torstai 23. toukokuuta 2013

HYVÄ KAMPAAJA ON KUIN LOTTOVOITTO

Kävin eilen kampaajalla. Olen käynyt siellä ennenkin aina tilaisuuden tullen –toisin sanoen silloin, kun olen ollut maisemissa. Testailimme paria tuotetta, kun valittelin hiusteni huonoa kuntoa ja totta puhuen värikin oli alkanut pänniä. 
 
Ensimmäiseksi hiukseni pestiin mineraalinpostoshampoolla, jotta kampaaja näkisi, mitä siellä pohjalla on. Mineraalinpoistoshampoo, kuten nimestäkin voi päätellä, poistaa hiuksista veden aiheuttamia mineraalikertymiä, jotka saattavat vaikuttaa väriin ja tehdä siitä tunkkaisen oloisen. Monissa taloissa on edelleen vanhat putket, joita pitkin mineraalit kulkeutuvat veteen ja siten hiuksiin. Tuote vaikuttikin varsin lupaavalta, koska jo ensimmäisen pesukerran jälkeen hiuksieni väri hieman kirkastui ja sitä myöten miun ilme. 

Kampaajani ryhtyi urakkaan ja muutimme hiusteni väriä ihan pikkuisen. Leikkasimme miulle myös übercoolin otsatukan, joka tuo kivasti vaihtelua. Viimeisen silauksen hiukseni saivat muotoiluvoiteesta, joka sisältää mm. Argan-öljyä. Hiuksista tulee terveen ja hoidetun näköiset, mutta samalla puhtaan tuntuiset. 

Eipä voinut kuin ihastella ja ihmetellä, onko nuo muka miun hiukset ottaen huomioon, miten vähän latvoja leikattiin. Hiukseni näyttivät niin erilaisilta ja terveiltä! Siihen olin ja olen kyllä tyytyväinen. Mutta olen kyllä edelleen aikas blondi, hih. Onneksi hiukset näyttävät kuitenkin terveiltä ja raikkailta, mikä on se pääasia. Ja tietenkin luonnollisen vaaleilta.
Miulla on myös toisenlaisia kokemuksia kampaajista –aina ulkomailta asti. Olen kokeillut kampaajia Virossa, Ranskassa ja Espanjassa. Parhaiten hiukseni laitettiin Ranskassa, jossa kampaajareissun jälkeen hiukseni olivat tuuheammat kuin koskaan ja muutenkin olin kokenut aikamoisen muodonmuutoksen. Se oli kivaa! Espanjassa puolestaan kannattaa olla tarkka missä hiuksensa uskaltaa laittaa. Olen kirjoittanut huonoista kokemuksistani kampaajalla (Espanjassa) ja muista epämiellyttävistä asiakaspalvelutilanteista täällä, klik.

Jännä, miten hyvän ja taitavan kampaajan löytyminen on kiven alla. Mutta kun sellainen löytyy, niin siitä tulee pidettyä kiinni. Kukapa hyvää haluaisi vaihtaa? Toisaalta, jos kampaaja mokaa, niin sitten ei enää uskalla mennä samalle. Kampaajiin muodostuu jonkinlainen luottamussuhde. Parasta on se tunne kampaajareissun jälkeen. Olo on aina niin freesi, ihan kuin olisi uudesti syntynyt.

Olenkin päätynyt siihen, että hyvä kampaaja on kuin lottovoitto. Oletteko samaa mieltä? Vai uskallatteko vaihtaa kampaajia kuin sukkia -tosta noin vaan?
post signature

8 kommenttia:

  1. Kyllä, hyvin sanottu! Minulla on se ikävä juttu, etten VIELÄKÄÄN ole sellaista tosi hyvää kampaajaa onnistunut löytämään! Enkä ole edes kauhean tarkka hiuksistani. Olen törmännyt mielikuvituksettomiin kampaajiin koko ikäni, jotka ymmärtävät toiveeni väärin tms. En tiedä sitten mistä johtuu. Olen käynyt myös ulkomailla, mm. Virossa, Saksassa, Turkissa, Jenkeissä ja viimeksi Espanjassa kampaajalla. Heh, alan menettää jo toivoani. Telkkarissa muodonmuutosohjelmissa kyllä on hyvät stylistit ja kampaajat -mistäköhän tavallinen talliainen sellaisia löytäisi? :D
    Kauniit hiukset muuten, pidä ihmeessä kiinni kampaajastasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmi, ettei vielä kohdallesi ole sattunut sitä oikeaa kampaajaa. Ei kannata vielä luovuttaa, eiköhän se löydy! :) Tuli mieleen, että ehkä voisit käydä vastavamistuneella kampaajalla? Tämä kampaajani oli vastavalmistunut, kun jo perusti heti oman yrityksen ja pidin siitä, että hänellä oli näkemystä ja tuore pohja, kun menin sinne uutena asiakkaana.

      Oi, oletpa käynyt monessa maassa kampaajalla! Toivottavasti pian tärppäisi! :) Itsellä on sama homma, ettei Espanjassa ole tullut vielä vastaan hyvää kampaajaa. Muutenkin se kulttuuri on sen verran erilainen, että ikävimmät kokemukseni maasta liittyy noihin kampaajiin.

      Ei mutta muodonmuutoshan voisi olla tosi hauska, jos pääsisit sellaiseen mukaan..? :)

      Poista
  2. Mulla on ollut sama kampaaja viimeisen 5 vuoden ajan, sitä ennen vaihdoin useammankin kerran kampaajaa. On myös kamalia kokemuksia halvoista/huonoista kampaajista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisi vuotta on aikas pitkä aika olla asiakkaana, mutta ihan huippua, kun on löytynyt mieluinen kampaaja! :) Olette ilmiselvästi samalla aaltopituudella. ;) Hih, liekö edes halpoja kampaajia olemassa..? ;)

      Poista
  3. Itse olen löytänyt pari vuotta sitten hyvän kampaajan!:) Ennen sitä kävin kampaajalla, jota ei tuntunut aidosti kiinnostavan se, että olin hänen asiakkaansa!:/ nyt onneksi minulla on huippukampaaja, jota en suostu vaihtamaan!:)

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Nostit tosi tärkeän pointin esille, siis tuo, ettei aikaisempaa kampaajaa ollut kiinnostanut asiakkuus, vaikka juuri asiakkaiden ansiosta kampaajillakin riittää työtä. Ei siis olisi paljoa pyydetty, että kampaaja keskittyisi jokaiseen asiakkaaseensa ja kuuntelisi, mitä tällä on sanottavan. Sekin on asiakaspalvelutyötä eli kyllä asiakkaiden kohtelulla on väliä! Miullakin tuli Espanjassa monesti sellanen olo kampaajalla, että eipä tuota paljoa kiinnosta. Mutta hyvä juttu, että sinäkin lopulta löysit sen hyvän kampaajan! :)

      Poista
  4. Olen käynyt 5 vuotta samalla kampaajalla ja en todellakaan vaihda ikinä jos ei ole pakko! Kampaajani tuntee hyvin minun hiukseni ja esimerkiksi niiden värjäyshistorian, hän on myös oppinut hyvin tuntemaan minun tyylini ja lähden aina hänen luotaan tyytyväisenä lopputulokseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ymmärrän hyvin, ettei noin pitkän ajan jälkeen tee mieli enää vaihtaa kampaajaa, varsinkin kun olet ollut ilmeisen tyytyväinen! :) Se on hyvä juttu, että kohdalle on osunut ammattitaitoinen kampaaja. :) Tuo on myös hyvä pointti, että kampaajasi on oppinut tuntemaan tyylisi. Se on ehdottomasti luottokampaajan hyviä puolia, vaikka ottaa alussa sen oman aikansa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)