VUOSI SINKKUNA

Arvelin, että nyt voisi olla hyvä hetki kirjoittaa tästä aiheesta. Mitäpä sitä kiistämään, kohta on kulunut kokonainen vuosi sinkkuna. Se aika on mennyt niin nopeasti, mutta toisaalta opettanut varmastikin enemmän kuin muut vuodet.

En ole ollut näin pitkään yksin sitten nuoruusvuosien. On se jännä juttu, miten nuorempana parisuhde oli se tärkein asia. Toisaalta yhteiskunta ohjaa niin paljon siihen suuntaan ja sitten tietenkin lähipiiri, vaikka tosi asiassa ei ole yhtä oikeaa tapaa elää elämäänsä.

Toki minä olen aina ollut romantikko ja luen joskus romanttisia kirjoja, ehdoton suosikkini on Ylpeys ja ennakkoluulo. Ei kai siis ihme, että nuorempana ajattelin olevani naimisissa viimeistään kolmekymppisenä. Nyt olen ylittänyt tuon rajapyykin ja tässä sitä vielä ollaan. Eikä siitä ole niin pitkä aika, kun ajattelin, että tämän ihmisen kanssa voisin olla loppuelämäni. Noh, asiat eivät tietenkään mene niin kuin Strömsössä.

Monet voivat kokea, että ero tässä iässä on maailmanloppu ja suuri uhka. Minulle se oli mahdollisuus, uuden alku. Jos on erottava, niin tämä ikä voisi olla jopa ideaali. En ole enää niin nuori ja sinisilmäinen. Tunnen itseni paremmin. Otin opikseni aikaisemmista suhteista, enkä toistaisi virheitäni. Tiedän (tai ainakin luulen tietäväni) millainen mies minulle sopisi. Minulla ei ole lapsia, joten siinäkään mielessä ei olisi vielä myöhäistä.

Yksinolo on ollut todella hyvä ja opettavainen taival. En halua hosua ja syöksyä uuteen suhteeseen, vaan pikemminkin haluan ottaa tästä nyt kaiken irti eli selvittää kuka oikeasti olen, miksi olen täällä ja mitä haluan tulevaisuudelta. Haluan olla itsenäinen ja löytää sen oman elämänpolkuni. En enää ikinä aio muuttaa yhdenkään miehen perässä.

Olen edelleenkin tietyllä tapaa vanhanaikainen ja jos rehellisiä ollaan, niin kyllä minä haluaisin itselleni elämänkumppanin sitten joskus. Miehen, joka kulkisi rinnallani niin myötä –kuin vastatuulessa. Rakastaisi minua tällaisena kuin olen. Meillä olisi yhteisiä päämääriä ja projekteja. Täydentäisimme toinen toisiamme. Minun vahvuudet olisivat hänen heikkouksiaan. Eiköhän se tule, jos on tullakseen. Sitten, jos ja kun sen aika on. 

Tällä hetkellä olen keskittynyt omaan itseeni ja työjuttuihin. Ei sillä, mahdollisuuksia olisi ollut tutustua moneenkin, mutta kukaan ei kolahtanut. Paitsi yksi ja hänkin muutti toiselle puolelle maapalloa.

Jos haluaisin parisuhteen, niin olen pahimmassa mahdollisessa paikassa. Teneriffalla lähes kaikki on väliaikaista. Teneriffa voi olla paratiisi, mutta rakkautta täältä ei löydy. Tai voi löytyä, onhan se tietysti mahdollista, mutta ei kannata olettaa. Tämä saari elää turismilla ja väki vaihtuu jatkuvasti. Kun yhdet lähtevät, toiset tulevat… Muuten Teneriffa on varmastikin maailman maagisin paikka.

Tulinkin Teneriffalle etsimään itseäni. Mielestäni nyt ei ole oikea aika suhteelle, kun käyn läpi niin isoja asioita. Tämä vaihe olisi varmastikin pitänyt tehdä vuosia sitten. Toisaalta on varmasti ihmisiä, jotka eivät käy tätä vaihetta koskaan läpi.

Ja silti toisaalta on tavallaan kiire.

En voi sulkea silmiäni siltä tosiasialta, että minulla alkaa ”ikä” painaa. Kello tikittää armottomasti eteenpäin, mutta minusta tuntuu, etten ole lähimainkaan valmis. Oikeastaan minusta tuntuu siltä kuin olisin 25-vuotias. Ja sitten on se biologinen kello. 

Nuorempana vastasin lapsiuteluihin, ettei kysymys ole ajankohtainen ainakaan 10 vuoteen ja sivuutin asian. Onpa minulle sanottu jopa ihan suoraan, että minun pitäisi ”tehdä lapsia”. Tälle sanojalle vastasin, ettei lapsia tehdä, vaan niitä saadaan. Eikä asia tietenkään millään muotoa kuulunut hänelle. 

Olen myös vakavissani pohtinut haluanko lapsia ollenkaan. Se on se naisen elämän suurin kysymys, koska mikään muu päätös ei vaikuta niin perustavanlaatuisesti loppuelämään. Eikä asiaa auta yhtään, että olen nähnyt läheltä, miten monille ikäihmisille ne lapset ja lapsenlapset ovat elämän ainoa suola, tuki ja turva. Ja vanhan naisen, joka katui omaa lapsettomuuttaan. Ja oman mummoni, joka saattohoitohuoneessa ei halunnut jäädä yksin hetkeksikään, vaan toivoi aina jonkun meistä lapsista tai lapsenlapsista olevan lähellä. Kunnes lopulta tuli aika nukkua pois.

Vaikka samaan hengen vetoon haluan todeta, että lapset eivät todellakaan ja varsinkin nykyaikana ole mikään tae siitä, että he olisivat vierelläsi vielä vanhuuden päivinäsi.

Ja sitten jos alan miettimään lastensaantia, niin järkisyillä en voi sitä perustella. En vaikka, olisin parisuhteessa. Maailmassa on liikaa ihmisiä. En ole valmis. Vaikka toisaalta, tuskin kukaan on koskaan valmis vanhemmaksi. Se on myös itsekästä. Kerran syntynyt joutuu kuolemaan… Miksi luoda elämää, joka lopulta päättyy? Ja varsinkin tällaiseen maailmaan, joka on vaarallinen? Toki maailma on aina ollut vaarallinen, paha… Mutta nykyajan maailman pahuus on pahuutta jollain ihan uskomattomalla tavalla. Ilmastonmuutos näkyy yhä enemmän ja mietin, millaisen maailman jätämme jälkipolville? Sitten mietityttää terveysasiat, kun olen nähnyt niin monenlaisia suvussa kulkevia sairauksia, joita ei haluaisi laittaa eteenpäin.

Sitten toisaalta, kuten monilla asioilla, on tietenkin niitä hyviä puolia. On jotenkin kaunista ajatella olevansa osa isompaa kokonaisuutta, jos saisikin lapsia ja että pieni pala minua siirtyisi tuleville sukupolville. Voisi seurata lapsukaisen kehitystä ja opettaa kaiken sen, mitä olen itse oppinut. Saada olla osa perhettä, jossa jakaa ilot ja surut, elämän pienet ja suuret ilot.

Lapsiasia ei minun tilanteessani tule millään lailla kysymykseen, koska ensin tietenkin pitäisi olla vakaa parisuhde. Sellainenhan minulla oli ja silti päädyin näin käsittämättömään tilanteeseen. Olen suhteeton bloggari, joka pohtii sinkkuelämää ja lapsensaantia. Todella ironista, enkä tähän osannut varmastikaan pukea sanoiksi puoliakaan omista ajatuksistani. 

Ehkäpä kysymys on siitä, että minun pitäisi rakastua ja todella voimakkaasti, jotta haluaisin lapsen..? Ja vaikka haluaisin, niin se ei ole ollenkaan itsestäänselvyys, että niitä lapsia siunaantuisi ja silloin voisikin olla jo myöhäistä.

Menneisyyttä en voi muuttaa, mutta olen kiitollinen eletyistä ja jaetuista vuosista, aikaisemmista suhteista, jotka ovat tehneet minusta henkilön, joka olen tänä päivänä. Olen erilainen kuin 10 vuotta sitten. Tulevaisuutta en voi ennustaa. Ainoa asia, jolla on siis oikeasti merkitystä ja vaikutusta on tämä hetki. Tämä päivä. Jokainen tunti, jokainen minuutti, jokainen sekunti. On keskityttävä tähän hetkeen, tähän paikkaan ja pidettävä fokus asioissa, joihin voi vaikuttaa. Nyt. 

Uskon vakaasti, että elämässä lopulta kaikki menee juuri niin kuin on tarkoitettu. Jos jään yksin loppuelämäkseni, niin sitten jään ja minun on vain sopeuduttava. 

Ja elämä juuri nyt, Teneriffalla, sinkkuna, tuntuu just kivalta. Enkä ainakaan haluaisi vielä kuolla. Minulla olisi vielä niin paljon annettavaa maailmalle! Annettaan tulevaisuuden näyttää, mitä se tuo tullessaan. Minä yritän tehdä parhaani.

Millaisia ajatuksia sinulla heräsi sinkkuudesta / parisuhteesta / lapsikysymyksestä? Lukisin mielelläni sinun kokemuksistasi!

 

TEIN DNA-TESTIN

Kannattaa tehdä dna-testi. Voi tulla aikamoisia yllätyksiä omista sukujuuristaan. Family Treen kautta onnistuu. Se on helppo tilata netistä, mutta kärsivällisyyttä vaaditaan. Yleensä ennen joulua dna-testi on mahdollista saada tarjoushintaan.

Ensin postissa tulee paketti, jonka avaat lapsen intoa puhkuen. Testi itsessään on helppo tehdä. Vain muutama pyöräytys poskissa ja se on siinä. Toki joutuu täyttelemään paperilappusen, mutta se on todella lyhyt. Englanninkielen taito on kuitenkin eduksi.

Sitten alkaa piinaava odotus postitettuasi paketin Yhdysvaltoihin. Varsinkin minun tapauksessani, jossa tahdoin tietää tulokset mahdollisimman pian. Jännitys vain kasvaa, kun sähköpostiin kilahtaa vastaus, että paketti on tullut perille...

Mahdolliset tulokset jännittivät minua todella paljon. 

Ensinnäkin minulla on Facebookissa kaverina nainen, jonka olen tuntenut yli puolet elämästäni. En ole kuitenkaan koskaan tavannut häntä kasvotusten. Harrastin joskus aktiivisemmin sukututkimusta ja tutustuimme netin kautta. Testin avulla sukulaisuus varmistuisi.

Toisekseen olin aivan varma, että minulla on jotain yhteyksiä Venäjälle, sillä olen niin venäläisen näköinen. Ulkomaillakin minua aina luullaan venäläiseksi. Ajattelin myös olevani sekoitus montaa eri kansalaisuutta, koska jostainhan sitä on muutettu Suomeenkin.

100% eurooppalainen
PÖH, mitä vielä. Paljastui, että olen suomalainen 87%, eli lähes 90%:sti! Skandiverta minussa on 8% ja Itä-Eurooppaa 6%. Kartalta näkyy selkeästi, että Venäjälle minulla ei ole minkään maailman yhteyttä. Kämppäkaverini vitsaili, että olen viikinki. Ehkäpä siinä on jotain perää... Kun minulla on nyt todistettavasti dna:lla varmistettu olevan sukujuuria Ruotsi-Norja-akselilla.

Entäpäs sitten tämä minun arvoituksellinen sukulaisnainen? Dna-testin mukana sain yli 6000 nimen listan, mutta häntä ei löytynyt nimihaulla. Olin aivan järkyttynyt. Hän lohdutti, että sukulaisuus voi olla olemassa, vaikkei se tämän testin perusteella näy. 

Tähän käy ajatus lotosta. Tarjolla on kaikki numerot, mutta riviin tulee vain osa numeroista. Niin on myös dna:ssa. Hän antoi viisi eri sukunimeä ja kysyi löytyykö niillä tuloksia. Pistin hakukenttään ja niillä kaikilla löytyi! Yhden sukunimen kautta löysin hänen veljensä. Vasta sitten, aivan listan lopussa bongasin myös hänet. Olimme kuin olimmekin sukua!

Dna-testi oli todella mielenkiintoinen. 

Mitä seuraavaksi?
Seuraavaksi olisi todella mielenkiintoista alkaa tehdä sukututkimusta ja selvittää, mitä yhteyksiä minulla on Norjaan ja Ruotsiin. Tuo Itä-Europpa tuli myös aikamoisena yllätyksenä...

Oletko sinä tehnyt dna-testin?

TERVETULOA 2019!

Viikko sitten matkustin takaisin Espanjaan. Lähdin kotoa lauantai-aamuna ja pääsin Teneriffalle sunnuntai-aamuna. Palasin siis juuri ennen vuoden vaihdetta. 

Matkustin lentäen, Joensuu-Helsinki, Helsinki-Madrid ja Madrid-Teneriffa. Tuolla matkalla sattui jotain niin yllättävää, että en malta olla mainitsematta siitä. Ja kun sanon yllättävää, todella tarkoitan sitä. Kohdalleni osui yllättävä kohtaaminen. Niin yllättävä, ettei voi muuta sanoa kuin ”kyllä maailma on pieni!”.

Olin juuri noussut koneeseen Helsinki-Vantaalla ja istunut alas, kun näin tutun miehen. Olin niin yllättynyt, että tajusinkohan edes sanoa ”hola”, vaan toistin repeatinä hänen nimeään. Se oli ehkä vähän noloa. Muut matkustelijat naureskelivat. Terveisiä vaan, jos tätä lukee joku samalla lennolla ollut. 

Sattuipa niin, että kyseinen herra on exäni paras ystävä! Emmekä ole nähneet vuoteen. Yllätys oli molemminpuolinen. Varsinkin, kun hänen paikkansa oli vain paria penkkiriviä taempana. Jos hänen paikkansa olisi ollut esimerkiksi koneen etuosassa, tuskin olisimme edes tajunneet olevamme samassa koneessa.

Vaihdoimme muutaman sanan ennen koneen nousua ja sovimme juttelevamme hetken kuluttua. Siinä vaiheessa ihmishässäkkä oli nimittäin luonnollisesti aikamoinen jokaisen laittaessa matkatavaroita ja asettuessa paikoilleen. Lopulta emme ehtineet puhua enempää koko lennon aikana. Ihmiset menivät vessaan tasaisena virtana. Sitten oli paljon turbulensseja. Sitten alkoi juomatarjoilu. Sitten vielä vähän lisää turbulensseja. Lopulta nukahdin. Ennen kuin huomasinkaan, olimme jo Madridissa. Hän oli matkalla takaisin Zaragozaan, oli tulossa Koreasta asti.

Menimme keskiyön kahville Madridin lentoasemalla. Hän oli autolla, joten kahvi varmasti tuli tarpeeseen. Vaihdoimme tietenkin kuulumiset. Miten paljon vuoteen onkaan mahtunut! 

Minulla on edelleen hyvät välit exäni kanssa. Siksi ei ollut outoa nähdä hänen hyvää ystäväänsä, jonka minäkin siis tunnen vuosien ajalta. Oli siis jotenkin tosi kiva tavata näin sattumalta. Samalla se oli tavallaan tilaisuus hyvästellä ja toivottaa kaikkea hyvää tulevaisuuteen.

Tulevaisuutta minäkin pohdin paljon, varsinkin näin vuoden vaihteessa. Piti ihan lukea uusiksi postaukseni: Miksi mennä takaisin Espanjaan?

Nyt olen ollut Teneriffalla muutaman kuukauden, mutta tuo aika on mennyt siivillä! Ainakin elämäni on saanut uudenlaista suuntaa, joten paluu tälle saarelle sitten viime talven jälkeen kannatti.

Viime vuosi oli todellakin uuden alku, jolloin tapahtui paljon mielenkiintoisia asioita. Siksi voi olla vaikeaa, että tämä vuosi olisi parempi, mutta yrittänyttä ei laiteta!

Vuoden 2019 unelmat

Haluan saada työelämän balanssiin niin, ettei tarvitsisi miettiä jokaista senttiä. Keskittyä kirjoittamistyöhön ja elää sillä. Aivan kuten Ernest Hemingway! Lisäksi haluaisin blogata useammin. Kämppäkaverin kanssa aloitamme yhteisen kirjaprojektin, jota varten joudumme työskentelemään koko vuoden ajan sinnikkäästi ja tekemään töitä hartiavoimin. Lisäksi minulla on omia tekstejä, jotka haluan kirjoittaa loppuun. Sarjakuvaideat odottavat, että piirrän ne.

Unelmien toteutuminen vaatii tekoja. Siksi listaan tähän vuoden tavoitteita, joilla pyrin omia unelmia kohti.

Viikkotavoitteet

● Viikon aikana opiskelen, teen töitä ja käyn kuntosalilla ma-pe. Töiden teolla tarkoitan artikkeleiden tekemistä. Olen tilanteessa, jossa tarjoan lehdille valmiita artikkeleita, mutta minulla ei ole takeita julkaistaanko niitä. Yksikään artikkeli ei toki mene hukkaan, vaikka sitä ei julkaistaisi. Kehityn jatkuvasti kirjoittajana. Rahat voi kuitenkin olla tiukilla. Minulla ei tule olemaan sosiaalista elämää muuta kuin viikonloppuisin. Ainoa poikkeus, jos ystäväni tulevat etelä-Teneriffalta. Tai jos joku fiesta osuu keskelle viikkoa.

● Ei somea viikolla. Syy: vie liikaa aikaa ja häiritsee työntekoa.

● Viikonloppuisin päivitän somea, bloggaan ja inspiraatiosta riippuen teen sarjakuvia (jos ehdin muilta asioilta). Fokus on kirjoittamisessa. Minun tulisi kirjoittaa vähintään yksi blogipostaus viikossa. Voitte siis heittää ideoita, kysyä Espanjasta. Ihan mitä vain! Koen, että blogi tulee olemaan tärkeässä roolissa, jotta saan tavoitteet maaliin ja voisin kehittyä. Blogin avulla harjoitan freewriting –tekniikkaa. En kirjoita näin huolimattomasti normaalisti, vaan blogin tekstit ovat flow-tilan tuotoksia. Freewriting eli vapaa kirjoittaminen on tekniikka, jossa kirjoittaja kirjoittaa materiaalia välittämättä esim. kirjoitusvirheistä.

● Sunnuntaina työstän kirjaprojektia kämppäkaverini kanssa.

● Kirjan lukua päivittäin. Uutisten lukeminen on taasen jätettävä vähemmälle eli ainoastaan aamulla aamupalalla. Rakastan uutisia, tietenkin, mutta niiden lukeminen vie myös liikaa aikaa. Minun on opittava priorisoimaan oma ajankäyttö ja opittava työskentelemään tehokkaasti ja älykkäästi.

Lähitulevaisuus

● Helmikuussa on kurssikavereiden tapaaminen, mutta se on manner-Espanjassa, Barcelonassa! Tavoitteena on päästä mukaan. Helmikuu tulee kuitenkin niin pian, että en vielä tiedä, onko minulla varaa?

● Minun on päätettävä helmi-maaliskuussa, mitä teen kesällä. Yritän jäädä Teneriffalle, mutta se riippuu minun rahatilanteesta. Voinko elää kirjoittamisella? Voinko olla vapaa ja oman onneni seppä? Suomeen paluu on toki turvallinen vaihtoehto ja siellä minulla olisi jo ensi kesäksi kaksi kesätyöpaikkaa. Hain myös kahta muuta työtä eli toimittajaksi.

Kesä

● Minun hyvä ystävä on Romaniasta. Olemme puhuneet, että ensi kesänä olisi hyvä ajankohta matkalle. Matkan onnistuminen riippuu kuitenkin täysin siitä, voinko elää kirjoittamisella. Jos menen Suomeen kesäksi töihin, en voi mennä Romaniaan. Elokuun olisin nimittäin töissä eli ystäväni lomakuukausi.

Muita tavoitteita

● Ystävät. <3 Vaikka fokus on nyt itsekkäästi itseni kehittämisessä, asioiden saamisessa balanssiin ja kirjoittamisessa, niin ystävät ovat yksi tärkeimmistä asioista elämässä ylipäänsä. Haluankin ympäröidä itseni positiivisista, menestyneistä ja viisaista ihmisistä, koska totuus on se, että seura tekee kaltaisekseen. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä selvemmin näen tämän. 

● Itseni sivistäminen. Kirjallisuuden lukeminen ja uusien asioiden oppiminen. 

● Terveelliset elämäntavat ja muutama kilo pitäisi saada karistettua. Ei varmasti tarvitse selittää.

365 mahdollisuutta

Tällaiset ovat minun unelmani ja tavoitteet. Niitä kohdin yritän pyrkiä ja tehdä tästä vuodesta minun kaikkien aikojen parhaan! Minulla on 365 mahdollisuutta, enkä halua hukata yhtään päivää, vaan elää täysillä rakentaen omaa tulevaisuuttani.

Uskon, että kohtalo vaikuttaa elämään 10% ja loput 90% on oman työn ansiosta. Yritän nyt oikeasti muuttua. Kaikista vaikeinta on työskennellä itselleen ja niiden oikeiden, tärkeiden asioiden tekeminen, jotka tuottavat tulosta. 

Otan teidät tälle matkalle mukaan ja bloggaan vähintään kerran viikossa!

Olisiko sinulla minulle joku vinkki? Tai haluaisitko muuten kommentoida suunnitelmiani?

PS. Tätä postausta tehdessä selasin vanhoja kuvia blogista ja löysin kuvan, jossa näytin kasvoni ekaa kertaa. Oli vielä vuosi 2012, eli sama vuosi, jolloin olin aloittanut bloggaamisen. Tuo kuva on otettu Teneriffalla! Tuntuu uskomattomalta. Olen vakuuttunut, että Teneriffalla on joku isompi rooli elämässäni.

VUODEN 2018 LUETUIMMAT POSTAUKSET TOP-5

Vuoden ensimmäinen päivä on täällä ja minulla oli kerrassaan huikea uusi vuosi, mutta se onkin toinen tarina. Yksi uuden vuoden tavoitteeni on kirjoittaa joka päivä. Myös bloggausinto on huipussaan.

Vaikka viime vuosi ei kuulunutkaan blogini aktiivisimpiin vuosiin ja kirjoitin vain 25 postausta, niin listaan tähän ne luetuimmat postaukset. 

1. Ajatuksia eron jälkeen

Viime vuonna tosiaan koin mullistavan elämänmuutoksen, kun erosin pitkästä suhteesta. Kirjoitin ajatuksiani ylös ja siitä tuli koko vuoden luetuin postaus, jota luettiin 134 kertaa.

2. Miltä Teneriffa vaikuttaa?
Muutin eron jälkeen Teneriffalle, onnellisten saarelle. Taas kirjoitin vain ajatuksiani ja kokemuksiani. Postausta luettiin 119 kertaa.

3. Miksi mennä takaisin Espanjaan?
Olin elämässä vaiheessa, jossa kaikki ovet olivat (ja ovat edelleenkin) avoinna ja pohdin, miksi palata Espanjaan. Minusta tuntuu edelleenkin, että tämä on minun toinen kotimaa. Maassa ei ole koskaan ollut mitään vikaa, vaikka siinä toisessa kaupungissa minun elämä ei sujunutkaan. Täällä Teneriffalla on toinen ilmapiiri. Voisin hyvinkin kuvitella jääväni tänne pidemmäksi aikaa. Tätä postausta luettiin 107 kertaa.

4. Changing can be an exciting experience

Viime talvena Teneriffalla asuessa “jouduin evakkoon” eli teimme asuntovaihdon parin viikon ajan. Minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta tällaisesta, mutta oli niin jännittävä kokemus, että voisin hyvinkin innostua vaihtamaan jonkun kanssa asuntoa myös tulevaisuudessa. Tämähän olisi aivan huippuihana tapa matkustaa johonkin toiseen maahan ja olla siellä kuukausi, pari. Haluaisikohan joku siellä ruudun takaa ottaa kopin? ;) En tosin tiedä, mitä minun kämppäkaveri tykkäisi tällaisesta, hihihi. Lukukertoja tuli 101 kertaa tälle postaukselle.

5. Elämänmuutos

Otsikkokin sen kertoo. Tein suuren elämänmuutoksen. Muutin pois ja entiseen kotikaupunkiin jäi minun entinen elämä ja mies. Minusta tuli sinkku. Ja olen edelleenkin sinkku. Voisin kirjoittaa sinkkunäkökulmaa jossain vaiheessa, miltäs kuulostaisi? Elämänmuutos-postausta luettiin 95 kertaa.

Mikä postaus sinulle jäi mieleen? Mistä haluaisit lukea lisää? 

PS. Otan postausideat vastaan ja lupaan toteuttaa ne kaikki! Jos tähän tulee 50 ideaa, niin sitten ei auta kuin kirjoittaa viikottain, hihi.