Niin tai näin,
osallistun haasteeseen! Se tuli oikeastaan hyvään saumaan, koska blogini on
uudistunut ja nimikin vaihtui. Vivi Vinna on nyt Vivi Vinna Journal. Kohta kerron miksi…
Pääpiirteittäin
aloin pitämään blogia siksi, koska olen aina pitänyt kirjoittamisesta.
Haaveilin joskus jopa toimittajan ammatista. Tämän kautta saan toteuttaa sitä
paloa!
Mitä en ole ehkä
kertonut aikaisemmin missään, niin miulla oli bloggaamisessa esikuva. Luin ja
luen edelleen Secret wardrobe –blogia. Minusta se on niin ihana blogi,
harmoninen ja parhaimmillaan kuin naistenlehti (laadukas sellainen).
Aloin pohtimaan,
miksen minäkin voisi aloittaa bloggaajana? Mietin, että minulla olisi paljon
annettavaa, sillä asun suurimman osan vuodesta ulkomailla.
Kirjoittaisin kaikesta sydäntäni lähellä olevasta. Olen todella monipuolinen
ihminen ja se heijastuu täällä vaihtelevina juttuina. Yhä enemmän
blogista on tullut myös lifestyle-tyyppinen. Alussa en halunnut paljastaa
itsestäni oikeastaan mitään ja nyt täällä vilahtelee kuvia minusta
kasvoineen.
Punaisena lankana
on elämä Espanjassa, matkajutut, elokuvat ja sarjat, kolumnit ja tarinat.
Olin jopa niin innoissani bloggaamisesta, että en kirjoittanut minkäänlaista tervetulo-ja esittely-postausta, vaan aloin suorilta postata artikkeleita. Ensimmäinen artikkelini olikin Matka maailman ympäri. Seuraavassa postauksessa kirjoitinkin jo barbeista. En muuten kertonut edes kavereilleni ja ehkä siksi alkuaika oli yksinpuhelua, ennen kuin pikku hiljaa tänne löytyi lukijoita. Nyt jo muutama kaveri tietää tästä.
Koska halusin blogiini huumoria ja pilkettä silmäkulmaan, keksin sellaisen kuin Päivän piristys-palstan, johon saatoin laittaa mitä vaan maan ja taivaan väliltä. Pääasiassa siis kuvia oudoista jutuista, joihin olen törmännyt maailmalla.
Vaikka alkuajan artikkelit ovat mitä ovat, niin en ole aloittanut uutta blogia puhtaalta pöydältä, enkä muistaakseni ole poistanut yhtään artikkelia. Alusta asti halusin tehdä postauksia, jotka eivät ole liian pitkiä, vaan sopivan pituisia. Sellaisia, jotka kiireinenkin immeinen jaksaisi lukea. Ja juuri nyt minusta tuntuu, että tästä postauksesta tulee liian pitkä!

Talvilookkini vuoden 2012 loppupuolelta. |
Parasta bloggaamisessa
on vuorovaikutus. Ennen tein tätä vain itselleni, ja edelleen se on niin, mutta
sen lisäksi myös teille, lukijoille. Minulla on paljon tietoa esim. matkailusta
ja Espanjasta, joten monesti haluan vinkata käymisen arvoisista paikoista.
Tilastotietoa
Bloggerin kautta
rekisteröityneitä lukijoita minulla on 35, joten tilanne ei ole muuttunut
paljoakaan verrattuna viime vuoteen. Sen sijaan sivujen katselu on noussut,
niitä on kaikkinensa kertynyt noin 55 410 koko blogin historian aikana.
Aikamoinen määrä!
Kävijäliikenne on
myös kasvanut. Esimerkiksi lokakuun alusta tähän päivään mennessä kävijöitä on
ollut 158 henkilöä, ja sivujen katseluita 253 kertaa. Istunnon keskimääräinen pituus
on 2 minuuttia. Kävijöistä suurin osa on Suomesta ja toiseksi eniten
Espanjasta.
Blogimaailma ja tulevaisuus
Blogimaailma on
tosiaan imaissut minut mukaansa. Sen lisäksi, että kirjoitan tätä, niin luen
myös muiden blogeja. Pikku hiljaa blogeja alkoi ilmestyä yhä enemmän
lukulistalleni.
Jos muuten tiedät mukavia muotiblogeja, lifestyle,
matka- ja/tai muiden ulkosuomalaisten blogeja, niin vinkatkaa ihmeessä! Olisi
kiva saada lisää luettavaa lukulistalle!
Välillä, ainakin
kesäaikaan, inspistä blogin tekoon ei ollut. Tuntui, ettei ole mitään
kerrottavaa. Elokuvien katselu ei ole jäänyt, mutta en enää ole kirjoittanut arvosteluita
kaikista näkemistäni elokuvista. Postaustahti on vähentynyt. Silti minulla on
edelleen intoa jatkaa.
Niinpä laitoin
puhaltamaan muutoksen tuulet. Vaihdoin profiilikuvan ja bannerin. Banneri on
ehkä aivan liian iso omaan makuuni, mutta en osannut nyt tällä erää tehdä
pienempää. Muuten se on mielestäni kiva. Suurin muutos on uusi nimi eli Vivi
Vinna Journal! Uskon sen kuvastavan paremmin tätä blogia. Journal tarkoittaa
lokikirjaa, päiväkirjaa, aikakauslehteä, päivyriä…
Uudistuneen
ilmeen ja uudistuneen blogin myötä tästä on hyvä jatkaa ja toivottavasti myös rivakammalla postaustahdilla.
Mitäs pidätte
uudesta bannerista? Entäs nimestä?Postausideoita ja- toiveita?
Haastan mukaan: Minäkö keski-ikäinen?
Annika Home & Away
Laura's
Satu Koo's lifestyle
Haasteen säännöt:
Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Haasteen saatuasi kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia. Tämän jälkeen haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Huom! Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan. Lopuksi, mikäli olet Instagramissa, käy lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä.
Kuva Portugalin matkalta keväällä 2015. |

Kiitos ja niiaus :) Toteutan tämän heti, kun palaan maailmalta. Kun olet Helsingissä, niin olisi kiva nähdä!!
VastaaPoistaOllos hyvä, odotan mielenkiinnolla! :) Jeps, olisi hauska nähdä! :) Viime kerrasta on toosi pitkä aika. Tosin en tiiä, millon tuun Helsinkiin, koska yleensä se on vain kauttakulkupaikka. :P
PoistaHuippu haaste, kiitos ihana <3! Toteutan tämän heti, kun ehdin istahtaa koneen ääreen pidemmäksi aikaa, koska tämän postauksen toteuttaminen tarvitsee aikaa! :)
VastaaPoistaKiitos itsellesi! :) Jään odottelemaan siun postausta aiheesta. :) Joo, tän teko ei käynytkään ihan hetkessä... ;)
PoistaTätä on kiva lukea ja ihana talvikuva sinusta. <3 Ilolla otetetaan vastaan ja taisin tämän myös Matkattareltakin saada, mutta linkkaan teidät molemmat jahka tämä lähteet tässä syystalvella toteutuksene. <3 Ihanaa loppuviikkoa <3
VastaaPoistaKiitos! :) Hups, luin Matkattaren jutun kyllä. :D Noh, eihän se haittaa. :) Odotelen siunkin postausta. Mukavaa loppuviikkoa itsellesikin! :)
PoistaHieno uusi banneri ja uusi nimikin kuvastaa hyvin blogiasi!
VastaaPoistaRosa kertoilee au pair-elämästään Espanjassa blogissa Flying forever (flyingforever.blogspot.fi), Johanna joogaa ja patikoi Aurinkorannikolla blogissa Elämää kaikilla aisteilla (elamaakaikillaaisteilla.blogspot.fi) ja Ameriikan maalla bloggaa Emmi (yksimenolippukiitos.blogspot.fi).
En muista, oletko kertonut jo aiemmin, mutta olisi kiva lukea millaista musiikkia kuuntelet.
Kiitos, Menninkäinen! :) Tosi kiva kuulla! Joo, miustakin toi blogin uusi nimi kuvastaa hyvin. En halunnut muuttaa nimeä kokonaan ihan toiseksi, ainoastaan vain lisätä tuon Journal-sanan, koska se mielestäni sopii tänne tosi hyvin. :) Kiitos tosi paljon blogivinkeistä, nuo kuulostaa sellaisilta, että on tutustuttava. :) Kiitos! :) Ahaa, mielenkiintoinen aihe. Täytyy laittaa korvan taakse. :)
PoistaHeissan:) Tulinpa tutustumaan blogiisi ja ihastuin heti siihen, että on niin kauniit kuvat heti näkyvissä. Oli mielenkiintoista lukea tämä blogisi tarina ja täällähän riittää tutkailtavaa muillekin lukukerroille:) T: Metsäntyttö
VastaaPoistaKiitos siulle, kun piipahdit täällä! :) Ja kiitos kaunis, itsekin tykkään tuosta bannerista. :) Paljon on tosiaan tullut kirjoitettua vuosien varrella. :)
Poista