sunnuntai 6. syyskuuta 2015

PULLON ARVOITUS

Yksi blogini teemoista ovat tarinat. Tarinat elävästä elämästä tai tavaroista, joita on sattunut matkan varrelle. Olen kirjoitellut, milloin näkemästäni ahmasta tai vanhasta kitarasta.

Nyt sattui niin perin kummallinen juttu, että en taas voinut vastustaa siitä kirjoittamista. Isäni oli kaivinkonehommia tekemässä kotipihallaan maalla, kun kauha osui johonkin tavallisuudesta poikkeavaan. On ihme ja kumma, kun se selvisi rikkoutumatta. Maan uumenista löytyi pullo! Ja kaiken kukkuraksi täynnä.

Hänestä siinä on ilmiselvästi likööriä, koska viinaa on iät ja ajat jemmattu ja vanhoilla ukoilla on ollut omat viinakätkönsä. Minä taasen katsoin lähes olematonta etikettiä, josta löytyi firma. Terra creta. Netin mukaan se on oliiviöljyn valmistaja. Maailman parasta. Tai ainakin yksi maailman parhaista.

Löytö oli niin kutkuttava kaikessa mielenkiintoisuudessaan ja kylläpä nyt kovin vaivaa, kumpaa nestettä siinä oikein on.

Niinpä laitoin pullon jääkaappiin. Jos se on oliiviöljyä, niin siitä pitäisi tulla klönttimäistä, tai jähmettyä. Tai sille pitäisi tapahtua jotain. Ja jos se olisi likööriä, niin...

Likööri olisi uskottavampi, koska sitä joku olisi voinut hyvinkin kätkeä, mutta miksi kukaan jemmaisi oliiviöljyä? Niinpä. Yksi asia on ainakin varmaa. Tämä on vanha pullo, ainakin vuosikymmeniä. Koska vanhempieni ajalta pullo ei ole, joten katseet kääntyvät talon entisiin omistajiin.

Kumpaa sinä veikkaat? Likööri vai öljy?
post signature

4 kommenttia:

  1. Ihan vaan kuvan perusteella öljy, vaikka likööri olisi tosiaan loogisempi jemmattava neste...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, värin perusteella menisi öljystä! Ja sitten kun se on sellaista rasvamaista. Jääkaapissa se on nyt ollut, mutta siihen ei tullut minkäänlaisia muutoksia koostumukseen, mitä ihmettelin. Uskon silti yhä, että se on öljyä... :D Mutta lopullisen varmuudenhan siitä saisi, kun avaisi pullon. Toisaalta ei raaskis... :P

      Poista
  2. Pullo näyttää ainakin kauniilta. Jännä, että miten se onkin säilynyt ehjänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ihan kaunis pullo! :) Ihan kuin just oliiviöljylle. ;) Totta, ihan uskomatonta, miten on voinuki säilyä roudat, pakkaset ja kaikki tuolla maan povessa. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)