keskiviikko 18. tammikuuta 2023

VUOSIKATSAUS 2022 JA MITÄ TOIVON UUDELTA VUODELTA

Vuoden lopussa tai alussa on hyvä miettiä mennyttä vuotta ja jättää jotkin asiat taakse. 

Uudenvuoden aattona teimme pienen rituaalin, jossa kirjoitimme ylös, mistä haluamme päästää irti. Minun listastani tuli pitkä. Halusin eroon ylimääräisestä painolastista. 

Uusivuosi vaihtui perinteisesti espanjalaisissa merkeissä eli ystävien seurassa. Meillä oli illallinen ja kun vuosi vaihtui, söimme 12 viinirypälettä. Tänä uutena vuotena meillä oli myös kiinalaiset onnenkeksit. 

Mitä olen oppinut?

#1. Asunnon vuokraus Espanjassa

Vuoden 2022 alussa sain kovan oppiläksyn asunnon vuokraamisesta Espanjassa. Muutto meni kaikin tavoin pieleen ja oli selvää, että universumi halusi minut sieltä pois.

Lue kokemuksistani:

Painajaismainen muutto

Ludeongelma - painajaismaisen muuton loppunäytös

Muutto Espanjaan? Asunnon vuokraus Espanjassa

#2. Uudenlainen tapa tehdä töitä

La Gomeran matkalla opin uudenlaisen tavan tehdä töitä. En ollut koskaan osallistunut coliving- ja coworking-kokemukseen.

La Gomera - erilainen matka

#3. Toimintaa tositilanteessa

Jouduin koiratappelutilanteeseen, jossa oli toimittava nopeasti. En pidä itseäni maailman nopeimpana, mutta siinä opin, että halutessani voin olla nopea. 

Kahden koiran raivoisa hyökkäys

#4. Uutta tietoa

Osallistuin kuudelle kurssille. Unikursilla opin unien tulkintaa. Henkisellä kurssilla tutustuin sisimpääni. 

Sitten oli pari itsensä kehittämiseen liittyvää kurssia erään tunnetun suomalaisen valmentajan johdolla. Kristalli- ja copywriting-kurssit ovat vielä kesken. 

Siitä olen ylpeä, että olen yrittäjä ja omalla työlläni elätän itseni. Olen päässyt sellaiseen tilanteeseen, josta joskus unelmoin. Minulla on yrittäjän vastuu, mutta myös vapaus.

Myös äänikirjoja tuli kuunneltua, mutta tässä olisi vielä paljon parannettavaa. 

Kaikista kuuntelemistani kirjoista suosittelen Big Magic - Uskalla elää luovasti. 

Mistä olen kiitollinen?

Olen kiitollinen...

...yrittäjyydestä ja vapaudesta. 

...asiakkaistani ja kaikista töistä.

...terveydestäni.

...Jumalan löytämisestä ja uskon vahvistumisesta.

...raha-ajattelutapani kasvamisesta ja ansaitsemastani rahasta.

...matkoista ja kursseista.

Tässä on yksi neljästä hoitokoirastani. Labradorin ja mäyräkoiran sekoitus.

...koirista, joita olen saanut hoitaa.

...perheeni näkemisestä Suomessa.

...päästessäni töihin Suomeen kuukaudeksi ja vieläpä työhön, jota todella rakastan. 

Kuvaussessiosta.

...kaikista niistä kuvaussessioista, joissa olin mukana Teneriffalla ja Gran Canarialla.

...kuvauksissa tapaamastani miehestä, jonka kanssa olen kokenut niin paljon lyhyessä ajassa.

...ihanista ystävistäni ja kaikista muista ihmisistä, jotka ovat olleet tavalla tai toisella osa vuottani.

...kaikista upeista kokemuksista. 

Ravintolakäynniltä.

...ruoasta, vedestä ja lukuisista ravintolakäynneistä.

...grillijuhlista ja muista illanistujaisista, joihin olen osallistunut.

...sisäisestä työstä, jota olen tehnyt.

...henkisestä kasvustani. 

...julkaistusta kirjasta ja kirjajulkkareista.

...tästä uudesta asunnosta, puutarhanäkymästä ja kämppiksestäni. 

Ja uskokaa tai älkää, mutta olen kiitollinen myös siitä lutikkaepisodista! Ilman sitä olisi moni upea asia jäänyt luultavasti kokematta. 

Missä olen onnistunut vuoden aikana?

#1. Käsikirjoitus

Käsikirjoituksen valmiiksi saaminen oli jotain aivan uskomatonta! En ole koskaan saanut pidempiä tekstejä valmiiksi, joten tämä oli minulle erittäin iso steppi. Se oikeasti tuntui mahdottomalta! Nyt huomaankin, että ei se niin mahdoton ollutkaan.

Tässä tärkeintä oli olla sinnikäs. Tein käsikirjoituksen aivan yksin ja oli muutamia kohtia, joissa olin jumissa. Ystävän kanssa jutellessa solmut kuitenkin avautuivat ja sain lopulta käsikirjoituksen valmiiksi.

#2. Työasiat

Tekemäni työt tuottivat konkreettisia ja näkyviä tuloksia asiakkailleni. Se lämmitti ja rauhoitti mieltäni. Tämä on työni haastavin osa-alue, josta stressaan välillä liikaa. Haluan jatkossakin lisää tällaisia onnistumisia.

#3. Some haltuun

Olin aktiivinen erityisesti yhdessä somekanavassa, jossa sain lisää seuraajia. Koin somen tekemisen mielekkäämmäksi ja aloin tehdä sitä myös muille.

#4. Uskomaton flow

Syksystä alkaen minulla on ollut mieletön flow. Koen elämän ihmeellisenä seikkailuna ja odotan kovasti, mitä kaikkea polkuni varrelle tulee!

Minulle on tapahtunut niin paljon hyviä asioita, että välillä on pakko nipistää. Onko tämä tottakaan? 

Olen ollut elokuva- ja sarjakuvauksissa. Olen saanut mielenkiintoisia projekteja. Olen ollut matkoilla. Ja monta muuta mielenkiintoista kokemusta!

Uskon, että tämä on seurausta sisäisestä työstä, jota olen tehnyt. Meditoin päivittäin. Kahdeksan viikon ajan sain energiahoitoa ja sen jälkeen olen jatkanut. 

Kristallikurssi ja eräs toinen henkinen kurssi ovat auttaneet myös itsetutkiskelussa.

Kuvaussessiosta.

#5. Kuvaussessiot

Kuvaussessioissa olen selvästi noussut koko ajan uudelle tasolle. Ennen olin se avustaja, joka vain hengaili siellä jossain taustalla, mutta vähitellen olen saanut ikään kuin enemmän vastuuta.

Olen päässyt lähemmäs näyttelijöitä, saanut erikoisrooleja, ollut lähellä kameraa ja tehnyt roolisuorituksia, joita en olisi uskonut koskaan tekeväni. Toisin sanoen kuvaukset ovat olleet kerta kerralta upeampia!

Kuvaussessiosta.

Mitä vuodesta 2022 jäi erityisesti mieleen?

Vastoinkäymiset ja oppiläksyt, jotka olen varmasti maininnut jo miljoona kertaa. 

• Käymäni kurssit. Teemoina kristallit, copywriting, unien tulkinta, itsetutkiskelu ja itsensä kehittäminen. 

Kuinka sattumalta tapasin Suomessa nykyisen kämppikseni ja hyvän ystäväni sukulaiset.

Monet ihanat syntymäpäiväjuhlat, joiden joukossa myös omani. Vietin syntymäpäiviäni eräässä kahvilassa ystävieni kanssa. Paikalle tulivat myös silloinen kämppikseni ja hänen koiransa.

• Kuinka matkasin Suomessa Teneriffalla asuvan ystäväni vanhempien mökille suomalaisen lapsuudenystäväni kanssa. Paljastui, että lapsuudenystäväni asui siinä lähellä naapurissa! Niinpä hän tutustui mukanani suomalaiseen Teneriffalla asuvaan ystävääni ja tämän vanhempiin. 

Maisemaa Suomesta.

• Kuinka kesällä tapasin lapsuudenaikaisen, nykyisin Yhdysvalloissa asuvan koulukaverini. Kuinka hän esitteli kotitilansa lehmiä. Ja kuinka hän ja hänen vaimonsa pelastivat minut keskellä kirkonkylää, kun pyörän kumi oli mennyt puhki!

• Pianotaiteilijan illalliskonsertti, jonne vein äitini.

• Pariskunta, johon tutustuin Suomessa työni kautta. Kirjoittelemme sähköpostitse.

• Saksalaistoimittaja, jonka tapasin kesällä Suomessa ja hänen sekä perheensä mielenkiintoiset tarinat.

• Työni Suomessa ja etenkin alun kommellukset. Eräänä päivänä, kun palasin töistä autolla vanhempieni kotiin, oli puita kaatunut tielle, enkä päässyt eteenpäin!

• Kuinka muutin tai vaihdoin maisemaa (matkat mukaanluettuna) laskujeni mukaan 12 kertaa! 

• Kokemukseni Tinderistä ja treffeistä.   

• Kokeilin pilven polttoa ja huomasin, että ei ollut minun juttuni. Piipahdin myös pilvenpolttoklubissa, joiden olemassaolosta en ollut edes tietoinen! Ja kyllä, ovat ihan laillisia paikkoja Espanjassa.

• Kuinka tutustuin erääseen mieheen kuvauksissa ja josta tuli näyttelijäparini.

• Jännittävät, jopa maagiset kuvaussessiot. Yhdessä kuvaussessiossa suutelin näyttelijäparini kanssa!

• Kuinka olin monena kertana mukana viemässä artisteja eri näytöksiin hotelleille.

• Kuinka tapasin monen vuoden jälkeen puolalaisen ystäväni ja hänen espanjalaisen miehen täällä Teneriffalla. 

• Monet ihanat juhlat ja tapahtumat. Jouluna etenkin joulupukin vierailu oli iso juttu.

Joulupukki ja mie.

Mitä toivon vuodelta 2023?

Toivon, että...

...hyvä flow jatkuu.

...opin uusia asioita positiivisten kokemusten kautta.

...kasvan ihmisenä.

...menestyn kaikissa projekteissa ja tuon asiakkailleni uskomattoman hyviä tuloksia.

...projektit jatkuvat ja ansaitsen enemmän rahaa vähemmällä työllä.

...somekanavani kasvaa.

...luen (tai kuuntelen ääni-)kirjoja enemmän.

...elämässäni on luotettava ja minua rakastava elämänkumppani, jonka kanssa jaamme kaikki seikkailut ja hulluudet.

...pysyn terveenä, kuten myös perheeni ja ystäväni.

...saan uusia, positiivisia kokemuksia.

...uusi käsikirjoitukseni edistyy merkittävästi vuoden aikana. 

...harrastan joogaa säännöllisesti.

...liikun enemmän. Kuntosalille olisi kiva päästä!

...opin uusia hyviä asioita ja kasvan ammatillisesti. 

...pääsen tavoitteisiini.

...saan rahaa säästöön.

...teen mielenkiintoisia vaelluksia Teneriffalla. 

...syön ja elän terveellisesti.

...pysyn kasvisruokavaliossa.

...matkustan Espanjassa, Suomessa ja ulkomailla.

Haaveissa siintävät Zaragoza, El Hierro, Asturias, Suomi, Puola ja Hollanti.

Zaragozassa haluaisin käydä hakemassa loput tavarani, jotka minulla siellä on ja viimein sulkea se ovi. Haluan myös moikata ystäviäni siellä.

El Hierro-saari ei ole vielä tuttu, joten sinne olisi ihana matkustaa.

Asturiaksessa haluaisin nähdä kämppistäni, jonka kanssa asuin viime vuonna El Médanossa. Suomessa minulla on tietysti perhe, jota haluan nähdä.

Puolaan sain kutsun ystäväpariskunnalta ja Hollantiin myös!

Kappaleet, joita kuuntelin vuonna 2022

Kuuntelen musiikkia nykyisin lähes päivittäin. Se auttaa etenkin työssäni. Parasta on musiikki, joka on oikealla taajuudella (432hz). 

Mutta sitten on ne jotkin tietyt kappaleet, joita tulee kuunneltua (vaikka eivät ole haluamallani taajuudella) ja joista tulen aina muistamaan juuri sen tietyn vuoden. 

Tässä siis suosikkikappaleet, joita kuuntelin...

#1. All Saints - Pure Shores

#2. Rema - Calm down

#3. Manu Chao - Me gustas tu

#4. Ludovico Einaudi - Nuvole Bianche

#5. Madonna - Frozen 

#6. Madonna - The Power of Goodbye 

#7. Amber - Sexual 

#8. Elton John, Dua Lipa - Cold Heart 

Lisäksi haluan suositella pari kappaletta meditointiin: 

#1. Deva Premal - Gayatri Mantra  

#2. Slow Shamanic Tantra Music

Mitä ajatuksia sinulla heräsi vuodestani tai jäikö jokin erityisesti mieleen? Entä, millainen sinun vuotesi oli? Oliko sinun vuodessa jokin tietty kohokohta?

post signature

2 kommenttia:

  1. Ainakin kuvien perusteella vuosi 2022 kohteli sinua hyvin; olet niin hymyileväinen ja onnellisuutta säteilevä näissä kuvissa! Mulle jäi mieleen se koiratappelutarina ja ne lutikat...
    Meillä vuoden 2022 avainsana taitaa olla Pancho. <3 Hurjaa miettiä, että ensi kuussa kakara täyttää jo vuoden! Minne tämä aika menee?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ovatkin kuvat loppuvuodesta, jolloin todella olin onnellinen. Just päivittelin ystävälleni, miten alkuvuoden 2022 kuvista näkyy, että olin aivan maassa. Juu, nuo tapahtuvat todella jäivät miullekin mieleen.

      Voi että, jo vuosi Panchon tulosta! <3 Totta, mihin tämä aika menee?

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)