lauantai 23. helmikuuta 2013

MISSÄ SHOPPAILLA ZARAGOZASSA (JA ESPANJASSA)?

Zaragozassa on todella hyvät shoppailumahdollisuudet, voisi jopa puhua ostosparatiisista. Kaupungissa on laaja valikoima liikkeitä keskustassa, kauniin historiallisen miljöön ympäröimänä. Tämän lisäksi isot ostoskeskukset huolehtivat vaativimmankin shoppailijan tarpeista.
Zaragozassa Plaza de Pilarin tuntumassa on lukuisia matkamuistomyymälöitä ja sieltä on hyvä aloittaa kierros. Alfonso I on yksi pääkaduista ja jo sen vuoksi mielenkiintoinen. Tämän kadun varrella voi piipahtaa matkamuistomyymälöissä tai La Cure Gourmandessa, joka on aivan ihastuttava herkkupuoti. If –liikkeestä löytyy kosmetiikkaa. Mielenkiintoisista vaatekaupoista voi mainita Desigualin. Calzedoniasta löytyy mitä erilaisempia sukkahousuja. 
Alfonson kadulta lähtee lukuisia pieniä katuja, joita pitkin voi ja kannattaa kierrellä. Alue on vanhaa Casco antiguo–aluetta, joka koostuu vanhoista kaupunginosista. Se on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka Zaragozassa. Voisi melkein sanoa, ettei Zaragozassa ole vieraillut kunnolla, jos ei sitä ole nähnyt. Myös kaupungin yöelämä on keskittynyt juuri sinne, mutta toki muitakin menopaikkoja on. Pikkunälkään alueelta löytyy monia ihastuttavia tapas-paikkoja. Oluen ystäville voi suositella paikallista Ambar-olutta.
Vaateita ja kenkiä
Alfonsosta on hyvä jatkaa Independencia –kadulle, joka on toinen Zaragozan pääkaduista ja sieltä löytyykin näitä isoja ja tunnettuja vaateliikeitä mm. Zara, Mango, C&A, Blanco, Bershka ja Stradivarius. Misako –liikkeestä löytyy laukkuja. Sephora myy kosmetiikkaa. 

El Corte Inglés –tavaratalot keskustan alueelta löytyvät Independencia ja Sagasta –katujen varrelta. Jos etsii merkkivaatteita, niin kannattaa käydä siellä.

Zaragozan oman muotisuunnittelija Martha Petersin luomuksia löytyy hänen liikkeestään aivan keskustassa C/Coso 33. Siitä vain liikekeskukseen sisälle ja Marthan liike sijaitsee siellä vasemmalla tultaessa Coso-kadulta. Marthasta kirjoittamani postaus löytyy täältä.

Lisää vaateliikkeitä, melko lailla niitä samoja, on Paseo las Damas-kadun varrella, minkä lisäksi sieltä löytyy mm. Pimkie. Kenkäostoksille pääsee esim. Kaymo-liikkeeseen. Toinen tutustumisen arvoinen kenkiä myyvä liike on Bogar, joita on ilmeisesti vain Zaragozassa esim. Paseo de Teruel –kadulla. Juuri sieltä ostin maailman parhaimmat mustat pikkukengät uskomattoman edullisesti ja yllätyin, miten hyvä ostos se olikaan.

Paseo de Fernando de Catolico-kadulla on ihania pikkuisia liikkeitä, joihin kannattaa mennä tutustumaan. Minä aina haluan peräänkuuluttaa pikkuliikkeissä vierailujen ja ostamisen tärkeyttä -jopa enemmin kuin noissa isoissa massaliikkeissä. Näin tulee tuettua sitä espanjalaista yrittäjyyttä! 

Lisää pikkuisia liikkeitä, etenkin laukkuliikkeitä löytyy Tomas Breton –kadulta. Sieltä löytyy myös sellainen mielenkiintoinen putiikki kuin Buen rollito, josta löytyy vaikka mitä ihanaa itäimaista sisustustavaraa, vaatetta, eteerisiä öljyjä, lamppuja…

Delicias –kadun varrella on monia ihania laukku-ja vaateliikkeitä.

Ostoskeskuksista mainitsemisen arvoisia ovat Gran Casa, Plaza ja Puerto Venecia. 

Tässäpä oli vinkit, joilla pääsee shoppailun makuun Zaragozassa. Tästä on varmasti apua myös muillekin Espanjan matkailijoille, koska tarkkasilmäisimmät saattoivat nyt bongata monet vaateliikkeet, joita löytyy kyllä ympäri ämpäri maata.

Zaragozasta matkakohteena voi lukea täältä.
post signature

2 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallisia kuvia. Matkakuume on aikamoinen katsellessa tällaisia kuvatuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Miulla on kans aikamoien matkakuume! Ja tietenkin ikävä Espanjaan. ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)