Listalla komeilevat kettu, metso, hirvi, ahma ja ne kaikista tavanomaisimmat
jänis ja orava.
Tiedän kuitenkin,
että siellä metsässä ne karhut ja sudetkin ovat. Muistan, kun lapsena näin
karhun jäljet lumella. Ne oli toodella isot ja vaikuttavan näköiset . Yksi kesä
karhu kävi osoittamassa haisevan mielipiteensä ja teki läjän meidän puutarhaan.
Pari kesää sitten äitini näki karhunpennun ylittävän tien. Ei hän ollut heti
soittelemassa uutisiin, että nyt varokaa, siellä liikkuu pentu ja lähistöllä
100% todennäköisyydellä emo. Hui! Se oli se samainen kesä, kun niin
onnellisesti nukuin teltassa tuossa pihamaalla. Ei pelottanut. Yhtään.
Kuva on lainattu täältä. |
Suden olen ehkä kerran
nähnyt, vilaukselta. Näin jonkin koirankokoisen eläimen juoksevan
sellaista vauhtia, että siitä ei voinut varmaksi sanoa, oliko se susi
vai koira. Olin silloin lapsi, mutta lapsen mielekuvituksen piikkiin sitä ei voi laittaa, sillä
äitini oli myös paikalla todistamassa moista näkyä.
Kuva on lainattu täältä. |
Petokeskustelun
myötä rupesin tässä ihan pohtimaan, mikä olisi reaktioni, jos oikeasti kohtaisin karhun silmästä
silmään? Tai suden. Siinä vaiheessa voisi tulla paskat housuun. Ei ainakaan
kannattaisi paeta mihinkään puuhun.
Tämä on yksi
petorikkaimmista alueista Suomessa ja silti kuitenkaan en ole nähnyt karhua
tahi sutta metsässä. Ikinä. Kyllä ne pedot vielä näköjään osaa ihmistä karttaa.
Tätä nykyä, kun ihminen on nyt levittäytynyt yhä laajemmalle, niin
yhteentörmäyksiltä ei tulevaisuudessa voine välttyä. Karhuja ja susia on
kuitenkin aika paljon vähemmän kuin meitä immeisiä. Metsään kannattaa mennä
mieluiten seurassa kuin yksin ja pitää mekkalaa, niin tietää karhu että susi pötkiä
pakoon jo aikapäiviä ennen niin sanottua yhteentörmäystä.
Mutta kumpi
onkaan pahempi peto? Ihminen vai susi/karhu? Veikkaan, että ihminen on saanut
paljon pahempaa tuhoa aikaan, jopa omille lajitovereilleen. Pelon sijasta
karhuja ja susia tulisi kunnioittaa. Tietenkin niiden paikka on luonnossa, ei kaupungissa
tai asutuskeskuksessa, eikä varsinkaan kouluteillä.
Niin, ja eikös
sitä ole sellainen sanonta, että rakkaalla lapsella on monta nimeä? Nimiä karhulla vasta riittääkin! Kontio,
mesikämmen, otso, metsän kuningas… Muinaissuomalaiset pelkäsivät karhua, mutta
toisaalta arvostivat ja kunnioittivat sitä. Ehkä meillä on heiltä jotain
opittavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)