keskiviikko 26. syyskuuta 2012

VIIKONLOPPU

Kerron nyt teille toissaviikonloppuisesta, jolloin sattui 1000 ja yksi asiaa – toisin sanoen ihan mahtava viikonloppu. Lunastin synttärilahjan ja kävin espanjalaisessa fiestassa, jolla ei sitten ollut mitään tekemistä miun synttäreiden kanssa. Voi kääk, sillä miun synttäreistähän on jo aikaa monta kuukautta...

Yllätyslahja
Kun räpsäytin silmäni auki aamulla, en tiennyt mitä odottaa. Lahja oli yllätys, joka paljastui hevosretkeksi. Ratsastusta joskus harrastaneelle se oli kuin matka suoraan ihaniin lapsuudenmuistoihini, mutta toisaalta myös kipeisiin. Ratsastaminen jäi aikoinaan, kun nuorena tyttönä tipuin hevosen selästä ja sehän on tällaiselle ylpeälle ja itsepäiselle härälle aikamoinen kolaus itsetuntoon.

Olin ihan satavarma, että ilman panikointia en selviä reissusta. Kävi kuitenkin sellainen homma, että paikan päällä hevonen nimeltä Cappuccino vei sydämeni –se on yhtä blondi kuin mie! 
Panikoinnista ei ollut tietoakaan. Oli ihan mahtava retki! Olen vieläkin niin iloinen tuosta lahjasta, joka oli ajatuksella valittu. Muistin taas, miten kovasti pidän hevosista. Ainut huoli puoli tosin oli, ettei meillä ollut kypäriä ja sattui pieni ratsastusonnettomuus, jossa eräs mies tippui hevosen selästä. Ei siinä kuinkaan käynyt, onneksi, mutta eihän se poista sitä mahdollisuutta, että olisi voinut käydä. Muistakaa siis se kypärä! Olitte sitten pyöräilemässä, ratsastamassa taikka missä pöpelikössä, niin kypärä on tärkeä!

Espanjalainen juhla
Emme jääneet laakereillemme makaamaan, vaan seuraavaksi suunnistimme maaseudun rauhaan jonnekin päin Espanjaa. Espanjassa kullakin kylällä ja kaupungilla, jopa kaupunginosalla, on omat juhlansa eli fiesta. Tämä tiedoksi, jos satutte jonain muuna vuoden aikana kuin uutena vuotena olemaan Espanjassa ja ihmettelette ilotulituspauketta! Yleensä juhlat tuppaavat olemaan kesäaikaan. *vink, vink*

Majoituimme yli 100-vuotiaassa talovanhuksessa. Se oli niin iso monine huoneineen, että melkein eksyin sinne, mutta arvatkaapa kuka oli vintillä pölyttymässä ja vanhoja tavaroita tutkimassa? Talossa eniten hämmästytti, että siinä samassa rakennuksessa oli aikoinaan asustaneet lehmät ja muut eläimet, vaikkei sinällään uusi tieto miulle olekaan. Harvemmin sitä kuitenkaan ihan elävässä elämässä sellaisia taloja tulee vastaan, puuttui vain ne eläimet sieltä. Talossa oli myös kaunis sisäpiha, jossa kasvoi mahtivammankokoiset tomaatit ikinä ja ne hävis aika vikkelään, kun ilmestyimme paikalle...

Yöllä lähdimme juhlahumuun. Näimme upean, pitkän ja värikkään ilotulituksen. Oman jännityksensä siihen toi se, että katuvalot laitettiin pois päältä ennen h-hetkeä. Se oli tosi hauskaa, kun yhtäkkiä valot menee pois päältä ja ympärillä on säkkipimeää.
Oli varsin mielenkiintoista seurata espanjalaista juhlaa pikkuisessa kylässä. Siihen oli panostettu kattavan ohjelman muodossa. Kyläläiset tosin kertoivat, että tänä vuonna moni aikaisemmilta vuosilta tuttu asia oli jouduttu jättämään pois. Kirottu talouskriisi! 

Espanjalaiseen tapaan kiersimme eri baareissa. Kaiken lisäksi oli tarjolla ilmaista olutta ja muuta juomista. Asia, joka sai miut ihmetyksen valtaan. Mietinkin, että voi vitsit, jos suomalaiset tietäs... Me juhlimme pikkutunneille asti! 
post signature

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)