sunnuntai 27. tammikuuta 2013

ESPANJALAISTA KÄSITYÖTÄ

Espanjassa ollessani sain lahjaksi tällaisen pienen, kankaisen liinan. Sen oli tehnyt eräs espanjalainen mummo, jota tosin koskaan en ollut tavannut silmästä silmään. Olin kovin otettu lahjasta.
Entisaikaan liinojen tehtävät olivat moninaiset: niillä saatettiin pyyhkäistä kädet tai niistää nenä. Tämä liina on niin hieno, ettei toine moista tehdä. ;) Myös miehillä voi olla tällainen kankainen liina eli taskuliina, joka laitetaan puvun taskuun. Sieltä se pilkottaisi hienosti ja olisi eleganttia parhaimmillaan. 

Espanjan kielessä huiville ja liinalle on yksi, sama sana eli pañuelo (m). Niihin liittyy monenlaisia, mielenkiintoisia asioita. Kukapa ei muistaisi elokuvistakin tutuksi tullutta valkoista liinaa, jolla ilmaistiin antautumista tai tulitaukoa? Tai että tänä päivänä se voi olla osa vaatetusta? Tai että, sillä ilmaistaan osallistumistaan juhlaan? Minäkin olen tähän sortunut… käykää lukemassa tämä postaus klik klik!

Tämä minun upea liinani ei koskaan päädy käyttöön, mutta olemassaolollaan se muistuttaa Espanjassa viettämistäni vuosista.  Eikä noin kaunista käsityötä voi olla tietenkään ihastelematta. Kukkakuviot ovat varsin viehättäviä! Vain perhoset puuttuvat… ;)
post signature
Ps. Käykääs myös osallistumassa arvontaan klik klik!

4 kommenttia:

  1. Espanjassa on tarjolla kauniita käsitöitä ja toi liina on kyllä hempeän kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :) Hempeä on juuri osuva sana kuvaamaan sitä. :)

      Poista
  2. Käys osallistumassa sisustusaiheiseen arvontaan blogissani ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)